Olen päättänyt aloittaa blogimerkintäsarjan, jossa seuraan omaa elämääni I, II, III ja IV periodilla tämän lukuvuoden aikana. Tarkoitus on siis merkitä ylös tähän blogiin melkein kaikki, mitä teen tulevalla viikolla. (No… Pidätän tietysti oikeuden sensuroida vapaasti mitä lystää ja jättää tekemättä merkintöjä, jos en ehdi tai ei huvita.) Tarkoituksena on siis lähinnä seurata omaa ajankäyttöäni ja fiiliksiäni lukuvuoden eri vaiheissa, sekä työaikana että vapaa-aikana. (Kuten toverimme Pena, nyrkkeilystä, totesi kerran osuvasti: "Ihmisellä on vain työaika ja vapaa-aika. Mitään muuta aikaa ei ole.") Voi olla, että jossain vaiheessa viikkoa kyllästyn tähän totaalisesti ja jätän koko homman sikseen, mutta päätin nyt kuitenkin aloittaa:  

Su 27.9.2009 

(Klo 17.45 työhuoneellani yliopistolla): Saavuin töihin noin puoli tuntia sitten. Alan kirjoittaa yhtä artikkelia, jota olen työstänyt heinäkuusta lähtien. Toivottavasti saan sen kohta valmiiksi. Fyysiset fiilikset: levännyt olo (11 tunnin yöunet takana), mutta niskat jumissa ja alavatsaa särkee.

(Klo 22.25 edelleen työhuoneella): Kaipa sitä voisi vähitellen lähteä kotiin. En kyllä saanut sitä artikkelia vielä valmiiksi, mutta eteni se kuitenkin jonkin verran.  

(Klo 23.00 kotona): Kävin tullessani hakemassa kuivat pyykit kellarikerroksen pyykkituvasta. Pistin telkkarin päälle, vaikka en katso sitä. Kämpässä on jotenkin eloisampaa, kun taustalta kuuluu ääniä telkkarista. Pahus, kun en tullut käyneeksi tänään kaupassa. Kotona ei nimittäin ollut mitään muuta syötävää odottamassa minua kuin yksi vaivainen banaani. No, parempi sekin kuin ei mitään. Onneksi sentään siivosin tässä kämpässä eilen. Täällä on nyt periaatteessa ihan viihtyisää. Mutta mitähän sitä nyt tekisi? Ei oikeastaan väsytä vielä, eikä ole mitään erityistä tekemistä. Ehkä voisin keittää teetä ja laittaa vielä pari duunimeiliä, niin on sitten nekin hoidettu. 

Ma 28.9.2009

(Klo 0.35 kotona): /*haukotus*/ Alkaa vähitellen ryydyttää siihen malliin, että voisi harkita nukkumaan menemistä. Laitoin pari sähköpostia ja lueskelin sitten hajamielisesti La nauséeta,  koska olen kiinnostunut yhdestä kielellisestä piirteestä siinä, enkä äkkiseltään keksinyt muutakaan tekemistä. Telkkarista tuli 24, mutta en erityisemmin katsonut sitä.  

(Klo 1.40 kotona): Ei nukuttanutkaan, joten päätin nousta ylös ja juoda lasillisen vettä. Jäin kuuntelemaan radiota ja päädyin lopulta taas tähän koneen ääreen… Tarkkaavaisuus on kuitenkin poissa, joten mitään hyödyllistä on turha yrittää tehdä. Täytynee tästä kömpiä takaisin parvelle ja yrittää taas nukkua.  

(Klo 2.27): No niin, tämä on näköjään taas uneton yö… Kauhea nälkä. Vitsit, että kun ei ole mitään syötävää täällä. Unettomina öinä tulee aina kummallisia ajatuksia. Makasin äsken sängyssä ja tulin jostain syystä ajatelleeksi vanhaa mäyräkoiraamme, Jeppeä, joka kuoli vuonna 2002. Jeppe oli minulle ihan hirvittävän tärkeä. Se oli kuin osa minua. Olimme tavallaan samaa olentoa: minä olin olennon inhimillinen puoli, ja Jeppe oli olennon koiramainen puoli. Vaikka pystynkin muistamaan, miltä Jeppe näytti, ja muistan tietenkin monta siihen liittyvää tarinaa, ymmärsin juuri, että en enää pysty palauttamaan mieleeni sen katsetta. Näen tietenkin sen katseen valokuvista, mutta en enää pysty muistamaan, minkälainen sen katse todellisuudessa oli. En muista, minkälainen syvyys ja kontakti sen katseessa oli. Olen unohtanut sen. En myöskään enää pysty muistamaan, miltä sen turkki tuntui. Muistan, että se oli karkea, mutta en pysty enää palauttamaan aistikokemusta mieleeni. Muistan myös, että vanhoilla päivillään se haisi tosi pahalle. En kuitenkaan pysty enää palauttamaan mieleeni sitä löyhkää. Se on kadonnut mielestäni. Tietenkin Jeppe tulee aina pysymään mielessäni ja tulen aina rakastamaan sitä niin paljon kuin ihminen voi koiraansa rakastaa, mutta kontakti siihen on kadonnut. Menneisyys siis todellakin katoaa. Ja pianhan tulevaisuuskin on vain menneisyyttä.

(Klo 7.30): Nousin juuri ylös. Heräsin ensimmäistä kertaa jo klo 6.00, kun naapurini herätyskello soi. Olisin hyvin voinut nousta ylös jo silloin mutta päätin vielä kääntää kylkeä, jotta saisin hieman pidemmän yön alle. Fyysiset fiilikset: Väsyttää jonkin verran. Yö jäi vähän turhan lyhyeksi.

(Klo 8.24): Kävin suihkussa, luin Hesarin, pakkasin treenikassin, tuuletin kämpän, puin päälle ja laitoin pärstää ja fledaa kondikseen. Aika lähteä töihin.

(Klo 8.56 työpöydän ääressä yliopistolla): Saavuin työhuoneelleni klo 8.45. Piti lähtiessä käydä viemässä roskat ja varaamassa uusi aika pesutupaan. Muistin myös, että eilen laitoksen kahvihuoneesta oli kahvimaito loppu. Päätin siksi käydä matkan varrella myös kaupassa. Työmatkani on lyhyt, joten olen silti jo täällä. Kuljen työmatkani yleensä joko bussilla tai ratikalla. Tänään tulin bussilla. Perinteisestihän en syö mitään aamuisin, mutta olen viime viikkoina yrittänyt vähitellen muuttaa tätä tapaa. Kotona minulla ei ollut mitään syötävää (niin kuin ei yleensäkään), mutta ostin matkan varrella juotavan jogurtin kaupassa käydessäni (en tosin olisi luultavasti jaksanut raahautua kauppaan, ellen olisi muistanut, että laitokselta on kahvimaito on loppu). Anyway, nyt istun siis onnellisesti työpöytäni ääressä suuren kahvikupillisen kanssa. Täytyy kai tästä alkaa vähitellen tehdä jotakin. 

(Klo 11.51 työpöydän ääressä): Alkaa olla järjetön nälkä, joten täytyy kai tästä lähteä syömään, vaikka tämä on tietysti huonoin mahdollinen ajankohta (koska kaikki lounaspaikat ovat tähän aikaan yleensä ihan täynnä). Ensimmäiset pari tuntia menivät tänään lähinnä sähköpostiviestejä lähetellessä eri tahoille (pääasiassa opetukseen ja SKY Journaliin liittyen). Sen jälkeen aloin valmistella keskiviikon kielioppiluentoa. Siellä käydään ensi kerralla läpi ensimmäinen contrôle continu -koe sekä lauseenjäsennykseen liittyviä kotitehtäviä. Lisäksi aletaan puhua substantiiveista.

(Klo 12.38): I'm back. Kävin Espresso Edgessä vetämässä päivän ke
iton ja tonnikalavoileivän. Olen huomannut, että se on aika sopiva lounas. Tulee kylläiseksi, mutta ei ala väsyttää liikaa. Kävin samalla myös maksamassa laskun yhdestä kielioppikirjasta, jonka sain tänään postissa (Kalmbachin La grammaire française de l’étudiant finnophone). Aion tietysti yrittää vähentää laskun verotuksessa, koska kyse on ammattikirjallisuudesta. Anyway, täytyy tästä mennä keittämään tavanomaiset kolme kuppia kahvia, ennen kuin alkaa väsyttää. Sitten taas jatkuu kielioppiluennon valmistelu.

(Klo 16.58): Sain contrôle continun oikeat vastaukset pistettyä slaideille, mutta vielä on osa luentoa valmistelematta. Nyt olen lähdössä Ranskan suurlähetystöön Maurice de Coppet'n kääntäjäpalkinnon jakotilaisuuteen.

(Klo 18.37 takaisin työhuoneella): Ehdin käydä siellä suurlähetystössä oikeastaan vain kääntymässä, kun piti jo lähteä pois, jotta ehdin vetämään treenejä. Mutta ehdin kuitenkin kuulla viralliset puheet, juoda pari lasia tuoremehua ja syödä pari pientää cocktail-palaa, joten en varmaankaan missanut mitään oleellista. Nyt täytyy siis tästä lähteä saman tien Myllyyn vetämään treenejä, jotka alkavat klo 19.30.

(Klo 22.32 kotona): Jälleen takaisin kotona. Kävin vetämässä 1,5 tunnin treenit Myllyssä: ensin tunti jatkotaso 1:n treenejä (yli 6. kyu), ja sen jälkeen puolen tunnin jatkoaika jatkotaso 2:lle (yli 4. kyu). Porukkaa oli paikalla tänään ihan kivasti, ja tunnelma oli reipas. Suskikin pääsi treeneihin pitkästä aikaa toivuttuaan sydänleikkauksestaan. Paikalla oli myös mm. yksi ranskalainen kaveri, joka on treenannut aiemmin Tissier'n dojolla Pariisissa ja on nyt muuttanut Suomeen. Pääsin mukavasti treenaamaan itsekin, ja tunsin oloni virkeäksi. Alavatsassani on tosin tällä hetkellä jotakin häikkää. Koko päivän on tuntunut kipua oikealla puolella lonkkaluun vieressä. En tiedä ollenkaan, mistä se johtuu.

Treenien jälkeen vetelehdimme jonkin aikaa yleisurheilukentän laidalla juttelemassa ja viikkaamassa hakamoitamme. Pukuhuoneessakaan ei pidetä turhaan mitään kiirettä… Vetelehtiminen ja pälpättäminen treenien jälkeen on suunnilleen rentouttavinta, mitä tiedän. Kotimatkallakin pälpättäminen vielä useimmiten jatkuu, koska palaan yleensä keskustaan päin tulevalla metrolla samaa matkaa Ainon kanssa (niin tänäänkin). 

Takaisin tullessa kävin vielä lähikaupassa hakemassa sapuskaa: tuoremehua, rasvatonta jogurttia, mysliä ja vispipuuroa. En tajua, miten pärjäisin ilman lähikauppaani, joka on auki joka päivä klo 23.00 asti. Kuolisin luultavasti nälkään.     

Ti 29.9.2009

(Klo 0.22): Laitoin treenikamat kuivumaan, söin pientä iltapalaa, maksoin netissä pari laskua, vastasin joihinkin sähköpostiviesteihin. Siinä se aika sitten menikin. Ei oikeastaan väsytä vielä juurikaan, mutta täytyy kai tästä vähitellen mennä nukkumaan, koska muutaman tunnin päästä täytyy jo lähteä vetämään treenejä.

(Klo 1.00): Ei väsytä kyl yhtään. Ei niinku yhtään! No, mut ehkä tää tästä vähitellen… Onhan tässä vielä viisi tuntia aikaa, ennen kuin täytyy nousta ylös, eli hyvin ehtii vielä nukahtaa.

(Klo 6.19): Nousin ylös muutama minuutti sitten. Aikaista… /*hauko*/

(Klo 6.33): Pesin hampaat, join muutaman lasillisen vettä, tuuletin kämpän, kiskoin treenikamat alle ja tuulihousut niiden päälle. Treenikassiin pakkasin vaihtovaatteet. Täytyy tästä lähteä taas kohti metroasemaa ja Myllypuroa. Treenit alkavat klo 7.15.

(Klo 9.22 työhuoneella): Saavuin muutama minuutti sitten työhuoneelleni ja levittelin treenikamat kuivumaan. Olipas rankat treenit. Teimme mm. yokomenuchista paria erilaista koshinagea (lonkkaheittoa), jiywazaa (vapaatekniikkaa), jne. Loppuun teimme vielä sen staattisen kuntopiirin. Aaaargh!! Viimeiset 15 sekkaa kustakin liikkeestä ovat aina ihan tuskaa. Nyt nukuttaa ihan sairaasti, mutta kyllä se tästä, kun vetää taas ne tutut kolme kuppia kahvia. Ostin myös matkan varrella kaupasta yhden Gainomaxin sekä pullon Fenixiä. Ehkä nekin vähän piristävät. Vastaanottoni alkaa klo 10. Siihen asti voin vaikka vastailla sähköposteihin, joita on taas laatikon täydeltä.

(Klo 12.08): Aamupäivä kului pääasiassa sähköpostiviesteihin vastaillessa (miljoona SKY-aiheista viestiä taas tänään) sekä huomista kielioppiluentoa valmistellessa. Sain yhteen kotitehtävään liittyvät slaidit tehdyksi. (Eteneepä tosi nopeesti taas…) Nyt aion pitää lounastauon. Oli hyvä idea vetää se Gainomax aamulla. Nyt ei nimittäin ole mikään ihan järjetön nälkä, joten pystyn varmaankin syömään aika kevyesti.

(Klo 13.00): Takaisin sorvin ääressä. Kävin Picnicissä vetämässä kana-caesar -salaatin. Periaatteessa olisin voinut syödä tukevamminkin, mutta en viitsinyt, koska iltapäivä saattaisi jonkun tukevan aterian jälkeen olla aika tuskaa. Ja oikeastaan ne Picnicin salaatitkin ovat kyllä aika tuhteja. Kävin samalla viemässä työpöydällä lojuvat tyhjät pullot (Battery, RedBull, Fenix, jne.) kauppaan. Niitä oli kertynyt kokonainen muovikassillinen. Anyway, nyt siis taas työpöydän ääressä suuren kahvikupillisen kanssa… Täytyy jatkaa huomisen kielioppitunnin valmistelua.

(Klo 14.47): Pieni kahvinkeittobreikki. Pakko vetää taas pari kuppia lisää, että jaksaa. Kielioppitunnin slaidit alkavat jo olla valmiit, mutta vielä täytyy tehdä pieniä järjestelyjä huomista ajatellen.

(Klo 17.06): Jess! Sain huomisen kielioppiluennon suunniteltua! Nyt häippäsen tästä himaan vaihtamaan treenikamppeita. (Täytyy käydä vaihtamassa aikidokamppeet nyrkkeilykamppeisiin.) Sitten vain suorinta reittiä Stadikalle, missä alkaa HNS:n nyrkkeilytreenit klo 18.00. Matkalla vetäsen yhden proteiinisheikin.

(Klo 20.42 työhuoneella): Nyrkkeilytreenit oli jees: tehtiin jonkin verran paritekniikkaa ja säkkiä, ja lopuksi sparria. Treenasin pääasiassa Julian kanssa. Hänen kanssaan on ihan sikakiva treenata tekniikkaa ja sparrata. Lisäksi otin sparria mm. Benin kanssa. Sekin oli tosi kivaa. Sen sijaan yhden teinikundin kanssa sparraaminen oli ihan karseeta. En nimittäin pidä yhtään sellaisesta sparrista, jossa lyödään voimalla ja ilman mitään kontrollia. Ihan sairaan vaarallista. Jos olisi yksikin niistä lyönneistä tullut läpi, niin olisi varmaan nyt nenä takaraivossa… No, mut onneks ei osunu. Hyvät treenit oli. Treenien jälkeen juttelin pitkään Suvin kanssa. Tosi jees.

Periaatteessa olisin voinut mennä treeneistä su
oraan kotiinkin, koska huominen kielioppiluento on jo paketissa, mutta ajattelin kuitenkin tulla vielä vähäksi aikaa laitokselle kirjoittamaan sitä yhtä artikkelia, että saisin sen joskus valmiiksikin. Kävin matkalla hakemassa kaupasta vähän evästä (karjalanpiirakoita ja suuren fetasalaatin).

(Klo 22.27 edelleen työhuoneella): Ei se artikkeli tulllut valmiiksi vieläkään, mutta sain sen sentään hieman etenemään. Näin iltaisin täällä laitoksella on mukavan rauhallista, ja kun sähköpostejakaan ei tähän aikaan enää tulvi, on helpompaa keskittyä kirjoittamiseen. Anyway, nyt taidan tästä vähitellen lähteä kotiin. Univelat alkavat vähän painaa (muuten en vielä tähän aikaan olisi ollenkaan väsynyt).

(Klo 22.57 kotona): Jälleen kotona. Pistin treenikamat kuivumaan, pesin hammassuojat, vaihdoin oloasun päälle. Mitäs ny?? Tässähän olisi ainakin tunnin verran aikaa, ennen kuin tarvii mennä nukkumaan.

(Klo 23.46 kotona): Luin Hesarin ja vastasin yhteen sähköpostiviestiin. Yhtäkkiä alkoi nukuttaa ihan sairaasti. Täytyy toivoa, että se ei mene ohi, ennen kuin kerkeän tästä sänkyyn.

Ke 30.9.2009

(Klo 0.41): Moi vaan! Hetken aikaa oli sellainen fiilis, että nukutti, mutta sitten ei enää nukuttanutkaan.

(Klo 3.32): Moi taas! (Nukuin jo aika pitkään, mutta sitten taas jostain syystä heräsin.)

(Klo 7.03): Aaaaaargh… Nyt tietysti nukuttaisi ihan sikana, mutta pakko nousta ylös, koska kielioppiluento alkaa klo 8.30.

(Klo 7.46): Kävin suihkussa, pukeuduin ja siistiydyin. Keitin kahvit ja söin tänään myös vähän aamupalaa, koska jääkaappiin oli jäänyt vähän jogurttia maanantailta (nyt se on loppu). Nyt täytyy lähteä töihin.

(Klo 10.21 työhuoneella): Kävin aamulla hakemassa pikaisesti luentokamat täältä työhuoneelta ja siirryin sitten saman tien Snellmania-rakennukseen, jossa kielioppiluentoni pidetään keskiviikkoisin. Luento meni ihan kivasti. Lähinnä kävimme läpi lauseenjäsennystä ja aloimme puhua substantiiveista. Kaksi opiskelijaa myös piti pienen esitelmän substantiiveista. He olivat mielestäni valmistelleet esitelmänsä oikein huolellisesti, ja kumpikin myös puhui hyvin ranskaa. Contrôle continun tarkastaminen jäi vielä hieman kesken, mutta se oli odotettavissakin. Jotkut ryhmän opiskelijat ovat tosi aktiivisia, mikä on tietysti tosi kiva. Minulla on myös sellainen vaikutelma, että ryhmän taso on varsin korkea. Nyt taidan taas keittää pari kuppia kahvia. Sitten täytyy varmaankin alkaa vastailla sähköposteihin ja suunnitella perjantain kielioppiluentoa.  

(Klo 11.14): Taidan lähteä lounaalle jo nyt, ennen kuin Espresso Edge on ihan tukossa.

(Klo 12.02): Takaisin työpöydän ääressä. Vedin taas päivän keiton ja tonnikalaleivän. Kävin samalla myös hakemassa kaupasta pari Batterya ja banaanin iltapäivää ajatellen. Taidankin tässä heti vetää yhden Batteryn, koska ruokailun jälkeen tuppaa aina vähän väsyttämään (etenkin, jos on univelkoja, niin kuin nyt). Käväisin myös Snellmaniassa etsimässä luentosaliin tänä aamuna unohtamaani Tokyo Tower -kuulakärkikynää, mutta joku oli jo ehtinyt pölliä sen sieltä tässä välissä. BYÄÄÄÄÄÄÄÄÄHHH!!! Sillä oli tunnearvoa. BYÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄHHH! No, täytyy käydä jossain välissä ostamassa jostakin joku uusi hieno kynä, niin tulee taas hyvä mieli. /*niisk*/

(Klo 17.11): Sain perjantain kielioppitunnin suunniteltua. (Jess! Nyt jo!) Iltapäivällä oli laitoksen henkilökunnan yhteinen kahvihetki. Ihan jees. On vain sen verran univelkoja, että ei ole kovin sosiaalinen olo. Mutta jess! Nyt voisin jatkaa sitä yhtä artikkelia.

(Klo 18.50 edelleen työhuoneella): Jess, vihdoinkin sain sen artikkelinkin alustavasti kasaan. Täytyy vain lukea se vielä kertaalleen huomenna läpi hieman virkeämpänä (tai ainakin toivon mukaan virkeämpänä…). Nyt lähden käymään kotona. Pian täytyy taas lähteä vetämään treenejä.

(Klo 22.49 kotona): Vihdoinkin kotona. Kävin hakemassa treenikamppeet kotoa ja lähdin jälleen tuulihousuissa kohti Liikuntamyllyä. Vedin 1,5 tunnin treenit: ensin oli tunnin perustason aikidotreeni ja sitten puoli tuntia bokkenia. Porukkaa oli paikalla ihan kivasti, ja fiilis oli sinänsä ihan jees, mutta tunsin alusta lähtien olevani jonkinlaisessa horroksessa. Univelat alkavat painaa. Positiivisen ylikierrostilan sijaan alan olla negatiivisessa väsymystilassa (lue: lievässä xxxxtuksessa). Väsyttää ja stressaa, eikä mikään tunnu mielekkäältä. Pitäisi saada yhdet kunnon yöunet tähän väliin. Ehkä sen jälkeen tuntisin oloni taas paremmaksi.

To 1.10.2009

(Klo 0.21): Luin Hesarin ja vastailin joihinkin sähköpostiviesteihin. Telkkari oli tunnelman vuoksi auki, mutta en katsonut sitä lainkaan. Onneksi jääkaappiin oli jäänyt vispipuuroa maanantailta. Nyt siellä ei ole enää jäljellä mitään muuta kuin vähän kahvimaitoa. Lienee siis pakko käydä taas kaupassa jossain vaiheessa. Tunnen oloni väsyneeksi ja kärttyisäksi, mutta siltikään ei suoranaisesti nukuta. Menen kuitenkin nyt nukkumaan. Täytyy toivoa, että saan unta.

(Klo 8.18): Yö ei ollut kovin kummoinen. Ensin pyörin sängyssä yli kahteen. Sen jälkeen nukuin aamuun asti lyhyissä pätkissä. Tuntuu siltä, että olin koko yön puolittain hereillä. Olo on kuitenkin hieman levänneempi kuin illalla.

(Klo 9.06 työpöydän ääressä): Täällä taas. Suihkussa käyminen piristi hieman, mutta edelleenkään ei ole kovin freesi olo. Kotona ei ollut mitään syötävää. Järjetön nälkä. Ostin alakerran automaatista pullon tuoremehua. Lisäksi minulla on onneksi kahvihuoneen jääkaapissa yksi pullo Hyvää Päivää -karpalojuomaa. Vedän ne tässä aamupalaksi. Yritän tänään juoda mahdollisimman vähän kahvia. Voi olla, että eilen tuli vedettyä yliannos kofeiinia (seitsemän kuppia kahvia ja kaksi Batterya…) Aloitan vaikka niin, että jätän aamukahvit väliin.  

(Klo 11.18): Taidan lähteä nyt lounaalle. Aamupäivä on mennyt HUSin tutkimuslupahakemusta tehdessä (eikä se tietenkään vielä tullut valmiiksi). Eettisen luvan hakemukseni on jo hyväksytty, mutta varsinainen tutkimuslupa puuttuu vielä.

(Klo 12.05): I'm back. Vedin tonnikalasalaatin Picnicissä ja ostin samalla evästä loppupäiväksi: banaani, pari proteiinisheikkiä ja yhden Fenixin.

(Klo 20.24 työhuoneella): Iltapäivä meni HUSin tutkimuslupahakemusta tehdessä. Tosi veemäisiä nuo kaikki lupaprosessit. N
iitä paperikasoja tehdessä menee ikä ja terveys. Tosi harmi, että Lennu kuoli. Nämä kaikki asiat olisivat menneet niin paljon helpommin, jos hän olisi ollut neuvomassa, ja hän oli muutenkin kaikin tavoin niin rohkaiseva. Nyt tutkimuksestani vastaa virallisesti eräs HUSin apulaisylilääkäri. Hänkin on kyllä yhteistyöhaluinen ja ihan ystävällinen mutta tietenkin hyvin kiireinen perittyään Lennulta monta eri hanketta harteilleen (ja tietenkin hänen työhönsä sisältyy paljon muutakin kuin tutkimushankkeiden vastuuhenkilönä toimimista; käsittääkseni myös Lennun entisiä potilaita on siirretty hänelle). Tunnen olevani todella yksin hankkeeni kanssa nykyään. Mutta täytyy tietenkin olla kiitollinen siitä, että hankkeellani ylipäänsä on vastuuhenkilö HUSissa, ja että tuon apulaisylilääkärin lisäksi yksi terapeuteista on mukana juonessa. Tapasin hänet kesällä, ja sain sen yhden tapaamisen ansiosta asiaa etenemään hurjasti.  

Anyway, kävin illalla nyrkkeilytreeneissä Stadikalla. Oli tosi hyvät treenit. Ne olivat vahvasti kuntopainoitteiset: paljon hyppynarua, säkkiä ja varjoa. Lisäksi teimme jonkin verran paritekniikkaa. Treenasin Vesan (the koutsin) kanssa, mikä oli tietysti mahtavaa.

Nyt olen taas työhuoneellani. En aio olla täällä pitkään, mutta täytyy vielä hieman viimeistellä huomista kielioppiluentoa. Kävin matkalla kaupassa hakemassa tonnikalasalaatin, pari karjalanpiirakkaa, proteiinisheikin ja palautusjuoman.

(Klo 21.45): Tuntuu jotenkin kauheen aikaiselta lähteä kotiin, kun kello ei ole vielä kymmentäkään, mutta ehkä mä nyt kuitenkin voisin jo lähteä kotiin, koska huominen kielioppitunti vaikuttaisi olevan kasassa, se yksi artikkelikin tuli alustavasti valmiiksi, ja tänään sain siis tutkimuslupahakemuksenkin lähtemään. Hmm. Ällistyttävää kyllä, kun tekee paljon töitä, hetkittäin voi tulla sellainenkin fiilis, että asiat jollain tavalla edes etenevät.

Hyi vitsit, että se yksi tonnikalasalaatti oli karsea! Siinä ei ollut MITÄÄN muuta kuin tonnikalaa! Varmaan lätkäisty vain pari purkkia tonnikalaa muovirasiaan ja tiputettu sitten pari salaatinlehteä sekaan. Yöh!

(Klo 23.30): Se tonnikalasalaatti tuntuu vieläkin tosi ällöltä vatsassa. Että pitikin vetää se. Anyway, olen periaatteessa nyt ihan pirteä. Tuntuu siltä, että voisin hyvin tehdä töitä vielä ainakin pari tuntia. Tässä kohdassa vuorokautta aikataulussani on siis selkeästi vielä vähän löysää. En tarvitse koko yötä nukkumiseen. Voin hyvin tehdä osan siitä töitä. Ehkäpä jatkossa otan vielä illalla töistä lähtiessäni mukaani muistitikulla jotain helppoja töitä välipalaksi unipätkien väliin.

Kaverini, Juuso, joka työskentelee Handelsbankenilla analyytikkona ja on siis lisäksi maajoukkuetason karatevalmentaja, kertoi viettävänsä sellaista elämää, että joka päivä töiden jälkeen treeneihin (ja joinakin päivinä on tietysti lisäksi aamutreenit), ja treenien jälkeen vielä kotona kone päälle ja töitä kahteen asti yöllä. Muutama tunti unta ja taas sama show alusta. Olemme Juuson kanssa viettäneet samankaltaista elämää urheilulukiosta asti: lähdimme aamulla kuuden junalla Keravalta Helsinkiin aamutreeneihin, sitten sairaan pitkä koulupäivä (johon sisältyi usein teoriaoppituntien lisäksi rankkoja fyysisiä harjoituksia, kuntotestejä, tms.), takaisin Keravalle, parin eri lajin iltatreenit putkeen, kotiin kymmenen aikaan illalla, läksyt, muutama tunti unta… Kummallakin oli keskiarvo lähellä kymppiä (minulla oli keskiarvo 9,8 lukion päättärissä; Juusosta en tiedä, mutta samaa luokkaa varmaankin). Juusosta tulikin yli kymmenkertainen karaten Suomen mestari, karatemaajoukkueen valmentaja, aikidon musta vyö, KTM ja menestyvä analyytikko. Ja kaiken lisäksi hän on ollut jo monta vuotta naimisissa! En tajua, miten hän on saanut senkin survottua aikatauluunsa. 

By the way, päätimme Juuson kanssa lykätä leffahankkeemme toteutusta loppukevääseen/alkukesään, jolloin meillä kummallakin on toivon mukaan enemmän aikaa kuin nyt. Tällä hetkellä emme ehtisi harjoitella sitä tarpeeksi, ja kaiken lisäksi kuvaaminen ulkona alkaisi kohta olla ilmojen puolesta vaikeaa.

Pe 2.10.2009

(Klo 6.13): Että nää yöt on perseestä. Valvoin ihan virkeänä kahteen asti ja hukkasin aikaani. Vuorokaudessani on todellakin löysää aikaa joka yö noin klo 23-2. Voisin hyvin jatkossa tehdä töitä aina silloin. Ymmärrän hyvin, että Juuso tekee niin. On tosi tylsää vain olla ja yrittää saada unta. Senkin jälkeen, kun nukahdin, nukuin levottomasti ja olin koko ajan puolittain hereillä. Nyt täytyy sitten taas lähteä vetämään treenejä Myllyyn. Eli treenikamat alle, tuulihousut päälle ja vaihtovaatteet mukaan.

(Klo 11.16): Vedin treenit ja säntäsin sieltä suoraan pitämään kielioppituntia. Tunti ei mennyt tänään ihan parhaalla mahdollisella tavalla, mutta ei nyt huonostikaan. Tuli pari sellaista kysymystä, joita täytyy vielä vähän selvitellä. On hieman väsynyt olo, eikä tarkkaavaisuus varmaankaan ole ihan parhaimmillaan. Toisaalta on tosi energinen olo, kuten aina silloin, kun on riittävästi univelkoja eikä pilaa niiden tuomia ylikierroksia esim. syömällä liian tukevasti. Täytyy siis olla tosi tarkkana sen kanssa, mitä syö nyt. Yksi väärä ateria voi pilata koko loppupäivän työtehon, eikä siihen ole todellakaan varaa.

(Klo 17.43 työhuoneella): Jupsis! Aika menee nopeasti, kun pitää hauskaa. Pitääkin tästä lähteä kotiin, koska olen varannut pesutuvan kuudeksi.

(Klo 23.04): Siivosin illalla kämppäni ja pesin pari koneellista pyykkiä. Sen jälkeen lähdin keskustaan tarkoituksenani vetää jossakin joku niin tukeva ateria, että sen jälkeen iskisi auttamatta "tainnutettu kalkkuna" -ilmiö. Söinkin tosi tuhdin lihasetin Namaskaarissa (/*örgh!*/), mutta ei SEKÄÄN saanut minua mitenkään ihan tolkuttoman väsyneeksi. Päätä särkee ja huimaa, mutta ei siltikään nukuta mitenkään erityisemmin. Enkä ole edes tänään juonut kovin paljon kahvia: vain neljä kuppia muistaakseni (enkä yhtään Batterya tai muuta kofeiinipitoista). No, ei vain näköjään tarvii nukkua tällä hetkellä. Ei kai sitä aina tarvii.

Anyway, YRITÄN nyt mennä nukkumaan, koska huomenna lähden aikaisin aamulla Turkuun. Siellä pidetään tänä viikonloppuna Suomen Aikidoliiton ja Turku Aikikain järjestämä kotimaisten opettajien leiri. Olen siellä yhtenä ohjaajana. Lisäksi olen dan-graduoinneissa (mustan vyön vy&ou
ml;kokeissa) tuomarina Kari Tammisen ja Harri Rautilan kanssa. Ihan kiinnostava kokemus varmaankin. Olen aiemminkin vetänyt treenejä vastaavilla suurilla leireillä, mutta en ole koskaan aiemmin ollut dan-graduoinneissa tuomarina. Yleensä dan-kokeiden tuomaristo koostuu teknisen valiokunnan jäsenistä. Minä en ole teknisen valiokunnan jäsen, mutta shidoin-arvoni takia minut voitiin kutsua mukaan tuomaristoon. Lisäksi leirillä pidetään syysliittokokous, jossa luonnollisestikin edustan Finn-Aikia. Tulee varmaankin aika pitkä päivä taas. Juna lähtee Helsingistä klo 7.38.

La 3.10.2009

(Klo 6.55): Viime yö oli kohtalaisen hyvä. Heräilin aina välillä, mutta sanoisin, että nukuin kuitenkin melko hyvin. Äsken kävin hakemassa pyykit pyykkituvasta ja pakkasin kassin. Nyt täytyykin tästä jo kiirehtiä rautatieasemalle.

Su 4.10.2009

(Klo 18.05): Eilinen päivä meni ihan kivasti. Leirillä oli selvästi vähemmän väkeä kuin viime vuonna, jolloin vastaava leiri pidettiin Porvoossa. Anyway, tietenkin tatamilla oli enemmän väkeä kuin normaaleissa treeneissä, ja ohjaamisen kannalta kiinnostavaa oli myös se, että suurin osa ihmisistä oli sellaisia, joita en ollut koskaan aiemmin nähnytkään. Tammisen Kari veti päivät ekat treenit. Hänen treeninsä oli alkujumpasta lähtien varsin originaali, kuten odottaa saattoi… 😉 Kari kävikin jossain vaiheessa sanomassa minulle virnistellen: "Tulee vähän kummallisia juttuja… Toivottavasti ei haittaa…" =D Ei toki! Minusta hänen ohjaamansa treeni oli oikein onnistunut. Siihen sisältyi mm. kiinnostavia kontaktiharjoitteita., ja vauhtiakin oli juuri sopivasti. Karihan oli toinen valmentajani yläaste- ja lukioaikoina. Siihen aikaan kävin hänen treeneissään hyvin paljon.  

Minun ohjaamani treeni oli heti Karin treenin perään. Vedin shomenuchia ja yodan tsukia. Kertailin edelleenkin hieman sitä kesällä kehittelemääni pyyhkäisyteemaa. Lisäksi mieleeni tuli vetää yhtä hieman erikoista koshinage-muotoa, jossa ukea horjutetaan takin liepeestä. Christian veti sitä joskus vuosia sitten. Kehittelin sen pohjalta myös erään kokyonagen, joka tuntuu itse asiassa luontevammalta kuin se koshinage. Vedin myös sitä erästä nikyo-sovellusta, jonka opin Miyamoto-senseiltä Japanissa, ja tein sen pohjalta myös sotokaitennage-sovelluksen. Lopuksi vedin yodan tsukista sellaisen kivan taiatari-muodon, jossa kämmen sijoitetaan uken rystysten eteen ja horjutetaan siitä keskustaa kohti. Siinä liikkeessä on mielestäni tosi poikkeava fiilis. Treeni meni mielestäni oikein kivasti. Tunnelma oli intensiivinen, ja ihmiset vaikuttivat kiinnostuneilta. Tuntui siltä, että he yrittivät tosissaan tehdä juuri niin kuin näytin. Onneksi Kustaa oli paikalla. Pystyin hänen kanssaan näyttämään tekniikat juuri niin kuin tahdoin.

Treenien väliajalla kävin Kustaan kanssa kaupassa. Oli tietysti mukavaa taas nähdä Kustaata ja jutella hänen kanssaan. Päivän viimeisen treenin ohjasi Rautilan Harri. Hänen treeninsä tuntui mukavan kotoisalta, koska teemme tyylillisesti melko samalla tavalla. Harri veti mm. sitä yhtä Tissier-tyyppistä tenchinagea, jossa heitto kääntyy 90 astetta uken taakse. En ollutkaan tullut tehneeksi sitä aikoihin, ja Harri opetti sen mielestäni hyvin selkeästi. Lisäksi teimme mm. chudan tsuki iriminagea. Treenasin Rémin kanssa ja olin vaikuttunut siitä, kuinka hyvin hän pystyi siirtymään lyöntini alta pois AIVAN viime hetkellä. Itse törmäsin muutaman kerran suoraan vatsa edellä Rémin hyökkäykseen, koska siirryin pois linjalta hieman liian aikaisin, ja hän pystyi siksi kääntämään hyökkäyksensä. Täytyypä harjoitella sitä. Chudan tsukissahan ei niin haittaa, jos ei ehdi lyönnin alta pois, koska siinä lyönti kohdistuu vatsaan eikä päähän. Siksi pitäisi uskaltaa harjoitella sitä niin, että todellakin siirtyy alta pois vasta aivan viime hetkellä. Rémi teki sen todella hyvin. Anyway, myös Harrin treeni oli siis mielestäni oikein antoisa. Sen lisäksi, että pääsin kivasti itse harjoittelemaan, sain sekä Karin että Harrin treenistä paljon ideoita tulevien omien treeniemme ohjaamiseen.

Treenien jälkeen pidettiin dan-graduointi eli mustien vöiden vyökoe. Olin siinä ensimmäistä kertaa yhtenä tuomarina. Lisäksi tuomareina olivat Kari ja Harri. Kari toimi puheenjohtajana. Tilaisuus meni mielestäni kokonaisuutena ihan ok. Montaa hyökkääjää vastaan tehtävät osuudet eivät olleet häikäiseviä, mutta muuten taso oli ok. Kaikki kokelaat olivat selvästikin valmistautuneet suoritukseensa huolella, mikä on aina ilo huomata. (On nimittäin todella turhauttavaa ja kiusallista seurata vyökoetta tai korjata tenttiä, josta näkee heti, että kokelas ei ole lainkaan valmistautunut.) Kaikki myös pistivät itsensä täysillä likoon. Dan-koe on fyysisesti rankka suoritus, ja loppuajasta sekä kokelaat että uket alkoivat olla ihan poikki. Kuului hirveä läähätys ja puuskutus, mutta kun kysyimme "Pystyykö kokelas jatkamaan heti?" tai "Jaksaako uke vielä hyökätä?" vastaus kuului aina välittömästi "Ilman muuta!" tai "Kyllä pystyy!" Niin sitä pitää. Kunnon budomeininkiä. Huomenna pidän kyu-kokeita (eli alle mustan vyön kokeita) omassa seurassa. Täytyy toivoa, että siellä meininki on samanlainen.

Graduoinnin jälkeen minun oli vielä tarkoitus jäädä syysliittokokoukseen. Päätin kuitenkin lopulta jättää sen väliin ja valtuuttaa erään toisen henkilön sinne Finn-Aikin edustajaksi. Syy oli se, että Harri ja Markku lähtivät heti graduoinnin jälkeen autolla Helsinkiin, ja he tarjosivat minulle kyytiä. Jos olisin jäänyt liittokokoukseen ja tullut sen jälkeen junalla takaisin, olisin ollut Helsingissä vasta noin klo 23. Kun pääsin Harrin kyydissä, olin Helsingissä jo noin klo 20.30. Oli se niin paljon kätevämpää, että päätin tarttua tarjoukseen. Junalla olisin myös joutunut matkustamaan yksin, kun taas nyt minulla oli Harri ja Markku matkaseurana. Heidän kanssaan jutellessa matka taittui todella nopeasti ja mukavasti. Oli oikein kivaa.

Nukuin viime yönä 11 tuntia kuin tukki, eli pitkästä aikaa tuli yksi kunnon yö. Univeloissa on se hyvä puoli, että ne saa kuitattua yhdellä kunnolla nukutulla yöllä. Tänään minulla on nimittäin ollut ihan levännyt olo, vaikka viikolla nukuin huonosti. Sen sijaan nyt on sellainen ongelma, että tunnen itseni kipeäksi. Aamulla (tai pikemminkin puolenpäivän aikaan…), kun heräsin, huomasin heti, että kurkkuni oli kipeä. Päivän mittaan on alkanut olla myös muita
oireita. Kuume tuntuu nousevan, ja on sekava olo. Tuntuu siltä, kuin olisin juonut pari lasia viiniä, vaikka en ole. Luulen, että olen tulossa kipeäksi.

Ohjaan Antti Pekkarisen kanssa aikidon juniorileirin Vantaan Rajatorpassa lauantaina 26.9.2009. Leirin järjestää Vantaan Jukara ry.

La 26.9.2009

(Klo 23.03): Leiri meni ihan kivasti. Leirin vetäminen Antin kanssa oli loistava idea. On huomattavasti rennompaa vetää leiri jonkun kanssa kuin yksin. Pystyimme vuorottelemaan siten, että toinen veti alkuverryttelyn ja ukemit, sitten toinen veti tekniikat, ja loppuverryttelyn ja -leikkien ajaksi vaihdoimme taas vetäjää. Tietenkin olimme kumpikin koko ajan paikalla. Lisäksi paikalla oli kolme apuohjaajaa. Junnuja oli yhteensä 22, ja he tulivat kahdesta eri seurasta: Jukarasta (järjestävästä seurasta) sekä Meido-kanista (Helsingistä).

Hyökkäysmuotoina vedimme katateryotedoria ja ushirowaza ryotedoria. Olimme yllättyneitä siitä, kuinka hyvin junnut pärjäsivät. He jaksoivat keskittyä yllättävän hyvin ja pystyivät omaksumaan niinkin vaikeat tekniikat (ikäänsä nähden) todella hienosti. Tuntui todellakin siltä, että olimme vetämässä aikidoleiriä emmekä mitään jumppakerhoa / ohjattua lauantaipäivähoitoa lapsille (toisinaan junnutreenejä vetäessä saattaa nimittäin olla sellainen fiilis…). Lopuksi Antti veti jopa ushiroryokatadori aikiotoshia, ja sekin sujui monilta pieniltäkin junnuilta ihan kivasti.

Tekniikoiden lisäksi vedimme tietenkin jonkin verran yleiskuntoharjoitteita (juoksemista, pomppimista, lihaskuntoliikkeitä, jne.), kehonhallintaliikkeitä (kärrynpyöriä, krokotiilikävelyä, mittarimatokävelyä, gorillakävelyä, jänisloikkia, ompelukonekävelyä, rapukävelyä, jne.) ja ukemeita. Antilla oli mielestäni joitakin tosi hyviä ukemi-harjoitteita. Täytyy pistää ne korvan taakse. Antti tajusi myös vetää perusväistöjen lisäksi sellaisia Bruno-tyyppisiä taisabakeja, joissa pyörähdettiinkin kokonaan ympäri ja eteen jäi joko etukäden tai takakäden puoleinen jalka, välillä pyörähdettiin vain 90 astetta, jne. Ne olivat junnuille tosi hyviä koordinaatioharjoitteita ja myös tiputtivat heidät kivasti maan pinnalle (koska useinhan kaikki kuvittelevat jo osaavansa taisabakin ja pitävät niiden harjoittelemista tylsänä… karisee äkkiä luulot, kun yrittää niitä Bruno-tyyppisiä pyörähdyksiä… 😉 Tässä kuvassa Antti näyttää kärrynpyöräharjoitetta ensimmäisten treenien alkuverryttelyssä.

Leikkeinä otimme mm. shikko-polttista, viestikilpailuja, tikkua ja limaa, toffeeta, jne. Leikit ovat tietenkin aina se osuus, josta valtaosa junnuista pitää kaikkein eniten, mutta oli siis suorastaan yllättävää, kuinka kiinnostuneita he olivat myös tekniikoista.

Leiri oli siis oikein positiivinen kokemus. Tietenkään tällaisten tapahtumien vetäminen ei ole minulle enää mikään kovin uusi ja mullistava elämys, mutta kyllä niistä silti useimmiten saa paljon irti. On kannustavaa nähdä innostuneita junnuja. Kaikki on vielä heille jotenkin niin uutta ja ihmeellistä, ja he tuntuvat olevan täysillä läsnä juuri siinä hetkessä (me aikuisethan olemme usein niin kalenteriorientoituneita, että unohdamme meneillään olevan hetken ja olemme liikaa läsnä vain kalenteriemme sivuilla; minä ainakin saan useinkin nykyään itseni kiinni siitä, että olen poissa paikalta omasta elämästäni).

Yhden junnun isä lähetti minulle kuvia leiristä (ks. sivun yläosassa oleva kuva sekä Antin kärrynpyöräkuva). Hän kertoi samalla ainakin oman poikansa pitäneen kovasti leiristä. Poika oli kuulemma sanonut heti autossa innoissaan: "Vau! Noi tekniikat OIKEESTI TOIMII!!" =)

Näköjään nykyään ei ole enää sellaista päivää, että ei olisi joku paikka kipeänä: tänään minulla oli niskat ihan totaalisen jumissa. En ole ihan varma, mistä se johtuu, mutta luulen sen johtuvan eilisistä iltaunistani. Tulin nimittäin eilen tosi väsyneenä duunista kotiin, koska olin pahoissa univeloissa (ei tästä tämän enempää tässä…), ja tein taas kuuluisan "tainnutettu kalkkuna -imitaationi": suljin kämpän ulko-oven, tiputin treenikassin lattialle ja rojahdin saman tien ulkovaatteet päällä selälleen sohvalle. En muista sitä hetkeä, kun selkäni kosketti sohvaa. Luultavasti olin silloin jo täydessä unessa. Neljä ja puoli tuntia myöhemmin heräsin sohvalta siten, että pääni retkotti laidan yli ja olin muutenkin ihan kummallisessa asennossa. Luulen, että se niskakipu tuli siitä… Tänä aamuna niskat olivat ihan SIKAkipeät. Oli tosi vaikeaa kääntää päätä. On varmaan pakko jossain vaiheessa investoida vähän aikaa siihen, että raahaan itseni johonkin hierontaan.

Olen Christian Tissier shihanin leirillä Helsingin Kaapelitehtaalla 18.-19.9.2009.

Pe 18.9.2009

(Klo 23.59): Tänään oli hyvä päivä. Todella. (Eilinen puolestaan oli ihan perseestä, joten tämä päivä oli kaivattua vaihtelua.) Pidin tänään kaksi luentoa: Kielioppi I ja Metodikurssin luento. Kielioppi meni ihan ok, paitsi että en ehtinyt käydä läpi läheskään kaikkea, mitä olin suunnitellut. Fiilis oli kuitenkin ihan jees. Anyway, varsinaisen onnistumisen elämyksen sain tänään Metodikurssilla pitämästäni "Keskustelunanalyysi ja prosodiantutkimus" -luennosta. Pidin kyseisen luennon nyt jo kolmatta kertaa, ja tällä kertaa todellakin tuntui siltä, että se meni hyvin (omasta näkökulmastani katsottuna siis). Pääsin jotenkin samanlaiseen vireeseen kuin silloin, kun vedän treenejä jollekin isolle porukalle jossakin ja olen läsnä siinä hetkessä jokaisella solullani. Tänään oli juuri sellainen fiilis sitä luentoa pitäessäni. Luennolla oli valmis pohja (jonka tein pääosin jo pari vuotta sitten), mutta pystyin sen puitteissa myös improvisoimaan vapaasti. Niinhän teen aina silloinkin, kun vedän esim. leirejä. Suurimman osan aikaa puhuin spontaanisti, eikä se tuntunut ollenkaan takkuiselta tai ahdistavalta. Mieleeni tuli kuin itsestään kaikenlaisia havainnollistavia esimerkkejä. En ollut juurikaan jännittynyt vaan pikemminkin hyvin positiivisessa lataustilassa. Olin valpas ja tarkkaavainen, en lainkaan jumissa. Opiskelijat kysyivät kysymyksiä sekä luennon aikana että luennon jälkeen. Lopetettuani luennon opiskelijat alkoivat spontaanisti taputtaa. Porukkaa oli niin paljon, että jotkut joutuivat istumaan ikkunalaudoilla. Kirjoitan tästä siksi, että se oli todellakin minulle jollain tavalla uusi kokemus. Toki joskus aiemminkin on luennoilla tullut sellainen fiilis, että nyt tämä sujuu ihan kivasti, mutta useimmiten olen kuitenkin pitänyt luennointia lähinnä ahdistavana tai ainakin jossain määrin kuumottavana. Mutta tänään se oli kivaa! Todella, todella kivaa. Tuli ensimmäistä kertaa sellainen fiilis, että JONAIN päivänä, kun olen kokeneempi ja tiedän enemmän, saatan pystyä luennoimaan samalla itsevarmuudella kuin vedän treenejä. Ja jos pääsen siihen, saatan todellakin nauttia siitä, ja se saattaa tuoda elämääni jonkin sellaisen olemassaolontunteen ja jakamisen dimension, josta sain tänään jonkinlaista esimakua. 

Anyway, illalla alkoi siis aikido-opettajani, Christian Tissier'n, leiri Kaapelitehtaalla. Olin iltapäivällä niin täpinöissä siitä luennostani, että pääsin leirifiilikseen oikeastaan vasta paikan päällä. Mutta paikan päällä pääsinkin kyllä sitten pian fiilikseen. Porukkaa oli tosi paljon, ja erityisesti ulkomaalaisia oli paljon: ainakin Venäjältä, Ruotsista, Virosta, Latviasta ja Saksasta. Näin paljon tuttuja, mikä tuntui kotoisalta. Yksi tosi hieno asia aikidossa on se, että se yhdistää eri kaupungeissa ja maissa asuvia ihmisiä jopa vuosikymmeniksi. Minulla on todella paljon ystäviä ja tuttavia aikidon kautta ympäri maailmaa (erityisesti tietysti Euroopassa, mutta jonkin verran myös Euroopan ulkopuolella). Moniin olen tutustunut jo joskus teinivuosinani. Nyt kun olemme aikuistuneet (ainakin ahtaassa fyysisessä mielessä…), meillä on verkosto eri aloilla työskenteleviä ihmisiä, joita yhdistävät lukuisat treenivuodet sekä yhteiset kokemukset tatamilla ja tatamin läheisyydessä. Se on todella arvokas asia.

Meillä oli tänään käytössä vain puolet Ju-jutsu Klubin tatamista. Porukkaa oli paljon, joten tatamilla oli todella ahdasta. Ei se kuitenkaan minua juuri haitannut, koska keskityin mielelläni Christianin opettamiin teknisiin pointteihin. Hän opetti tänään pääasiassa ikkyota katatedorista ja yokomenuchista. Piti pitää katse ukea kohti, pysähtyä tiettyihin kohtiin ja olla pysähtymättä joihinkin toisiin kohtiin (näin karkesti kuvailtuna). Se oli todella hankalaa. Katatedorista se vielä jotenkin sujui, mutta yokomenuchista etenkin ensimmäiset yritykseni menivät ihan päin hanuria. Aluksi treenasin suomalaisten kavereideni H-P:n, Miran ja Kustaan kanssa. Sitten päädyin venäläisvyöhykkeelle. Venäläiset tulivat innokkaasti hakemaan minua treenikumppanikseen, mikä oli tietysti tosi mukavaa, koska he ovat pääasiassa todella hyviä. Treenaaminen heidän kanssaan on tosi intensiivistä, koska he ovat yleisesti ottaen tosi hyvässä kondiksessa (ja lisäksi tietysti teknisesti taitavia). Loppuajasta treenasin lähinnä ruotsalaisten kanssa. Heidän kanssaan hieman kevyempää treenata kuin venäläisten kanssa, koska he eivät ole ihan yhtä fyysisiä: he pitävät kevyempää kontaktia ja liikkuvat helpommin.

Treenien jälkeen yhdet latvialaiset antoivat minulle lahjaksi suklaarasian. En todellakaan tiedä miksi, mutta ihan kiva ylläri tietysti. (Ei vain ole kovin hyvä asia saada suklaata lahjaksi heti treenien jälkeen… /*röyh!*/). Menin Christianin hotellille syömään Harrin, Markun, Denizin, Janin, Mishan, Antonin ja Mashan kanssa. Palvelu oli todella hidasta, mutta muuten ilta oli onnistunut.

Onnittelin tänään heti ensimmäiseksi Christiania siitä, että hänestä tuli vähän aikaa sitten isoisä. Myöhemmin tajusin, että se ei ehkä ollutkaan kovin hyvä idea… Christianhan nimittäin vihaa vanhenemista enemmän kuin mitään muuta asiaa maailmassa. Isoisän roolin omaksuminen ei selvästikään ole hänelle kovin mieluista. Sain kuulla häneltä siihen liittyviä kommentteja pitkin iltaa ja aloin todellakin katua sitä, että en ollut tullut lisänneeksi onnitteluihini jotakin tyyliin: "Vaikka ei sinusta kyllä USKOISI, että olet jo isoisä!" Pahus, että ei tullut mieleen…

Su 20.9.2009

(Klo 18.48): Sateen jälkeen pouta, ja näköjään poudan jälkeen taas sade. Vitsit, että olen pahalla tuulella. Leirin jälkeen on ollut tosi väsynyt ja turhautunut olo. Tuli väkisinkin taas flashbackejä menneistä ja alkoi ottaa päähän, vaikka kuinka yritin taistella vastaan ja ajatella, että "ei minun tarvitse välittää yhtään mistään täällä, koska olen täällä vain kolmesta syystä: hakemassa ideoita oman seuran treenien vetämiseen, tapaamassa kavereita ja taukojumppaamassa työn ohella". En viitsi eritellä tässä tarkemmin tuntemuksiani ja niiden syitä, mutta todellakin joudun nykyään melko usein pohtimaan, miksi edelleen jatkan aikidoa. Siihen on tasan kolme syytä: 1) Finn-Aiki (eli kaikki omat aikido-oppilaani ja erityisesti ne, jotka ovat toimineet aktiivisesti seurassa jo monta vuotta), 2) liikkuminen (koska muutenhan vain istuisin koneen ääressä vuorokauden
ympäri), ja 3) vanhojen kavereiden tapaaminen. Mitään muita syitä ei todellakaan ole. Christiankaan ei enää nykyään opeta minua juuri lainkaan. Ehkä hän ajattelee, että joka tapauksessa en pysty enää merkittävästi edistymään (koska olen nainen tai liian huono, tai jotain), tai sitten panostan hänen mielestään nykyään liian vähän treenaamiseen, jotta hänen kannattaisi vaivautua. Eli toisin sanottuna minulla ei enää ole aikido-opettajaakaan. On vain oppilaita ja treenikavereita. No ei se mitään. Kuten sanottu, on vain nuo kolme syytä jatkaa.

Ma 21.9.2009

(Klo 23.00): Niin, ei noissa yllä kuvaamissani fiiliksissä mitään kovin uutta ole. Palaa vain aina hetkittäin mieleen, enkä tahdo tässä blogissa antaa elämästäni liian aurinkoista kuvaa. Todellakin välillä on huonojakin fiiliksiä, niin kuin varmaan kaikilla. 

Ehkäpä suurin syy turhautumiseen oli se, että ymmärsin, että todellakin olen nykyään aika tavalla yksin. Täytyy itse rakentaa täysin oma edistyminen ja oma motivaatio. Paten leireillä tosin edelleen tulee sellainen fiilis, että hän välittää edistymisestäni ja kiinnittää huomiota siihen, mitä teen. Hän huomaa HETI, jos joku pikkuvarpaan asento ei ole ihan oikein. Ja jos tulen joskus hieman väsyneenä treeneihin sillä fiiliksellä, että "mä taidankin tässä tänään ottaa vähän kevyemmin…", niin viiden sekunnin päästä kuulu karjaisu jostakin toisesta päästä salia: "MARI! TREENAA!!! SENKIN LÖYSÄILIJÄ!!!" =DDD Se on tosi hyvä, ja se on myös hauskaa, koska äänensävyssä on aina paljon huumoriakin. Täytyisikin taas lähteä Paten leirille jonnekin. Luulen, että yritän lähteä ainakin hänen ohjaamalleen joululeirille Pariisiin.

Niin, ja jotta kukaan ei ymmärrä väärin näitä juttujani, niin Christian on toki erittäin korkeatasoinen aikido-opettaja, ja luonnollisestikin arvostan häntä kovasti. Olemme tunteneet toisemme vuodesta 1992. Tuntuu siltä, kuin olisin tuntenut hänet aina.

Anyway, yksi syy huonoihin fiiliksiini oli kylläkin myös se, että oikean jalkani ukkovarpaan tyvinivel tulehtui taas viikonloppuna. Se pilasi treenini lauantaina aika tehokkaasti. En tajua, miksi se tulehtuu jatkuvasti. Ja muutkin nivelet tuntuvat nykyään tulehtuvan turhan usein. H-P heitti, että se saattaa olla kihtiä. Ensin en uskonut siihen, mutta etsittyäni aiheesta tietoa netistä totesin, että itse asiassa oireet täsmäävät pitkälti. Kihti nimittäin alkaa ukkovarpaan tyvinivelestä ja voi sitten levitä siitä muihin niveliin, kuten kyynärpäihin, ja mullahan on ollut kyynärpäävaivojakin viime aikoina. (En kylläkään ole yli 40-vuotias mies, joten periaatteessa en kuulu riskiryhmään, mutta joillakin kihtiin on perinnöllinen alttius, ja aikidon aiheuttama mekaaninen nivelrasitus voisi laukaista taudin. Tiedän nimittäin joitakin pitkään aikidoa treenanneita konkareita, joilla on kihti. Dääm… Se tästä vielä puuttuisi… Menisi ruokavalio uusiksi ja joutuisi ehkä vetämään lääkkeitä, ja ehkä myös ottamaan piikkiä niveliin. Hoitamattomana kihti voi johtaa nivelen pysyvään tuhoon, joten täytynee tsekata tämä asia…)    

Ja KAIKEN LISÄKSI minusta tuntuu nyt siltä, että joku pieni vatsatauti yrittää koetella onneaan. On ollut koko päivän kuvottava olo, ja illalla treenien jälkeen se on vain pahentunut. Aika karsea olo itse asiassa tällä hetkellä.

Ti 22.9.2009

(Klo 23.23): Väärinkäsitysten välttämiseksi täsmennän vielä, että tuossa kuvaamassani kriisissä oli siis kyse nimenomaan aikidosta eikä elämästäni laajemmin. Yksinäisyydellä tarkoitin oikeastaan siis sitä, että aikidollisesti olen nykyään siinä mielessä yksin, että minulla on vain oppilaita ja treenikavereita, mutta ei oikeastaan opettajaa. Tietenkin käyn edelleen leireillä ja Ranskassa treenaamassa, mutta motivaationi aikidon jatkamiseen etsin pääasiassa toisaalta: omasta seurasta sekä kaikesta siitä, mitä aikido tuo arkipäivääni (rutiineja, liikuntaa, ystäviä, uusia ihmisiä, uusia tilanteita, jne.). Toki olen edelleen kiinnostunut myös tekniikasta ja kaikesta siitä, mitä siihen voi sisältyä, mutta pelkästään edistymisen tavoittelu ei varmaankaan enää motivoisi minua jatkamaan (edistyminen on tällä tasolla niin hirveän hidasta ja työlästä). Enkä toisaalta enää saa kovin paljon motivaatiota myöskään mistään leireistä tai treenimatkoista. Ne ovat toki edelleenkin hyvin palkitsevia (jälkikäteen), mutta ne tuntuvat melko raskailta (erityisesti henkisesti). Aiemminhan kaikkein suurin motivaation lähde minulle oli nimenomaan se, että kävin säännöllisesti Ranskassa treenaamassa, ja ranskalaiset opettajat kävivät täällä (ja käyvät toki edelleen). Nykyään kaikki tuntuu vain melko tavanomaiselta treenailulta. Ja esim. Christianin leireillä sen sijaan, että Christian oikeasti yrittäisi nykyään koutsata minua, jotta edistyisin, hän tulee jossain vaiheessa tekemään minulle kohteliaisuuttaan pari tekniikkaa ja juttelemaan niitä näitä (useimmiten hän kertoo minulle lukuisista nivelvammoistaan / viimeisimmästä leikkauksestaan, mikä on kyllä sinänsä ihan kiinnostavaa). Lauantaina ainakin oli sellainen fiilis, että olisin saanut tehdä tekniikat vaikka kuinka päin haitaria, eikä hän olisi varmaan edes huomannut mitään. Ihan kuin oman seuran treeneissä siis, koska siellähän olen itse ohjaajan asemassa, ja kaikki mitä teen, on siis koko ajan täysin omalla vastuullani. Onhan se tietysti normaalia, kun kerran olen jo 4. dan (ja olen ollut 4. dan jo viisi vuotta vuotta ja musta vyö 14 vuotta), olen treenannut aikidoa 21 vuotta, käynyt Ranskassa treenaamassa Christianin ja Paten opissa jo 16 vuotta,… Mutta kuitenkin… /*huokaus*/…

Se sukupuoliaspekti on osittain eri asia. Sen taustalla on paljon kaikenlaista, mitä en tahdo tässä täsmentää. Viime viikonloppuna ei kuitenkaan tapahtunut mitään sellaista, että treeniparini olisivat olleet macchoja, tms. Asia tuli esille/mieleen toisella tavalla. Ja periaatteessa olen siis joka tapauksessa päässyt yli kaikesta tähän liittyvästä. Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että kun mennään ammattilaistasolle, miehenä olemisesta on aikidomaailmassa selvää hyötyä. Harrastelijatasolla sillä sen sijaan ei ole juurikaan merkitystä (paitsi tietenkin hetkittäin, kuten monella muullakin tekijällä). Esim. omassa seurassani ja tuttujen treenikavereiden kesken en koe sen olevan minkäänlainen ongelma, että olen nainen enkä mies. Sillä ei kerta kaikkiaan ole mitään merkitystä.
Ja Pate on ehdottomasti aina ollut sellainen valmentaja, joka ei tee minkäänlaista eroa nais- ja miestreenaajien välille. Se on yksi hänen vahvuuksiaan.   

Nuo kaikki ovat siis sellaisia asioita, joita tällä hetkellä työstän omassa mielessäni aina silloin tällöin. Olen siis eräänlaisessa aikidokriisissä tällä hetkellä. Edellinen vastaava kriisi oli noin kymmenen vuotta sitten, kun palasin Ranskasta. Silloin päätin lopettaa aikidon. Kaksi viikkoa myöhemmin päätin aloittaa uudelleen.

Laitan tänne vielä muistutuksena maininnan siitä, että Tung Buin ensiesiintyminen Salkkareissa nähdään perjantaina 11.9.2009 (MTV3 klo 19.30). Jihuu!! Mä ainakin aion katsoa!

Tässä on Tungin haastattelu Voicen Heräämössä keskiviikkona 9.9.2009. 

Ja tässä Tungin haastattelu MTV3:n nettisivuilla.

Jee! Hienosti meni, Tung! (Kaikki ne viis sekkaa… 😉

Ke 9.9.2009

(Klo 10.50): Pidin tänä aamuna Grammaire I -kurssini ekan luennon. Ensimmäiset 15 minuuttia menivät käytännön asioiden parissa (tyyliin kurssin aikataulu, arviointi, työskentelytavat, jne.) Sen jälkeen pääsimme itse asiaan, eli lausetyyppeihin ja sanaluokkiin. Oli ällistyttävää, kuinka nopeasti pystyimme etenemään. Kerkesimme käymään läpi kaikki valmistelemani slaidit (ja niitä oli aika paljon…), minkä jälkeen siirryimme varasuunnitelmaani eli tehtävien tekemiseen. Onneksi olin varmuuden vuoksi ottanut mukaani kopioita harjoitusvihon ensimmäisistä tehtävistä. Ehdimme tehdä melkein kaikki tehtävät, jotka olin itse asiassa ensisijaisesti ajatellut antaa kotitehtäviksi. Oli ilo huomata, että opiskelijat osasivat tehdä ne tehtävät yllättävänkin hyvin. He esittivät myös hyviä kysymyksiä. Opetus tapahtui ranskaksi, mikä oli oikeastaan ainakin minun kannaltani ihan kivaa. On hyvä, että täällä Suomessakin tulee välillä puhuttua ranskaa. Eikä niiden asioiden esittäminen ranskaksi ollut mitenkään ongelmallista. Voi olla, että opiskelijoiden osalta ranskan käyttäminen hieman jäykisti tunnelmaa näin aluksi, mutta uskon, että sekin korjaantuu ajan myötä. Ja itse asiassa ainakin ne opiskelijat, jotka olivat äänessä tänään, puhuivat mielestäni tosi sujuvasti ranskaa.

Keskiviikkoaamun luento pidetään Snellmaniassa, joka on valtsikan rakennus Metsätaloa vastapäätä, toisella puolella Unioninkatua. En ollut koskaan aiemmin käynyt siellä. Mielestäni paikka on ihan viihtyisä, ja se sijaitsee kätevästi tässä ihan lähellä. Paikalla oli tänään vain 12 opiskelijaa, vaikka kurssille on ilmoittautunut 18 henkeä. Vain yksi oli ilmoittanut etukäteen, että ei pääse tänään paikalle. Aika outoa sinänsä, mutta opetuksen kannalta oli tietysti ihan kätevää, että väkeä oli niin vähän. 

Olin valmistellut tuota ekaa kertaa tosi paljon. Olin etsinyt tietoa monesta eri lähteestä, jotta varmasti itse ymmärsin ne asiat oikein. Olin myös saanut apua Annen viime vuoden kalvoista, ja jostakin kohdasta taisin kysyä neuvoa Evaltakin. Käytin koko eilisen päivän siihen, että kävin läpi niitä slaideja ja mietin, mitä pitäisi sanoa missäkin kohdassa. Illalla jätin nyrkkeilytreenit väliin (huom. uhraus!), jotta kerkesin käydä koko luennon kertaalleen läpi. Se osoittautui tarpeelliseksi, koska huomasin siinä samalla slaideissani joitakin kohtia, jotka kaipasivat vielä pientä muokkausta. Ajoitusta testatessani huomasin myös, että itse asiassa on hyvä varmuuden vuoksi ottaa myös niitä tehtävämonisteita mukaan. Ja loppujen lopuksi ehdimmekin siis tehdä melkein koko monisteen. Olin siis käyttänyt valmisteluun paljon aikaa ja energiaa, mutta se osoittautui myös tarpeelliseksi. Tuntui siltä, että mikään ei ollut ollut turhaa. Jatkossa en tietenkään ehdi valmistella jokaista kertaa ihan yhtä huolellisesti, mutta tämä ensimmäinen kerta olikin varmaankin kurssin käynnistymisen kannalta erityisen tärkeä.

Jess. Hyvä fiilis. Oli kivaa! Nyt täytyisi pystyä keskittymään seuraavien kertojen valmisteluun tai vaikka tutkimukseen, mutta on jotenkin sellainen hypetysvaihde päällä, että on vaikea pysyä aloillaan.   

Ma 7.9.2009

(Klo 21.50): Tämä alkusyksy on niin kiireistä aikaa, että ei meinaa ehtiä bloggaillakaan. Viime viikko oli yhtä hulinaa alusta loppuun. Ensinnäkin uudet opiskelijat ilmestyivät laitokselle orientoivan viikon merkeissä, ja koska olen yksi hops-ohjaaja ja lisäksi perusopintojen vastuuopettaja, minulle tuli aika paljon yhteydenottoja opiskelijoilta. Tapasin myös oman hops-ryhmäni ensimmäisen pienryhmätapaamisen merkeissä. Tilaisuus sujui mukavasti, mikä laimensi hieman opetuksen alkamiseen liittyvää jännitystäni. Ylihuomenna alkaakin sitten Grammaire I -kielioppikurssi, jota valmistellessa työpäiväni ovat pääsääntöisesti kuluneet viime aikoina. Lisäksi viime viikolla nousi esille ennätysmäärä mm. SKY Journalin asioita, Suomen Aikidoliiton koulutusvaliokunnan asioita, sun muuta kokkaretta.

Ja tietenkin viime viikko oli myös Finn-Aikin syyskauden avajaisviikko. Järjestimme keskiviikkoiltana perinteisen lajiesittelymme, jonka ohjaajana ja juontajana luonnollisestikin toimin. Esiintyminen sujuu jo pitkälti rutiinilla, mutta tuollaisten tilaisuuksien järjestäminen on aina jossain määrin työlästä, kun joutuu haalimaan porukkaa kasaan, koordinoimaan kuka tekee mitäkin ja kenen kanssa, jne. Ja lopulta joku kuitenkin aina peruu osallistumisensa viime hetkellä. Anyway, tilaisuus kannatti järjestää, koska paikalla oli ihan ok määrä porukkaa: ainakin 20 henkeä tuli katsomaan esittelyämme, vaikka emme olleet loppujen lopuksi kovin paljon sitä mainostaneet. Tunnelma oli kiinnostunut ja innostunut, ja olin myös (kerrankin) tyytyväinen omaan spiikkaukseeni. En jännittänyt juurikaan, ja pystyin esiintymään mielestäni rennosti ja luontevasti. Kokemuksen lisäksi luulen sen johtuneen siitä, että en yrittänytkään spiikatessani seisoa ihan paikoillani vaan liikuin rauhallisesti kävellen ympäriinsä pienellä alueella. Pieni fyysinen liike jollain tavalla estää myös henkistä jähmeyttä. Ainakin minun tapauksessani. 

Tänään oli Juhanin (the proffan) 60-vuotissynttärien jälkibileet: Juhani kutsui synttärikirjaansa osallistuneet ihmiset buffet-illalliselle Ravintola Lyoniin. Tahdoin tietenkin olla paikalla, joten olin pyytänyt Anttia vetämään treenit. Ateria oli erinomainen, ja jälkkärikakkuakin sai syödä niin paljon kuin tahtoi (tai ainakin minä tein niin… /*röyh*/). Viiniäkin oli tarjolla runsaasti… /*hik!*/ (hyviä aamutreenejä vaan huomenna…) Ilta oli oikein mukava ja rentouttava. Tosi anteliasta ja huomaavaista mielestäni järjestää tuollaiset pippalot niin isolle porukalle. Siistii!!

Anyway, harrasturintamalla opin viime viikolla nyrkkeilytreeneistä mm. sen, että perinteisten kuntopiirien lisäksi on hyvä pitää toisinaan staattisia kuntopiirejä: eli ollaan tietyissä (karseissa) asennoissa esim. 45 sekkaa putkeen. Vedin sellaisen kuntopiirin lauantain aikidotreeneissä, ja se oli ihan kamalaa. On yllättävää, kuinka pitkä aika 45 sekkaa on, jos sen viettää jossakin sellaisessa asennossa, jossa esim. vatsa-, selkä- tai kylkilihakset ovat ihan tulessa. (Aaaaargh!!! Jee, mitkä kiksit!! =))) Täytyykin muistaa vetää se taas huomenna! =) Lisäksi treenailimme viime viikolla aikidossa oheistreenityyppisesti mm. puolivolttia ja yhtä hyppypotkua. Ne liittyvät siihen minun ja Juuson leffaprokkikseen.

Niin, ja siitä leffaprokkiksesta vielä sen verran, että kekkasimme siihen viime viikolla mm. sellaisen lisän, että yhdessä vaiheessa mä hyökkään Juuson kimppuun rikkinäisellä pullolla, Juuso huitaisee mua jotenkin nyrkillä naamaan, ja mä teen siitä sitten kuolleen lehden ukemin! Jee!!! Just siistii!!! =)))) Ja yhdessä vaiheessa Juuso kenkäisee mua jalkojen väliin, mä lysähdän kasaan, kenkäsen Juusoa maegerilla vatsaan, Juuso lysähtää polvilleen maahan, ja siitä mä sitten vielä potkasen sitä polvella päähän! Ja Juuso lentää siitä sitten äksänä selälleen maahan! Just siistii!!! (Mtäh?? Ai miten niin turhan väkivaltaista…?? Eeeeeiiiii…. Täytyy vain olla kamppailu-urheilijan huumorintaju… 😉

Ja lisäksi sain viime viikolla lopultakin hommattua Finn-Aikille diilin yhden verkkarifirman kanssa: Finn-Aikilla on nyt omia huppareita, college-paitoja, college-housuja, T-paitoja, ym. edustusasuja, joita voi tilata netistä. (Valitsemalla vasemmasta yläreunasta kategorian 'Finn-Aiki' saa esille kaikki Finn-Aikin tuotteet.) Just siistii!!

Su 30.8.2009

Siskoni, Pauliina, osallistui tänä viikonloppuna tullilaisten urheilukisoihin. Uinti oli tällä kertaa valittu tullilaisten EM-lajiksi (eli uintikisoihin oli kutsuttu osallistujia kaikkialta Euroopan tulleista). Muut lajit olivat tullilaisten SM-lajeja. Pauliina osallistui peräti kahdeksaan lajiin! Tässä tulokset:

• cooperista kultaa
• 100 metrin rintauinnista hopeaa (EM)
• maastojuoksusta hopeaa
• ammunnan joukkuekisasta pronssia
• 100 metrin vapaauinnissa 4.
• ammunnassa 5.
• 100 metrin juoksussa 5.
• pituushypyssä 6.

Eli 8 lajia ja 4 mitalia! Jee!! Ja heikoin sijoitus oli kuudes! Eli on se Pauliina aika monipuolinen urheilija! Vaikka kyllähän mä tietenkin sen tiesin muutenkin. =)

Pauliinan poika, Roope, aloittaa huomenna aikidon. Jeee!!! Sillä pojalla on hyvä maku lajivalinnan suhteen… 😉 Vanhemmat ovat kummatkin urheilullisia, joten odotan innolla, miten kova aikidoka Roopesta vielä tulee. Heittelee varmaan kohta meikäläistäkin ihan mennen tullen! 😉

Ti 25.8.2009

Yakuza Diaries 2 – Blooming Flower -lyhytelokuva löytyy nyt netistä. Se on ihan häikäisevän siisti!! Kannattaa katsoa! Hyvä Tung ja H-P! Vitsit te ootte jätkät kovia! Ja ihan sairaan hyvä muuten se biisi, joka tule taustalle aina silloin, kun H-P ilmestyy kuvioihin… =D Mitä useamman kerran katson tuon pätkän, sitä paremmalta se minusta vaikuttaa. Tosi hienoa työtä! JEEE!!!

Leffan päähenkilö, Tung Bui, kuvailee pätkää Facebookissa näin:

"A film about an ex-yakuza, who tries to find his place in a foreign culture. In this case, Finland."

"This is an independently produced 10-minute demo film that we started to plan in the end of 2007. The four-day shootings took place in March 2008. The premiere was held in February 2009 for a selected audience. Since then, the film has been distributed only as hard copies. Until now :D" 

Writer/Director/Editor: Juha Lankinen
Producer: Mahsa Malka
Cinematography: Mara Jelinko
Fight coordinator: H-P Virkki
Assistant fight coordinator: Tung Bui

"Yakuza Diaries is based on a character created by Tung Bui"

Cast:
Tung Bui
Jyrki Nousiainen
Tuomas Uusitalo
H-P Virkki
Isa Hänninen
Hanna Aario
Ida Nieminen
Saija Meskanen
Ville Seivo
Johannes Hentunen
Jere Hietala
Anssi Hyvönen
Risto 'RIDE' Mikkola
Ville Lumioksa