Ke 11.11.2009

(Klo 18.00): Olen kipeänä. Eilen illalla alkoi jo tuntua keuhkoissa siltä, että olen tulossa kipeäksi. En siksi uskaltanut mennä nyrkkeilemään vaan vietin illan työpaikalla yrittäen sinnikkäästi saada töitä tehtyä eteenpäin mahdollisimman paljon. Arvasin, että tänään en enää olisi työkunnossa. Niin kävi. Jouduin eilen illalla kävelemään laitokselta kotiin, koska jostain ihmeen syystä kutosen ratikka ei pysähtynyt, vaikka olin pysäyttävinäni sen. En jaksanut enää odottaa kylmässä seuraavaa, joten lähdin kävelemään kohti Kalliota. Vaikka matka ei ole montaa kilometriä, se tuntui todella pitkältä. Keuhkoissa krohisi ihan älyttömästi, ja oli kaikin puolin kaamea olo. Parin kilsan kävely tuntui melkein maratonilta ja aloin epäillä, pääsenkö perille. Kun lopulta pääsin kotiin, menin saman tien nukkumaan, ja nousin ylös vasta tänään puolenpäivän aikaan, kun oli pakko mennä vessaan. Hoidin muutaman asian sähköpostitse ja palasin sitten taas sänkyyn. Kuume nousee koko ajan.

Illalla viiden aikaan tajusin, että on pakko lähteä sen verran liikkeelle, että käyn kaupassa hakemassa jotakin syötävää. Jääkaapissani ei nimittäin taaskaan ollut muuta kuin valo, joten en ollut syönyt mitään koko päivänä. Nyt olen työpaikalla. Lähdin samalla hakemaan täältä töitä mukaan kotiin, jos sattuisin jaksamaan jossain välissä tehdä jotakin. Nyt kuume nimittäin nousee sillä vauhdilla, että huomenna en varmasti pysty lähtemään mihinkään, joten jos en olisi nyt lähtenyt hakemaan töitäni luokseni kotiin, olisimme jääneet jumiin eri paikkoihin: ne tänne ja minä kotiin. En olisi valmis niin suureen etäisyyteen ja erillisyyden tunteeseen. Ja uskon, että myös töilläni on mukavampaa minun luonani kuin yksinään täällä. 

Pe 13.11.2009

(Klo 12.00): Keskiviikko ja torstai olivat yhtä nukkumista. Nukuin melkein vuorokauden ympäri. Joitakin asioita tosin piti hoitaa sähköpostitse, ja eilen illalla piristyin sen verran, että valmistelin maanantain fonetiikan luennon loppuun. Maanantain kielioppiluento on vielä kokonaan valmistelematta. Yritän alkaa työstää sitä tässä kohta. Ei ole aikaa olla pitkään sairaana, tai kaikki kaatuu päälle… Sovin eilen Kristiina P:n kanssa, että hän pitäisi tänään yksin kielioppikurssin ohjelmaan sisältyvän Blackboard-koulutuksen ryhmälleni (minun oli tietenkin alun perin tarkoitus olla siellä itsekin paikalla). Kaikki näytti jo olevan kunnossa, mutta tänä aamuna sain sitten Kristiinalta viestin, että HÄNKIN on nyt korkeassa kuumeessa. Tämän päivän Blackboard-koulutus jouduttiin siis perumaan. Harmillista. Tilaisuutta jouduttiin siirtämään eteenpäin.

Tänään minulla ei ole enää ollut kuumetta, mutta voihan se tietysti vielä nousta iltaa kohden. Kurkku on kuitenkin tosi kipeä tänään, ja lisäksi vatsaan sattuu ja niveliä särkee. Nuo ovat uusia oireita, koska tähän asti oli vain keuhkoissa jotain häikkää (limaa vaikka muille jakaa ja kummaa vinkumista, kutinaa sun muuta epäilyttävää). Huomenna pitäisi vetää junnuleiri Myllyssä. En oikein tiedä, mitä minun pitäisi tehdä sen kanssa. Kai minun täytyy mennnä. Voinhan yrittää ottaa itse ihan kevyesti, vaikka se onkin minun ohjaustyylissäni hieman hankalaa (yleensähän itsekin juoksen ympäri salia ja hypin ja pompin muiden mukana).

(Klo 17.22): Kuume tuntuu taas nousevan iltaa kohti. En usko, että se nousee enää korkealle, mutta nousee kuitenkin. Eli ei tämä vielä ole ohi, mutta ehkä kohta. Pyysin Anttia vetämään huomisen junnuleirini, koska ei varmaankaan olisi ollut järkevää itse vetää sitä tässä kondiksessa. Ja toisaalta Anttikin on kokenut junnuohjaaja. Hän oli pitkään seuramme junnuvastaava, ja olemme vetäneet junnuleirejä yhdessä. Hän vetää varmasti tosi hyvän leirin huomenna. Itse olisin vain joutunut puolikuntoisena räpeltämään jotakin ja olisin samalla varmaankin huonontanut omaa terveydentilaani ja ehkä myös tartuttanut taudin muihin. Sikainfluenssahan tämä selvästikin on.

La 14.11.2009 

(Klo 14.14 työpaikalla): Tänään oli jo pakko lähteä vähän ihmisten ilmoille. Piti käydä ruokakaupassa ja lähteä hakemaan täältä työpaikalta pari failia, jotka olin unohtanut. Tarvitsen niitä välttämättä maanantain luentojen valmisteluun. Varsinaiset työt aion kuitenkin tehdä vielä tänä viikonloppuna kotona, jotta pystyn välillä lepäämään ja jotta levitän minimimäärän nöfnöf-virusta tänne laitoksen tiloihin. Aion kuitenkin pitää maanantain luentoni, koska neljän tunnin peruminen olisi ikävää ja hankalaa. Luulen myös, että olen jo maanantaina ihan ok kunnossa. Tähtään siihen, että ensi viikko tulee olemaan normaali työviikko. Treenien osalta en osaa vielä sanoa. Vähintäänkin minun täytyy varmaankin ottaa vähän kevyemmin kuin normaalisti, jotta ei tule jälkitauteja. Harmi, koska Mira vetää ylihuomenna Finn-Aikissa "ystävyystreenit", ja olisi ollut kiva treenata silloin kunnolla. Mutta ei voi mitään.

Ottaa myös päähän aika megalomaanisesti se, että en pystynyt tänään vetämään sitä junnuleiriä (#¤%&x!). Olisin tosi mielelläni vetänyt sen. Se olisi ollut ihan piristävää tähän väliin. Tein kuitenkin varmasti oikean ratkaisun, kun pyysin Anttia tuuraamaan. Toivottavasti leiri meni hyvin. Täytyy soittaa Antille tänään ja kysyä.

En tahdo edes ajatella sitä, kuinka kauan taas menee, ennen kuin tämä tauti ei enää vaikuta treenikondikseen. Siihen menee ihan varmasti ainakin kaksi viikkoa tai enemmän. Tänä aamuna oli nimittäin ihan järjetön jäykkyys ja nivelsärky joka paikassa, eikä voisi edes kuvitella, että hengästyttäisi itsensä (tukehtuisi heti muutaman juoksuaskeleen jälkeen). Vitsit, että ärsyttää. (#¤%&x!)

Su 15.11.2009

(Klo 11.47): On kyllä edelleen melko kipeä olo, joskin nyt tämä olotila alkaa jo olla lähellä normaalia flunssaa: nenä vuotaa jatkuvasti, kurkku on vähän kipeä, aivastuttaa jatkuvasti, joka paikkaa särkee, jne. Heräsin viime yönä siihen, että selkääni särki IHAN järjettömästi. Kuumetta ei kuitenkaan ole ollut enää tänään eikä eilen, joten pystyn huomenna pitämään opetukseni. Täytyy vain toivoa, että ääneni kestää. Käytännössä minun täytyy myös tehdä k
oko päivä duunia tänään, mutta ei se mitään. Täytyy vain toivoa, että en ole enää unohtanut mitään olennaisia faileja tai lähdekirjoja laitokselle, jotta ei tarvitse tänäänkin lähteä ravaamaan sinne.

Mutta nyt näyttäisi siis siltä, että olen selvinnyt tästä nöfnöf-taudista hengissä (en tosin missään vaiheessa ajatellutkaan, ettenkö selviäisi, koska tapanani ei ole ollut delata).

(Klo 17.52): Tuntuu taas siltä, että lämpö alkaa nousta. Aaargh. On tosi flunssainen olo. Nenä vuotaa IHAN hanana. Sain juuri huomisen opetukseni valmisteltua (jess!). Pitää saman tien aloittaa jo seuraavia tunteja, koska ensi viikko on taas ihan täynnä kaikenlaista (menen HUSiin keräämään aineistoa, täytyy tehdä SKY Journalin taittoa, jne.).

Ti 10.11.2009

Nyrkkeilyseuramme, HNS:n, johtohahmot Kirsi Tuohioja ja Vesa Korpaeus (seuran päävalmentaja) saivat tänään toisen tyttären. Lainaan tähän suoraan Kirsiltä saamani tekstiviestin: "Lumen tänne saavuttua meille tuli lähtö. Synnyttämään, ponnistamaan. Meille syntyi tyttö hento, pituutta 51 cm ja painoa 3260 g, ajalla 13.28 näki tämä maailman. Niin voi hyvin äiti kuin lapsikin." 

Lämpimät onnittelut Kirsille ja Vesalle! Kohta tuokin tyttö jo varmaan nähdän nyrkkeilykehän laidalla! 😉 

Ma 2.11.2009

Pidin tänään 'Fonetiikan ja fonologian alkeet' -kurssin ensimmäisen luennon. Se meni mielestäni ihan kivasti. Foneettiset erikoismerkit eivät tosin toimineen Metsätalon salissa 8, mutta olin osannut varautua siihenkin etukäteen ja ottaa varmuuden vuoksi PP-diat mukaan myös PDF-muodossa. Koska tämän päivän slaideissa ei ollut äänitiedostoja (paitsi välillisesti netin kautta), sain luennon vedettyä ihan hyvin myös PDF-failin kautta. Lähdimme liikkeelle joidenkin peruskäsitteiden määrittelystä, tavun fonologisesta rakenteesta, foneettisten symbolien yleiskatsauksesta ja ääntämiselimistä. Ehdimme käsitellä kaiken, mitä olin suunnitellutkin, ja lopuksi jäi vielä aikaa yhteen tiedekuntatentistä lainaamaani ääntämiselinten sijoittamistehtäväänkin. Tunnelma oli mielestäni hyvä. Tuntui siltä, että etenkin IPA:n sivuilta näyttämäni foneettiset merkit ääninäytteineen sekä ääntämiselinkartta olivat opiskelijoiden mielestä jotenkin kiinnostavia. Tuntui siltä, että ääntämiselinten nimet ja niihin liittyvät adjektiivit menivät varsin hyvin jakeluun noinkin lyhyessä ajassa. (Sen sijaan tavun fonologinen rakenne ja minimiparisysteemit olivat luultavasti hieman puisevia.) 

Anyway, tuntui mukavalta pitää jälleen kurssia, jota on jo pitänyt aiemminkin. Pidin tuon melkein saman luennon viime vuonnakin, ja tällä kertaa se meni mielestäni selvästi paremmin kuin viimeksi (oli tosin varaakin parantaa, koska viimeksi se ei todellakaan mennyt kovin häikäisevästi). Työläintä tässä kurssissa tulee olemaan se, että se laajenee tällä kertaa kahden periodin laajuiseksi. Viimeksi se kesti vain yhden periodin, joten nyt täytyy tehdä kurssiin puolet lisää. On minulla tietysti jo melko selvä ajatus siitä, miten aion kurssia laajentaa, mutta tulee se siltikin olemaan työlästä.

Luennon jälkeen jouduin säntäämään suoraan päärakennukseen, jossa alkoi kielioppikurssini toisen periodin eka luento. Kielioppikurssin pidempi luento siirtyi tässä periodissa maanantaille (lyhyempi pysyy edelleen perjantailla). Tauko luentojen välillä on hieman liian lyhyt, kun joutuu vaihtamaan rakennustakin (ja räpläämään kahdessa eri salissa tietokoneen ja dataprojektorin kanssa), mutta tänään ainakin ehdin ihan hyvin ja sain kaiken valmiiksi ajoissa.

Kielioppikurssilla palautettiin tänään välikokeet. Oli hieman ikävää romauttaa fonetiikan luennolla vallinnut innostunut ilmapiiri sillä tavalla… Tuo välikoe oli nimittäin hyvin vaikea ja pitkä, eikä se mennyt keskimäärin kovin hyvin. Täytyy toivoa, että kukaan ei pahasti lannistunut. Yritin painottaa, että välikokeet on syytä tehdä huolellisesti ajan kanssa lähteisiin vahvasti tukeutuen. Moni oli ilmeisesti tehnyt sen liian nopeasti ja huolimattomasti tarkistamatta asioita lähteistä. Toisaalta yritin myös kannustaa opiskelijoita muistuttamalla, että välikokeet muodostavat kaikki yhdessä vain 1/3 kurssin loppuarvosanasta, joten niiden painoarvo ei ole hirveän suuri. Niiden tarkoitushan on ensisijaisesti edistää oppimista, ja uskon, että sen ne todellakin tekevät varsin tehokkaasti.

To 29.10.2009

=DDD Tein taas pitkästä aikaa Facebookissa yhden kyselyn. Sen nimi oli: "Mikä koirarotu olet?" Kysymykset olivat tyylä "Mitä teet, jos joku tönii sinua tahallisesti?" (Valitsin vaihtoehdon: "Tönin takaisin", of course… 😉 Vaikka en tietysti tosiasiassa välttämättä tekisi niin.) Kyselyn tulos oli, että olen collie: "Käsiin räjähtävä energia-pakkaus! Et tekisi mitään muuta kuin loikkisit ja juoksisit ympäriinsä! Olet myös erittäin viisas ja älykäs, opit nopeasti temput ja metkut. Ystävillesi olet uskollinen ystävä, ja aina auttamassa. Paras kaveri." =DDD Olipas imartelevaa. Ajattelin kyllä, että olisin pikemminkin basset, tai jotain.

Ke 28.10.2009

Vedin tänään perinteiset "ystävyystreenit" Tikkurilan urheilutalolla toimivassa Akari ry:ssä. Olin mukana perustamassa Miran kanssa seuraa Tikkurilaan vuonna 1998. Olimme treenanneet monta vuotta yhdessä Keravalla, ja Mira alkoi vähitellen suunnitella oman seuran perustamista. Minullakin oli käynyt mielessä, että Tikkurila olisi hyvä paikka perustaa seura. Tuumasta toimeen. Miran ja minun lisäksi mukana olivat Heikki (ex-kihlattuni vuosien takaa) sekä Laisin Tuula. Pari vuotta myöhemmin minä päätin perustaa oman seurani Myllypuroon ja Heikki Tapiolaan.

Muutama vuosi sitten Mira sai idean, että voisimme alkaa pitää "ystävyysharjoituksia" pari kertaa kaudessa. Innostuin heti Miran ajatuksesta, ja se osoittautuikin erittäin toimivaksi. Täten seurojemme jäsenet pääsevät harjoittelemaan yhdessä ja saavat oppia toisen seuran pääohjaajalta. Samalla tietenkin minä ja Mira näemme toisiamme ja pääsemme osallistumaan toistemme harjoituksiin. 

Kuten yleensäkin, Tikkurilassa oli tosi kiva vetää treenit. Siellä on aina mukavasti väkeä paikalla (tänäänkin oli parikymmentä), ja taso oli mielestäni tosi hyvä. Olen aina yhtä vaikuttunut siitä, kuinka hyvin kaikki osaavat siellä pitää kontaktin. Kaikki tuntuvat olevan siellä samanaikaisesti sekä rentoja, herkkiä että sopivalla tavalla painavia. En tajua, miten Mira on saanut sellaisen fiiliksen siirrettyä kaikille oppilailleen. Odotamme innolla sitä, kun Mira vierailee Finn-Aikissa parin viikon päästä.

Lainaan tähän vielä Akarin sivuilta Miran kirjoituksen, joka on auttanut minua paljon eri tilanteissa (olen muistaakseni lainannut sen tähän blogiin aiemminkin, mutta se on niin hyvä, että se kannattaa lainata uudestaankin):  

"Työparini, ystäväni yritti saada minut uudenlaisiin työtehtäviin. Itse en kokenut olevani siihen valmis ja koin asian painostuksena. Asia ärsytti minua ja mietin miksi ihmeessä hän haluaa minut siihen. Kului muutama päivä, ja eräänä aamuna kun tulin töihin huomasin, ettei työparini halunnut muuta kuin tukea minua työtehtävissäni. Ihmettelin, miksi en huomannut tätä heti aluksi ja ajattelin, että olin ollut liian 'itsessäni'. Kun nyt pystyin astumaan itsestäni ulos ja tarkastelemaan tilannetta ulkoapäin, koin asian aivan uusin silmin ilman että omat tunteet häiritsivät havaintokykyä.

Aloitin aikidoharjoitteluni syksyllä 1972. Opettajani oli silloin Ichimura Sensei. Harjoittelu oli fyysisesti kovaa, mutta oli myös paljon henkisiä harjoituksia. Esimerkiksi meidän piti pyrkiä kuvittelemaan itseämme oman kehomme ulkopuolella. Istuimme seizassa, tai seistiin, silmät kiinni ja kuviteltiin miten jokin tekniikka suoritettiin. Myös harjoiteltiin mietiskelyä, seizassa silmät kiinni, jossa meidän tulisi katsoa itseämme ulkoapäin. Kyky nähdä itseään ulkopuolelta on varmasti tervettä monessa tilanteessa. Silloin häviää liiallinen ego ja asiat saavat toisenlaisen merkityksen."

— Miranda Saarentaus (lainattu Akari ry:n kotisivuilta)   

Ke 21.10.2009

Jihuu! Sain vihdoinkin tutkimusluvan HUSiin hankkeelleni "The Prosodic and nonverbal deficiencies of French- and Finnish-speaking persons with Asperger Syndrome". Pääsen siis vihdoinkin keräämään sinne aineistoa. Tarkoitukseni on äänittää ja videoida Lastenlinnassa pidettäviä 10-15-vuotiaiden AS-poikien ryhmäkuntoutusistuntoja. Täytyy vain saada ajat sovittua kuntouttajien ja HY:n teknisen osaston kavereiden kanssa, hoitaa tiedotus ryhmissä, pyytää luvat tutkittavilta sekä näiden huoltajilta, jne. Eli on tässä vielä tekemistä, mutta yksi tärkeä etappi on nyt saavutettu. 

Olen Pascal Guilleminin ohjaamalla aikidoleirillä Joensuussa 16.-18.10.2009.

Pe 16.10.2009

(Klo 22.46 Joensuussa): Lensin alkuillasta Pascalin kanssa yhtä matkaa Helsingistä tänne Joensuuhun. Helsinki-Vantaa oli tänään AIVAN täynnä porukkaa. Ihan hirveä jono joka paikassa. Muuten matka meni ihan kivasti. Oli kiva nähdä Pascalia taas pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia. Pascalilla on taas ranne hajalla. Hän joutuu luultavasti leikkauttamaan sen ja joutuu vetämään jotain kolmiolääkkeitä kipuun, jotta pystyy nukkumaan. (What else is new?) Sain myös kuulla, että Micheline on minulle niitissä siitä, että en hakeutunut treenaamaan kertaakaan hänen kanssaan Roquebrunen kesäleirillä (siitä yksinkertaisesta syystä, että hän sattui olemaan koko ajan toisessa päässä sitä älyttömän suurta salia, eikä hän sitä paitsi ollut paikalla kuin muutamassa treenissä). Voi olla, että myös unohdin/en jaksanut viime kesänä vaivata riittävästi mieltäni sillä, että Ranskassa pitäisi aina joka hemmetin aamu muistaa kiertää kaikki tutut ja puolitutut läpi, antaa poskisuudelmia, kysellä kuulumisia, jne. Ja vaikka näkisi saman tyypin sadatta kertaa samana päivänä, pitää aina muistaa moikata uudestaan ja hymyillä teatraalisesti. Ja ehkä minun olisi pitänyt muistaa mainita hänelle, että en olisi paikalla enää leirin toista viikkoa (olin Roquebrunessä viime kesänä vain viikon, koska olin jo ollut Paten leirillä Bretagnessa viikon ennen sitä, ja koska oli kiire töihin). No, mut ei voi mitään. Ei jaksa stressata tällaisilla asioilla.

Leirin aloitustreeni oli tosi kiinnostava. Pascal käsitteli samankaltaista taloudellisuuden periaatetta kuin Bruno viime keväänä. Siirryttiin uken taakse mahdollisimman pienellä liikkeellä pysyen koko ajan mahdollisimman lähellä häntä. Tästä seuraa luonnollisesti nopea heitto, jossa ei ole mitään ylimääräistä. Tällä periaatteella teimme paljon iriminagea sekä jonkin verran shihonagea ja kotegaeshia. Koko treeni koostui pelkistä heitoista. Se oli suhteellisen rankkaa, mutta ei nyt ihan tappavaa kuitenkaan, koska Pascal osaa rytmittää treeninsä tosi hyvin. Fiilis oli tosi jees. Oli mukavaa päästä treenaamaan, ja opin tosi paljon. Tällaisilta leireiltä saa tosi paljon uusia ideoita tuleviin omiin treeneihimme. Se motivoi minua ehkäpä eniten käymään näillä leireillä nykyään (joskin on tietenkin myös mukavaa päästä treenaamaan ja tavata tuttuja).

Treenien jälkeen kävimme Eddien, Juhanin ja Tonin kanssa syömässä Pascalin hotellilla. Sitten tulimme Tonin kanssa tänne Juhanin luo yöksi. Täytyy toivoa, että nukun ensi yönä edes siedettävästi, koska huomisesta tulee taas pitkä päivä. Olen viime aikoina nukkunut keskimäärin joko surkeasti tai todella surkeasti.

La 17.10.2009

(Klo 22.03): Olipas pitkä päivä. Nukuin onneksi (vaihteeksi) ihan hyvin viime yönä. Treenit olivat taas tosi kiinnostavia. Jatkoimme taas samaa taloudellisuuden periaatetta. Käytännössä tämä toteutettiin useimmiten siten, että siirtymävaiheessa toisen jalan kantapäätä ei viety maahan, ja jalat jäivät tavallaan ristiin. Tekniikoina teimme mm. iriminagea, kotegaeshia ja shihonagea sekä jännä ukiotoshin muoto. Treenit olivat siis tänäänkin vahvasti heittopainoitteisia. Tokan treenin alussa tehtiin kuitenkin myös jonkin aikaa ikkyota. Tahti oli intensiivinen mutta ei kuitenkaan mitenkään tappavan ryydyttävä. Pascalin taito rytmittää treenit on todellakin huomattavan hyvä. Olin myös iloinen siitä, että Pascal puhui välillä englantiakin. Tulkkasin ehkä 3/4 hänen puheestaan, mutta en siis kuitenkaan aivan kaikkea, koska välillä hän puhui ihan vapaaehtoisesti englantia. Se oli minun kannaltani tosi jees, koska siten pystyin hetken huilimaan, ja kaiken lisäksi hän osasi selittää ne asiat englanniksi todella hyvin.

Toisten treenien jälkeen menimme yhden koulun jumppasaliin pelaamaan sählyä. Se oli ihan kivaa. Aluksi tuntui rentouttavalta hölkätä pallon perässä ympäri salia, mutta kun sitä ryntäilyä kesti tunnin, loppuajasta se alkoi tuntua aika ryydyttävältä. Mielestäni se oli rankkaa myös siksi, että pelissä pitää yrittää koko ajan pysyä tarkkaavaisena. Loppuajasta ei olisi oikein enää jaksanut keskittyä. Anyway, se oli ihan mukavaa liikkumista ja vaihtelua tatami-treenaamiselle. Tällä kertaa kukaan ei edes ilmeisesti telonut itseään, ainakaan pahasti.

Pelin jälkeen menimme Raxiin syömään. Olimme siellä aika pitkään, ja tuli taas syötyä aivan liikaa, kuten aina vastaavissa tilanteissa. Meitä oli siellä iso porukka, ja keskustelu oli äänekästä. Aloin vähitellen tuntea itseni hieman väsyneeksi ja aloin vaipua omiin ajatuksiini. Sapuskan jälkeen palasimme tänne Juhanin luo ja toimme samalla Pascalinkin tänne saunomaan. (Pascal kysyi minulta autossa: “Onko se sekasauna?” Vastasin: “Ei.” =D Se oli lyhyt keskustelu.) Saunan jälkeen tuli mukavan raukea olo. Luulen, että nukun ensi yönäkin hyvin. Täällä Juhanin talossa on mukavan hiljaista. Omassa kämpässäni on usein jonkin verran meteliä öisin. Olen niin tottunut siihen, että en oikeastaan edes kiinnitä siihen huomiota, mutta kun kerran nukkuu jossakin ihan hiljaisessa paikassa, huomaa heti eron.

Su 18.10.2009

(Klo 23.20): Leirin viimeinenkin päivä meni ihan mukavasti. Nukuin viime yönäkin hyvin. Olen siis nukkunut kaksi yötä putkeen hyvin. Tosi poikkeuksellista. Treenit kestivät tänään kaksi tuntia, mikä oli minusta jees. Joskushan leirien sunnuntaitreenit saattavat kestää kaksi ja puoli tai kolmekin tuntia, mikä on pelkästään treenaamisenkin kannalta rankkaa, puhumattakaan sitten siitä, että sekä tulkkaa että treenaa. Olen usein ollut viime aikoina sunnuntaisin tällaisilla vastaavilla leireillä ihan hermoromahduksen partaalla, koska tulkkaaminen on alkanut tuntua loppuajasta niin rankalta. Tällä kertaa en missään vaiheessa ollut ihan hermot riekaleina. Tänään aloin olla hieman väsynyt ja ärtynyt loppuajasta (tyyliin viimeiset puoli tuntia), mutta se oli kuitenkin ihan siedettävää, koska tiesin, että treeniä ei ollut enää paljon jäljellä. On ihan eri asia tulkata kahden tunnin treeni kuin 2,5 tai kolmen tunnin treeni. Urakkaa helpotti selvästi myös se, että eilen kummatkin lajitreenit kestivät vain 1,5 tuntia. Lisäksi eilen Pascal puhui välillä englantiakin. Tänään hän puhui ranskaa melkein koko ajan. Anyway, tulkkaaminen yhdistettynä treenaamiseen on aina väkisinkin rankkaa, jos sitä kestää kokonaisen viikonlopun, mutta tällä kertaa se sujui kuitenkin ihan siedettävästi. Jos olisin tahtonut välttyä kokonaan uupumiselta, olisin voinut lähteä leiriltä pois jo eilen illalla, mutta silloin olisin tietysti missannut tämän päivän treenin, mikä olisi ollut vähän harmi.

Jatkoimme tänään edelleen saman taloudellisuuden idean kehittelemistä. Lähes koko treeni oli jälleen heittotekniikoita. Treeni oli fyysisesti melko rankka, etenkin loppua kohti. Jaksoin kuitenkin ihan hyvin. Hieman kuntoani tosin laskee edelleen flunssa, jonka sairastin viime viikolla. Hengittäminen tuntuu edelleen hieman raskaalta sen takia, ja keuhkoista kuuluu pientä krohinaa. Anyway, muuten olen juuri nyt fyysisesti ihan ok. Ei siis ole mitään vammoja, niveltulehduksia, tms. Sain tosin tänään Pascalin käden IHAN TÄYSIÄ ohimoon, kun hän näytti minulle tenchinagen sisäänmenoa, enkä odottanut, että hän yhtäkkiä tekisikin heiton loppuun asti. En siis ollut ollenkaan varautunut lähtemään heittoon, joten Pascalin heittokäsi jysähti ihan täysiä suoraan vastapalloon. Silmissä näkyi tähtiä ja kuului pikkulintujen iloista laulua… Jonkin aikaa jyskytti sen jälkeen päässä, mutta aika nopeasti se sitten kuitenkin meni ohi.

Sisällöllisesti leiri oli hyvin antoisa. Pascal opetti paljon tosi kiinnostavia muotoja, joita on varmasti tosi hauskaa vetää omassa seurassa. Mahdollisesti voin sitten jälleen kehitellä niiden pohjalta joitakin omia sovelluksia. Taso leirillä oli hyvä, joten siellä pääsi tosi kivasti treenaamaan. Eniten treenasin varmaankin Antin kanssa, kuten tavallista. Mutta jonkin verran tuli kyllä treenattua ihan uusienkin ihmisten kanssa. Joensuussa on paljon uusia nuoria harjoittelijoita, joiden kanssa on mielestäni oikein mukavaa harjoitella. He liikkuvat hyvin ja ovat innokkaita oppimaan. Omasta seurastamme paikalla oli lisäkseni Antti, Suski ja Elsa. Oli tosi mukavaa, että Suski ja Elsakin pääsivät paikalle. Tietenkin treenasin melko paljon heidänkin kanssaan. Ainokin olisi tullut, mutta hän sairastui (mikä on tosi epätavallista, koska Ainohan ei tunnetusti ole koskaan kipeä). Pascal kävi neuvomassa minua tosi paljon. Oikeastaan voi sanoa, että hän kävi yksityisesti opettamassa minulle lähes jokaisen tekniikan ja heitteli minua siinä samalla. Ei siis mitään valittamista siinä suhteessa. Leiri oli sisällöllisesti hyvin kiinnostava, ja lisäksi sain jatkuvasti yksityisopetusta.

Paluumatka sujui hyvin. Nukahdin lentsikkaan. Kotona otin vielä parin tunnin päikkärit. Oli ihan järjetön nälkä koko illan. Sen, mitä olen nukkumiselta ehtinyt, olen lähinnä juossut pyykkikoneen ja jääkaapin väliä. On edelleenkin melko ryytynyt olo, mutta ihan positiivisella tavalla.