Ti 12.5.2009

Keskustelin tänään Juuson kanssa siitä uudesta leffaideastamme. Meidänhän oli alun perin tarkoitus kuvata se Kompassiaukiolla, mutta kuvaajamme Pekka on sitä mieltä, että siinä olisi turhan paljon riskejä, jos kuvaisi siellä ilman lupaa. Päätimme siksi ainakin alustavasti siirtää leffan Kaisaniemen puistoon, jolla on kuitenkin myös oma maineensa… Alustavaksi juoneksi kaaveilemme sellaista, että Juuso olisi pukeutunut tummaan bisnespukuun, ja hän olisi ikään kuin kulkemassa puiston läpi duuniin. Minä puolestani olisin puun takana lymyilevä pipopäinen huligaani, joka hyökkää Juuson kimppuun ja yrittää pölliä tämän salkun. Ja siitä sitten alkaisi hillitön matsaus (rekvisiittana mahdollisesti pesismailaa, katana-miekkaa, sun muuta).

Tuohon kaavailemaani juonirunkoon Juuso vielä lisäsi tällaista: "[…] Sit pitää vaan käyttää sitä ympäristö mahdollisimman paljon hyväksi (hyppyjä/ukemeja puiston penkkien yli, puista roikkumista ja hyppimistä yms) ja jos olis oikein kova, ni lopettais sen tappelun vaikka siihen vesilähdelätäkköön siinä puiston keskellä tai jotain??"

JEEE!!! Sairaan siistii!!! =)))) Tuumasta toimeen!!

Olen nyrkkeilyleirillä Kisakeskuksessa, Fiskarsissa, 9.-10.5.2009. Leirin järjestää Helsingin Nyrkkeilyseura ry.

Su 10.5.2009

Olipas rankka viikonloppu. Siltikin tunnen oloni virkeäksi, energiseksi ja täysin stressittömäksi. Viikonloppu oli siis onnistunut.

Lähdimme leirille lauantaiaamuna kahdeksalta. Leirille osallistui pääasiassa HNS:n kilpanyrkkeilijöitä ja lisäksi joitakin kilpailijoita muista seuroista. Meitä ei-kilpailijoita oli vain muutama. Leiri olikin tavallaan suunniteltu kilpailijoille, ja me kuntoilijat yritimme pysytellä tahdissa mukana. Eilen treenejä oli peräti kolmet: ensin eräänlainen lämmittelytreeni, sitten sparritreeni ja lopuksi palauttava treeni. Aamutreeneissä tuntui siltä, että sparri ei kulkenut ollenkaan, koska en ollut päässyt treenaamaan nyrkkeilyä juuri ollenkaan koko huhtikuussa sairastelun ja matkustelun takia. Olin vain jäykkä ja hidas pylväs, joka toimi lähinnä vastustajien iskusäkkinä. En pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kuin oman pääni suojaamiseen. Sparritreeneissä sparrasimme melkein tunnin putkeen. Se oli tosi pitkä aika, ja olin etukäteen hieman pelännyt, miten selviäisin siitä, mutta loppujen lopuksi se meni tosi kivasti. Aika kului älyttömän nopeasti ja tuntui siltä, että aloin vähitellen päästä sparrissakin vähän vauhtiin. Aloin löytää rentoutta ja herkkyyttä (aiempaan verrattuna siis), ja sparraaminen tuntui tosi kivalta. Illan palauttavassa treenissä hypittin hyppynarua, otettiin varjoa, venyteltiin, jne. Kilpailijat ottivat tosin vielä silloinkin sparria. Illalla treenien jälkeen meille oli varattu rantasauna. Tuntui tosi rentouttavalta päästä saunomaan.

Menimme eilen ajoissa nukkumaan, koska aamulenkki alkoi tänään klo 6.45. Ilma oli raikas ja maisema hieno. Mutta siinä ne nautittavat puolet sitten olivatkin. Lenkkipolku oli 3 km pitkä ja TOSI mäkinen, ja kun vedimme sen porukalla, ei viitsinyt vetää ihan etanavauhtia kuitenkaan. Juokseminen tuntui minusta tosi raskaalta alusta loppuun. Kiroilin koko ajan mielessäni: "SAAAAATANA….!!! Miksi en ole tullut käyneeksi lenkillä viime kesän jälkeen, VOI MIKSI???" Matkahan ei sinänsä ollut pitkä, mutta se mäkisyys tuntui tosi raskaalta. Pitäisi todellakin alkaa taas käydä säännöllisesti lenkillä, kuten tein viime kesänä, ja pitäisi nimenomaan juosta Eltsussa tai jossakin muualla, missä on mäkistä maastoa. Se varmasti kehittäisi kondista tosi tehokkaasti (ja olisi kyllä varaakin kehittää…). Lenkin jälkeen oli aamupala ja sen jälkeen vielä yhdet lajitreenit. Sparri ei kulkenut tänään kovin hyvin, mutta paremmin kuitenkin kuin eilen niissä ihan ekoissa treeneissä, joten ilmeisesti jotakin pientä kehitystä kuitenkin pääsi tapahtumaan leirin aikana.

Majoituimme neljän hengen mökeissä. Mökkien taso ylitti selvästi ainakin minun odotukseni. Ateriatkin olivat ihan jees (meillä oli täyshoito urheiluopistolla). Matkatkin menivät mukavasti: pääsin kulkemaan kumpaankin suuntaan Penan taksissa (Pena on ammatiltaan taksikuski, kuten myös Toni, joka kuljetti toista taksia). Jotenkin huvittavaa, että porukkaa kuskattiin sinne Helsingistä asti oikein takseilla! =)

Sain leiristä paljon irti fyysisen treenin kannalta: tuli kuntoiltua oikein urakalla ja sain lisäksi erinomaisia ideoita siitä, miten voin kehittää omaa kuntoani edelleen. Aikido ja nyrkkeily ovat kaksi niin erilaista lajia, että ne täydentävät fyysisen treenin kannalta toisiaan erinomaisesti. Päätin mm., että NYT alan käydä lenkillä säännöllisesti. Tietenkin leiristä oli hyötyä myös lajikohtaisen edistymisen kannalta. 

Ehkäpä keskeisin anti leirissä oli kuitenkin se, että se herätti minussa kovasti ajatuksia. En ole nyrkkeilyn suhteen ollenkaan kunnianhimoinen vaan treenailen sitä ihan vain harrastelijana. On kuitenkin hyvin kiinnostavaa olla mukana leirillä, joka on periaatteessa pääasiassa suunnattu lajia vakavissaan treenaaville kilpailijoille. Ensin tarkkailin itseäni ja omaa lajikehitystäni ja totesin, että en ole juurikaan kehittynyt nyrkkeilijänä viime kesän jälkeen. Siinä ei ole mitään yllättävää, koska olen treenannut viime aikoina nyrkkeilyä niin vähän (syksyllä olin kuukauden Japanissa, sitten oli joulu ja väitöstilaisuus, ja tässä keväällä on ollut kaikenlaista kiirettä, matkustelua, sairastelua, sun muuta). Sen sijaan jotkut muut olivat kehittyneet tosi huomattavasti viime kuukausina. Siinäkään ei ole mitään yllättävää, koska he treenaavat niin paljon ja niin tosissaan. Johtopäätös tässä on se, että treenaaminen todellakin kannattaa, ja jos tahtoo edistyä jossakin, täytyy tehdä paljon töitä.

Tästä pääsenkin seuraavaan keskeiseen oivallukseeni, joka liittyy tavoitteiden asetteluun. Eilen treenien välissä oli nimittäin lyhyt luento, jossa Vesa kertoi kesän treeneistä ja puhui samalla joistakin yleisistä asioista treenaamiseen liittyen. Hän nosti esille mm. tavoitteiden asettelun: täytyy miettiä, mikä on oma tavoite nyrkkeilyssä, ja miten hyvin se tavoite istuu muuhun elämään. Eli mikä on oma lähtötilanne ja miten paljon on mahdollisuus panostaa treenaamiseen. Lähtötilanne, tavoitteet ja treeniohjelma tulisi siis olla linjassa. Nyrkkeilyn suhteen tämä oivallus ei minun osaltani kovin paljon muuta mitään, koska tavoitteenani on kunnon kohottaminen (jonka yritän integroida muuhun treenaamiseeni ja toteuttaa siis siten, että se palvelisi mahdollisimman hyvin aikidoa ja siihen liittyviä prokkiksiani) ja rauhallinen edistyminen lajissa (eli se lajiosaaminen, joka pääsee karttumaan sillä nyrkkeilymäärällä, joka minun on mahdollista toteuttaa työni ja aikidon ohessa, riittää minulle hyvin). Jos siis nostan hieman peruskuntotreenien määrää (tai siis ylipäänsä alan tehdä sännöllistä peruskuntotreeniä aikidon ja nyrkkeilyn lajitreenien ohella), tavoitteeni ja harjoitusohjelmani ovat hyvin linjassa. Mutta ajattelin elämääni laajemmin: Mikä on lähtötilanteeni? Mitkä ovat tavoitteeni? Minkälainen viikko-ohjelmani pitäisi olla? Nykyiselläänhän se on yhtä kaaosta: paljon työtunteja (mutta täysin kaoottisella koostumuksella; onko työskentelyni tarkoituksenmukaista vai pääsisinkö suuremmalla suunnitemallisuudella parempiin tuloksiin?), paljon aikidotreenien vetämistä ja aikidoon liittyviä hallinnollisia asioita (pitäisikö jotenkin rajoittaa/priorisoida enemmän?), liian vähän peruskuntotreeniä suhteessa lajitreeneihin (kuluttaako kroppaa enemmän kuin kehittää kuntoa?), epäsäännölliset elämäntava
t (syön ja nukun kun muistan ja ehdin). 

Lisäksi mietin (kun lähdin tänä aamuna klo 6.45 sille aamulenkille siihen hemmetin mäkiseen maastoon niiden kilpailijoiden joukossa), onko vielä jotakin, mihin minun pitäisi panostaa? Joukossa oli nuoria lupaavia kilpailijoita, joiden kannattaa panostaa vahvasti nyrkkeilyyn, koska heillä on siinä mahdollisuuksia ja selkeitä tavoitteita (valmentautuminen seuraaviin kilpailuihin). Oma tilanteeni on tietenkin nyrkkeilyn suhteen toinen. Olin tavallaan väärässä kontekstissa (vai mitä ikäiseni FT ja aikidon 4. dan muka teki siellä??). Mutta juuri niin oli tarkoituskin. Tiesin olevani tavallaan väärässä kontekstissa. Mutta pointti on se, että siinä kiskoessani niitä mäkiä ylös kieli vyön alla ja hiestä märkänä seitsemän aikaan sunnuntaiaamuna ymmärsin, että minulla on voimavaroja, joita en ole hyödyntänyt. En pidä itseäni saamattomana, mutta voisin kuitenkin saada itsestäni irti vieläkin enemmän. Täytyy siis miettiä, olisiko jokin asia, johon minun kannattaisi juuri tässä elämänvaiheessa ja omat yksilölliset kykyni huomioonottaen panostaa. Jos tavoite olisi realistisesti asetettu, pystyisin saavuttamaan sen, koska minulla on voimavaroja, joita en ole hyödyntänyt.  

Ma 4.5.2009

Sain Emil Aaltosen säätiöltä 5000 €:n kannustusapurahan post doc -hankkeeni oheiskuluihin. Jihuu!!!

Olen Lontoossa 30.4.-4.5.2009. Osallistun siellä vanhan koulukaverini, Elizabethin, häihin. Häät pidetään lauantaina. Muun ajan aion sitten viettää turismin merkeissä, koska en ole koskaan aiemmin käynyt Lontoossa (enkä Englannissa tai Britteinsaarilla ylipäänsä). Ennen lähtöä täytyy tässä vielä valvoa Tekstinymmärtäminen II -kurssini loppukuulustelu. Säntään sitten tenttisalista suoraan lentokentälle.

Elizabeth oli kanssani samalla luokalla peruskoulussa, ensin Killan ala-asteella ja sitten Sompion yläasteella Keravalla. Joskus ala-asteen kolmannella ja neljännellä luokalla olimme tosi läheisiä kavereita: meillä oli ns. “kolmikko”, johon kuului minun ja Elizabethin lisäksi eräs kolmas tyttö, Päivi. Olimme eräänlainen naispuolinen kauhukakaratiimi. Teimme kaikkea todella älytöntä ja vaarallista, kuten kiipeilimme puissa, kävelimme sillan yli kaiteen väärällä puolella, pysäytimme autoja, heittelimme ohikulkijoita lumipalloilla, pudotimme sillalta lunta ihmisten niskaan, oleskelimme luvattomissa tiloissa (mitä jännempi käytävä, sitä parempi…), rakentelimme majoja kellareihin ja varastoihin, jne. Koulussa huvittelimme mm. pelleilemällä ruokalassa ja juoksemalla välituntivalvojia pakoon pitkin koulun käytäviä. Tietenkään minä ainakaan en koskaan tehnyt läksyjä (tai juuri muutakaan, mitä olisi pitänyt tehdä). Muista tytöistä en ole varma. He saattoivat olla tässä suhteessa selvästi tunnollisempia kuin minä. En muista enää. Anyway, minulla oli lisäksi tapana osallistua välitunneilla poikien lumisotaan ja ottaa näiden kanssa painimatseja (jos siis joskus jouduin välitunnilla väkisin ulos…). Ja tekstiilikäsityön tunnilla pistin ihan totaalisen ranttaliksi (istuin jalat pöydällä ja ammuskelin nuppineuloja pöydänraosta), ja sainkin siksi käsityönumeroksi kutosen (en tajua, miksi sain kutosen enkä vitosta tai nelosta). En enää muista, osallistuivatko muut “kolmikon” jäsenet noihin viimeksi mainittuihin temppuihin vai eivät. Luultavasti ainakin huomattavasti vähemmässä määrin kuin minä. No, noista ajoista on onneksi menty aika paljon eteenpäin. Ja loppujen lopuksi olimme kuitenkin oikeasti aika kilttejä, koska kaikki kujeemme olivat aina varsin harmittomia (joskaan eivät ehkä mitään ihan tyypillisiä pikkutyttöleikkejä… 😉

Kirjoittelen ehkä lisää historiaa joskus myöhemmin, jos ehdin. Kouluaikojen muistelu onkin oikeastaan aika viihdyttävää. Kuulin usein kouluaikoinani sanottavan, että minulla on poikamainen luonne. En ymmärrä, mihin se muka perustui… 😉

Nykyään Elizabeth asuu Lontoossa, mihin hän muutti heti lukion jälkeen. Hän on puoliksi englantilainen ja puhuu siis englantia toisena äidinkielenään. Elizabethin tuleva mies, Max, on hänen opiskelukaverinsa. He ovat kumpikin valokuvaajia, ja heillä on oma yritys, Haarala Hamilton Photography.

Hauskaa vappua kaikille!

(Klo 23.45): Lontoossa, City Continental – London Kensington -hotellissa. Huh, olipas pitkä päivä. Säntäsin suoraan valvomastani tentistä Hakaniemeen tarkoituksenani hypätä lentokentälle menevään bussiin. Olinkin bussipysäkillä ajoissa, mutta ensimmäistä kertaa eläessäni minulle kävi niin, että missasin bussin, vaikka olin pysäkillä ajoissa! Olin niin ajatuksissani, ja siihen Hakaniemen pysäkille tuli niin monta bussia samaan aikaan, että huomasin bussini vasta sitten, kun se oli jo lähdössä. Hemmetti. Kaiken lisäksi olin laskenut aikatauluni tosi tiukaksi ilmankin tuota myöhästymistä. Oli siksi pakko alentua hyppäämään taksiin (porvariporvariporvari…), koska muuten olisin missannut lentoni. Dääm, että otti päähän. Mutta sattuuhan sitä. Onneksi siis lopulta kuitenkin ehdin koneeseeni, vaikka aika tiukalle se kyllä meni.

Vaihdoin konetta Tukholmassa, koska olin ostanut lentolippuni niin myöhään, että suorat lennot olisivat olleet älyttömän kalliita. Tein matkan aikana jonkin verran töitä: korjasin mm. Tekstinymmärtäminen II -kurssini arvioitavat kotitehtävät. Loppumatkan omistin Lontoon matkaoppaan lukemiselle. Sain Johannalta lainaan tosi hyvän oppaan, jonka lukeminen auttoi minua virittäytymään matkafiilikseen. Tuntui ihan jännältä saapua Lontooseen ensimmäistä kertaa eläessään. Vaikka kieliongelmaa ei täällä ole, on uusi paikka aina uusi paikka. Jotenkin sitä on kuitenkin yllättävän pihalla. Ja vaikka Englanti ei ole kovin kaukana, on täällä kaikki kuitenkin hieman erilaista kuin Suomessa. Talot näyttävät erilaisilta (vähän samankaltaisilta kuin Kanadassa), liikkenne on vasemmanpuoleista, pistorasia on erilainen… (eli kannettavasta loppuu kohta akku, koska en tietenkään tullut ajatelleeksi ottaa adapteria mukaan…)

Majoitun hotelliin, koska näin häiden aikaan en tietenkään voisi asua Elizabethin ja Maxin luona (muina ajankohtina voisin). Varasin netistä randomilla jonkun hotellin. Tämä on ihan ok. Huone on pieni mutta ihan viihtyisä. Sijainti on erinomainen: jossakin Kensingtonin puiston lähellä, Earl’s Court -metroaseman vieressä. Kiertelin äsken jonkin verran hotellin ympäristössä. Alue vaikuttaa tosi siistiltä ja trendikkäältä. Paljon paremmalta kuin oletin. Ihan hyvä fiilis.

Vitsit, että väsyttää. /*haukotus!*/ Öitä.

La 2.5.2009

(Klo 7.45): Eilinen meni turismin merkeissä. En muistanutkaan, kuinka ryydyttävää täyspäiväinen turismi voi olla. Ilma oli hyvä, ja joka paikka oli IHAN tupaten täynnä porukkaa. Kun palasin illalla hotellille, nukahdin saman tien vaatteet päällä sängyn päälle. Heräsin kolmelta yöllä, vaihdoin yöpuvun päälle ja jatkoin unia. Nyt täytyy lähteä aamupalalle ja alkaa valmistautua häihin. Toivottavasti löydän ajoissa sen paikan, jossa ne häät pidetään.

(Klo 23.08): Wohou, olipas tosi hieno päivä!!! Löysin lopulta sen maistraatin melko helposti, vaikka piti vaihtaa metroa, matkustaa bussilla, jne. Olin perillä jo 40 minsaa etuajassa. Odottelimme ensin jonkin aikaa Elizabethin ja Maxin vuoroa maistraatin ulkopuolella. Ilma oli loistava, ja hääpari näytti upealta. Kyseessä oli siis siviilivihkiminen. Se oli varmasti epämuodollisin vihkimistilaisuus, jossa olen koskaan ollut. Huoneessa, jossa odottelimme tilaisuuden alkua, soi iloinen ja reipashenkinen rock-musiikki. Itse vihkimistilaisuudessa kaikki räjähtivät nauruun heti alkuvaiheessa, kun yleisökin nousi seisomaan, vaikka ainoastaan morsiusparin olisi kuulunut nousta. Se vihkikiseremonian pitäjä hätkähti pelästyneenä yleisön reaktiota mutta relasi, kun huomasi, että morsiusparinkin mielestä se oli tosi hauskaa. Ja sen jälkeen naureskeltiin sitten vähän väliä kaikille pikkukommelluksille, ja lopulta se seremoniaspiikkerikin alkoi jo heittää tsoukkia. Sama linja jatkui loppuun asti: Sormusta pitävä bestman meinasi tuoda sormuksen liian aikaisin, ja lopulta Max joutui tunkemaan sormusta Elizabethin sormeen jonkin aikaa (mihin Elizabeth sitten totesi osuvasti: “It’s too small…”). Tilaisuus oli siis harvinaisen viihdyttävä, mutta kuitenkin myös arvokas ja vaikuttava. Olin tosi liikuttunut sillä hetkellä, kun morsiuspari toisti vihkivalan ja sanoi lopulta “I do”. Silmissäni vilisi muistoja niistä hetkistä, kun vielä heittelimme ohikulkijoita lumipalloilla ja pakenimme sen jälkeen kieli vyön alla kulman taakse kikattamaan… \*niisk*\

Vihkiseremonian jälkeen hengailimme ensin jonkin aikaa rakennuksen takana olevassa puutarhassa, missä hääparia kuvattiin. Sen jälkeen lähdimme hääparin kämppään juomaan samppanjaa ja syömään pientä cocktail-sapuskaa. Hääpari lähti maistraatin pihasta POLKUPYÖRÄLLÄ (vanhalla Jopolla! =))), jonka perään oli ripustettu pari oluttölkkiä sekä tietenkin “just married” -kyltti. Max ajoi ja Elizabeth oli kyydissä. Se oli mielestäni aivan loistava idea!! =)))) Niin tyypillistä Ellua ja Maxia! He todellakin onnistuivat tekemään häistään itsensä näköiset, mikä on mielestäni hienoa.

Maistraatilta lähdimme siis hääparin kämppään. Hengailimme siellä pari tuntia, minkä jälkeen siirryimme syömään baariin, jossa Ellu ja Max viettivät kuulemma aikoinaan ensitreffejään. Pääruokana oli lammasta ja perunalaatikkoa ja jälkiruokana raparperipiirakkaa. Juotavaa oli tietenkin koko ajan tarjolla runsaasti. Itse lopetin alkoholin juomisen aterian jälkeen, vaikka bileet jatkuivatkin baarissa vielä iltamyöhään. (Ajattelin, että jos jatkan vielä juomista, minulla on huomenna niin karsea olo, että en jaksa lähteä katsomaan Lontoon nähtävyyksiä, mikä olisi tosi harmi.) Oli tosi mukavaa jutella Elizabethin ja Maxin kanssa pitkästä aikaa sekä tutustua näiden englantilaisiin kavereihin. Paikalla oli yhteensä ehkä parikymmentä ihmistä. Suomesta paikalla oli lisäkseni vain Elizabethin vanhemmat ja veli. Koko kaveriporukkamme oli kuitenkin edustettuna yhteislahjan ja -kortin kautta.

Aivan loistava päivä. Olen tosi onnellinen Elizabethin ja Maxin puolesta.

Su 3.5.2009

(Klo 9.58): Pitäisi kai tästä vähitellen lähteä liikkeelle. Käytin siis jo perjantain kokonaan Lontoo sightseeingin merkeissä. Menin silloin ensimmäiseksi Piccadilly Circukseen, missä hyppäsin kaksikerroksiseen avokattoiseen kiertoajelubussiin (sain joka kerta mestan yläkerrasta reunan puolelta! jeee!!!). Tosi kätevä systeemi: kun maksaa tietyn summan, voi matkustaa koko päivän vapaasti punaisilla kiertoajelubusseilla, joita kulkee koko ajan ja joilla on pysäkkejä kaikkien keskeisimpien nähtävyyksien lähellä ympäri Lontoota. Busseissa on lisäksi live-opastus (yksi oppaista perjantain kiertoajelulla oli kylläkin ihan umpikännissä, mut ei sil välii). Samaan hintaan sisältyi myös opastettu Thames-risteily. Kävin sitten tietysti risteilylläkin.

Kiertoajelu oli siinä mielessä tosi hyvä, että siinä sai yleiskäsityksen kaupungista ja jonkinlaista yleistietoa kaikista keskeisimmistä nähtävyyksistä. Kaikkiin nähtävyyksiinhän ei näin lyhyen oleskelun aikana ehdi mitenkään kunnolla tutustua. Täytyy valita vain muutama paikka, joita käy katsomassa tarkemmin. Perjantaina kävin sisällä Towerin linnassa ja National Galleryssä. Towerissa oli mm. siisti näyttely, jossa oli esillä Henrik VIII:n haarniskoita ja aseita. Linnan tornit olivat sinänsä ihan siistejä, mutta ne alkoivat jossain vaiheessa muistuttaa aika tavalla toisiaan. National Galleryä pidin tosi vaikuttavana. Tuntui jotenkin uskomattomalta, että yhdessä paikassa (johon kaiken lisäksi on ilmainen sisäänpääsy) VOI olla niin paljon maailman kuuluisimpien taitelijoiden töitä. Sieltä siis todellakin löytyi KAIKKIEN tunnetuimpien taitelijoiden töitä. Tällä hetkellä siellä on kaiken lisäksi meneillään Picasso-näyttely. Pidin siitä tosi paljon. Tajusin myös, että Parkour Evolution -videossa siinä kohdassa, kun se yksi kaveri hyppää sen leijonapatsaan päältä, tapahtumapaikkana on Trafalgarin aukio, joka sijaitsee National Galleryn edessä.

(Klo 23.46): Jatkoin tänään sightseeing-kierrostani käymällä Museum of Londonissa ja British Museumissa. Kumpikin niistä teki minuun suuren vaikutuksen. Museum on Londonissa esiteltiin Lontoon historiaa esihistoriallisista ajoista lähtien. Vanhimmat jäännökset olivat peräti 300 000 vuoden takaa. En tajua, miten voi olla mahdollista, että jotakin niin vanhaa on vielä jäljellä. Siellä oli mm. elefantin jalka, joka oli 200 000 vuotta vanha. Se fanttiparka oli ollut ylittämässä jokea, kun sen jalka oli juuttunut kiinni joen pohjaan, ja se oli jäänyt siihen jumiin kuolemaan. \*niisk*!\ Kauhea kohtalo! Myöhemmin se oli vielä kaiken lisäksi muussaantunut jonkun plösön mammutin alle. Anyway, lisäksi Museum of Londonissa oli mm. kiinnostava näyttely Lontoon suurpalon (1666) ajalta. Ai niin, ja sitten siellä oli ensimmäiseltä vuosisadalta peräisin oleva koriste-esine, jossa oli NYRKKEILIJÄN kuva! Nyrkkeily oli kuulemma jo siihen aikaan suosittu kuntoilulaji täällä päin.

British Museum on perustettu jo vuonna 1753, ja se on maailman vanhin museo. Olin kuvitellutkin, että se olisi suuri ja vaikuttava, mutta siis se oli ihan KÄSITTÄMÄTTÖMÄN vaikuttava! Jokaisen ihmisen TÄYTYY käydä siellä ainakin kerran eläessään. Siellä oli kaikenlaisia ikivanhoja juttuja kaikkialta maailmasta. Siis ihan kaikkialta. Kuin koko maailman historia tiivistettynä esineiksi. Ihan tajutonta, että tuollaisia paikkoja on olemassa. Ja kaiken lisäksi sinne oli vielä ilmainen sisäänpääsykin. Kaikkein siistein oli ehkä muumio-osasto, jossa oli suuri määrä egyptiläisiä muumioita noin 2000 vuoden takaa. Lisäksi oli tosi paljon kaikkea muuta. Kuljin siellä ihan haltioissani salista toiseen monta tuntia, mutta paljon jäi varmasti vielä näkemättäkin.

Olisin käynyt myös Madame Tussaud’n vahakabinetissa, mutta sinne oli niin järjetön jono, että motivaationi ei riittänyt. Ja lopulta olin tyytyväinen, että pystyin käyttämään senkin ajan British Museumissa. Se oli todellakin niin loistava.

Illalla kävin syömässä Elizabethin ja Maxin luona. Myös Elizabethin vanhemmat ja veli, Aleksi, olivat siellä. Elizabeth voi aluksi hieman (tai oikeastaan enemmänkin kuin vain ‘hieman’…) huonosti eilisen juhlinnan jäljiltä, mutta onneksi hänen olonsa parani illan edetessä. Ruoka oli tosi hyvää, ja oli tosi mukavaa keskustella Elizabethin ja tämän perheen kanssa. He ovat kaikki tosi mukavia ihmisiä. Elizabethin kanssa meillä on tietysti aina paljon puhuttavaa, ja Elizabethin äiti on töissä Hankenilla englannin lehtorina, joten hänenkin kanssaan minun on helppo keksiä puheenaiheita. Oikein miellyttävä ilta siis, ja tosi hyvä lopetus tälle reissulle. Huomenna palaan Suomeen. Täytyy lähteä lentokentälle heti aamusta, eli oikeastaan tästä reissusta on jäljellä enää paluumatka.

Ma 4.5.2009

(Klo 18.47): I’m back!! Matka meni ihan ok. Jouduin tosin Heathrow’n lentokentän turvatarkastuksessa privaattiin syynäykseen, kun metallinpaljastin alkoi (taas vaihteeksi) piipata, vaikka olin jo ottanut kaikki mahdolliset vaatekappaleet pois päältä. Tosi herkkä viritys noissa suurkaupunkien metallinpaljastimissa. Loppujen lopuksi jouduin hengaamaan alusvaatteisillani jossain sivuhuoneessa kahden tullivirkailijan kanssa (minä olin siis kylläkin ainoa meistä, joka oli alusvaatteissa). Teki mieli ottaa tilanne huumorin kannalta ja alkaa pullistella lihaksia eri asennoissa. Päätin kuitenkin jättää väliin, koska pelkäsin, että toinen niistä saattaisi innostua vetämään kumihanskan käteen, tms., jos alkaisi liikaa irrotella. Metallinpaljastinta ei saatu millään hiljaiseksi (“Heh, sori vaan… I’m an IRON woman!!”), mutta lopulta pääsin kuitenkin lähtemään. Onneksi ei ollut kiire koneeseen, koska olin vaihteeksi tullut ajoissa kentälle. Vaihdoin konetta Oslossa, ja nyt olen takaisin kotona Kalliossa. Tosi hyvä reissu. Kannatti ehdottomasti lähteä.

Ti 28.4.2009

Sain tänään Isosävin Johannalta kännykkään yllä olevan kuvan ja tällaisen tekstiviestin: "Janne kantoi ja Aino oli mukana kun Johanna vei väitöskirjan juuri esitarkastukseen! Peukut pystyyn!"

Wohou! Mahtavaa!! Tuntui tosi liikuttavalta, kun näki tuon kuvan, ja tuli mieleen muistoja viime keväältä, kun itse kävi lähettämässä vauvansa maailmalle. Vastasin Johannalle (joka istui parhaillaan Stockan samppanjabaarissa =), että kannattaa nauttia fiiliksestä, koska seuraavan kerran yhtä helpottuneelta tuntuu vasta väitöstilaisuuden jälkeen… Varoitin häntä myös "synnytyksen jälkeisestä masennuksesta", jollainen minuun pääsi iskemään ihan puskasta ja yllättävällä voimalla. (Nyt se on kuitenkin ohi.) 

Toivotaan kaikkea hyvää Johannan väitöskirjan matkalle maailmalle, sekä tietysti pikaista paluuta. Odottelen jo tässä innoissani väitöstilaisuutta ja karonkkaa… =))) 

Ke 22.4.2009

Lähdin eilen heti fonetiikan luentoni jälkeen tänne Pariisiin. Luennon loppuosa meni muuten aika tavalla reisille, koska olin suunnitellut siihen kertausharjoituksia, joita porukka ei osannut / jaksanut tehdä, vaikka olin olettanut niin. Jotkut lähtivät siinä vaiheessa pois. Tosi ahdistava fiilis, kun huomaa, että strategia ei toimikaan ollenkaan odotetusti. Lopulta muutin strategiaa ja kävin jokaisen tehtävän vastaukset yksitellen läpi niiden vielä jäljellä olevien opiskelijoiden kanssa. No, ei voi mitään. Menihän se niinkin, mutta kuitenkin jäi vähän sellainen maku suuhun, että tämä kerta ei nyt mennyt ihan putkeen… Mutta vaikeahan noita on tietää etukäteen. Ensi vuonna aion tietenkin toteuttaa kertaamisen jotenkin eri tavalla.

Luennon jälkeen säntäsin bussiin ja lentokentälle. Törmäsin kentällä sattumalta vanhaan koulukaveriini, Inkaan, jota en ollut nähnyt varmaan kymmeneen vuoteen (olemme kylläkin Facebook-kavereita). Kävimme ensin kahvilla yhdessä, minkä jälkeen tajusimme olevamme samassa koneessa Köpikseen asti. Saimme järkättyä vierekkäiset paikat ja pystyimme siksi jatkamaan juttelemista. Ja vielä Köpiksessäkin kävimme kahvilla yhdessä. Oli tosi mukavaa ja kiinnostavaa jutella hänen kanssaan. Varmaankaan joskus kouluaikoina meillä ei koskaan ollut noin kiinnostavia ja syvällisiä keskusteluja. Nyt olimme mielestäni heti samalla aaltopituudella. Kaiken lisäksi elämäntilanteemme vaikuttivat yllättävänkin samankaltaisilta. Tosi positiivinen kokemus. Kerroin tietenkin Inkalle myös juuri pitämästäni fonetiikan luennosta, joka ei siis mennyt ihan putkeen… (tai siis alkuosa meni mutta loppuosa ei) Hän totesi osuvasti, että työelämä onkin hänen kokemuksensa mukaan lähinnä sarja kiusallisia tilanteita, joiden välissä on aina joskus joitakin valopilkkuja. Se helpotti oloani.

Olin lopulta perillä täällä Pariisin 12. kaupunginosassa vanhan kaverini Catherinen luona vasta puolenyön aikaan. Lisäksi tässä kämpässä asuu tällä hetkellä eräs Catherinen kaveri, Dominique, jolta kai meni jostain syystä oma kämppä alta. Tämä onkin aina ollut eräänlainen kollektiivikämppä (käytännössä siis; virallisesti tämä on vain Catherinen). Olen asunut täällä moneen otteeseen (mm. silloin vuonna 2005, jolloin tein väitöskirjaani Pariisissa), ja melkein aina täällä on samaan aikaan asunut minun ja Catherinen lisäksi joku muukin. Minua se ei haittaa. Päin vastoin. On mukavaa, kun on porukkaa. Voisin Suomessakin mielelläni asua jonkun porukan kanssa (en kuitenkaan enää missään solussa, kuten joskus…)

Anyway, tänään pääsin siis lopultakin tatamille. Näin paljon tuttuja. Aamun bokken-treenissä tein Sylvian kanssa. Hän on minun kannaltani maailmankaikkeuden paras treenipari bokkenissa. Bokken-treeni oli siksi suorastaan fantastinen. Ainoa varjopuoli oli se, että teimme koko tunnin yhtä samaa kataa (jonka minä ja Sylvia tietysti tunsimme jo ennestään). Loppuajasta se alkoi olla tylsää. Aamun aikidotreenissäkin teimme kotegaeshia ihan sikapitkään. Alkoi vähän tylsistyttää jossain vaiheessa. Toisaalta keksin siinä tehdessäni yhden tärkeän pointin “pyörähdys-kotegaeshista” (jonka olen tehnyt jo monta vuotta päin hanuria): siinä täytyy pyrkiä kohdistamaan katse uken ulomman jalan kantapäähän heti pyörähdyksen jälkeen. Siten pyörähdys pysyy kasassa, loppuasento on sopivan kumara ja kulma oikea. Kun tajusin sen, tekniikka alkoi kulkea selvästi paremmin.

Mietin aamulla treeneissä, että itse asiassa treenatessa pitäisi koko ajan keskittyä johonkin tiettyyn kohtaan tai asiaan, jota pyrkii parantamaan. Muuten tekeminen menee pelkäksi toistoksi. Ja koko ajan pitäisi pyrkiä tarkkailemaan sekä omia virheitä että toisten virheitä ja ottaa niistä välittömästi opiksi. Ja toisaalta pitää pysyä koko ajan avoimena myös toisten vahvuuksille: heti jos huomaa, että jollakulla jokin tietty tekniikka tai tietty kohta siitä sujuu erityisen hyvin (tai joka tapauksessa paremmin kuin itsellä, mikä ei välttämättä aina tarkoita “erityisen hyvää”…), pitäisi heti alkaa tarkkailla, miten hän sen tekee ja kokeilla itsekin. Tietenkin tällainen tarkkaavaisuus vaatii riittävän vireää tilaa. Iltapäivällä aloin jo olla sen verran finaalissa, että en jaksanut keskittyä erityisesti mihinkään muuhun kuin mättämiseen. Onnistuinkin treenaamaan hyvien mättöparien kanssa (Olivier, Jumko, jne.). Treenasimme mm. koshinagea (sikapitkään taas) ja iriminagea. Treeni oli varsin rankka, ja minulla ainakin oli koko ajan kova vauhti päällä. Christian tuli heittelemään minua ja otti minut iriminagessa eteen (mitä en ollenkaan olisi toivonut, koska iriminage on kaikkein vaikein tekniikka olla Christianin ukena). Hän sanoi minulle sen jälkeen, että olen hänen mielestään hyvässä kunnossa tällä hetkellä. Se ei kyllä pidä paikkaansa, koska en todellakaan ole missään kovin kummoisessa kondiksessa, mutta tuntui silti ihan kivalta, että hän sanoi niin.

Illalla kävin keskustassa Hallien lähellä yhdessä lempimestassani syömässä (yksi pieni aasialainen mesta, josta saa isoja ja hyviä annoksia nopeasti ja edullisesti). Sen jälkeen kävin lempieläinkaupassani Pont Neufin kupeessa. Siellä oli taas vaikka kuinka paljon söpöjä koiranpentuja: mopseja, cockereita, villakoiria, yorkseja,… Ne olivat NIIN söpöjä!!! Meinasi taas kerran jäädä joku niistä kainaloon. Lisäksi siellä oli myös mm. marsuvauvoja, jotka olivat tosi herttaisia.

Nyt on tosi väsynyt olo. Tosi ryydyttäviä nämä leiripäivät.

To 23.4.2009

Heh, sairaan viihdyttävää: Morel (vastaväittäjäni) lähetti minulle linkin tällaiseen videoklipsiin, joka liittyy Ranskan uuteen yliopistolakiin (La loi LRU, 10.8.2007). Sopii ihan hyvin Suomenkin tilanteeseen!

(Klo 22.36 nettikahvilassa): Tulin tanne tuttuun nettikahvilaani verestamaan vanhoja muistoja, tsekkaamaan meilit ja kirjottamaan blogia, mutta jainkin pahasti jumiin Facebookin chattiin. Ei voi mitaan. Bloggailen sitten joskus myöhemmin. Moido!

Pe 24.4.2009

Vauhdikkaita treenejä on ollut. Äskenkin tehtiin melkein koko treeni jujigaramia ja kokyonagea. Lopuksi ihan SIKApitkään yhtä samaa kokyonagea, ja treenasin kaiken lisäksi Olivier’n kanssa (eli ihan täysiä). Kohta ollaan lähdössä suomalaisten kanssa keskustaan syömään. Se Catherinen kaveri polttelee pilveä täällä sisällä (/*kkköhhhh!!!/*) ja tarjosi sitä kohteliaasti minullekin, mutta en ottanut.

(Myöhemmin illalla): Hemmetti tätä marihuanalöyhkää. No ei sil välii. Ihan hyvä tuoksuhan se oikeastaan on, kun siihen tottuu.

Kävin äsken Ullan, Juhanin ja Heikin kanssa syömässä eräässä pizzeriassa latinalaiskorttelissa. Muuten päivä meni leirillä. Aamulla teimme lähinnä ikkyota ja sankyota, joten rytmi ei ollut kovin nopea. Treenasin kuitenkin tosi pitkään Syvian kanssa, joten oli aika rankkaa. Bokkenissa treenasin Vladinan kanssa. Meillä on aika paljon tasoeroa (hän on treenannut tosi paljon vähemmän kuin minä), mutta oli hänen kanssaan silti ihan ok tehdä. Iltapäivällä oli sitten oikein kunnon hikitreeni. Heittoa toisen perään. Pääsi oikein kunnon mättövireeseen, joskin loppuajasta (kun teimme ihan sikapitkään yhtä samaa kokyonagea), aika alkoi käydä hieman pitkäksi.

La 25.4.2009

Olen ollut tänään vähän huonovointinen. Kurkkukipu tuntuu pahentuneen yön aikana, ja on muutenkin vähän heikko olo. Aamupäivällä olin treeneissä, mutta iltapäivällä jäin kämpille lepäämään ja kirjoittamaan yhtä artikkelia. Treenasin bokkenissa Francinen kanssa. Hän on tosi hyvä mutta treenaa vuosi vuodelta yhä löysemmin. Vaikka en ollutkaan itsekään hyvässä vedossa tänään, se löysäily tuntui hetkittäin vähän tylsältä. Mutta teknisesti treenaaminen hänen kanssaan oli kyllä kiinnostavaa. Aikidotreeni tuntui jumalattoman pitkältä. Se vain jatkui ja jatkui. Teknisesti treenaaminen sujui kuitenkin ihan kivasti, ja pääsin tekemään melkein koko ajan hyvien parien kanssa. Mutta olin tosi tyytyväinen, kun treeni loppui. Oli jotenkin niin ryytynyt olo, ja on vieläkin.

Osittain huonovointisuuteni johtuu tietenkin flunssasta, joka minulla on tässä ollut jo monta viikkoa. Kurkkukipu ei ole missään vaiheessa kokonaan parantunut. Mutta mietin tässä, voisiko pahoinvointini johtua jossain määrin myös siitä, että olen nukkunut monta yötä kämpässä, jossa poltetaan pilveä. Olen kyllä joskus ennenkin saattanut viettää muutamia tunteja tilassa, jossa joku polttaa / on juuri polttanut, mutta en ole muistaakseni koskaan asunut useita päiviä sellaisessa paikassa. Enhän nytkään ole ollut täällä juurikaan päivisin (lähinnä käynyt vain pikaisesti kääntymässä), mutta onhan tässä mennyt jo monta yötä. Olen yrittänyt koko ajan tuulettaa tiloja (ja tuulettaa se polttelijakin), mutta kyllä täällä silti välillä tuoksuu tosi vahvasti marihuanalle. En ole tottunut siihen, joten se saattaa mahdollisesti aiheuttaa minulle pahoinvointia.

Mietin tässä juuri, että näin monet varmaan aloittavat pilven polttamisen: vaikka omista kavereista kukaan ei polttaisikaan, niin joskus aina tulee sellainen tilanne (ainakin täällä Ranskassa), että joku kaverin kaveri polttaa ja tarjoaa. Ja jos kerran ylittää sen kynnyksen, että päättää kokeilla, niin sitten helposti tulee “kokeiltua” uudestaankin, jne. Ja sitten on taas matalampi kynnys kokeilla kaikkea muutakin. Niin se varmaan alkaa. Parasta siis todellakin olla kokeilematta. Olen pitänyt siitä itse ihan sataprosenttisesti kiinni ja aion pitää jatkossakin.

Su 26.4.2009

(Klo 19.35): I’m back!! Paluumatka oli suhteellisen ryydyttävä. Meinasin aamulla myöhästyä koneesta, koska Charles de Gaullen lentokentän ykkösterminaali oli taas kerran ihan totaalisen jumissa. Olin mielestäni paikalla ihan hyvissä ajoin, n. 1,5 tuntia ennen koneen lähtöä, mutta se ei ihan riittänyt. Ensin jonotin ihan sikapitkään lähtöselvitykseen ja sen jälkeen vielä pitempään turvatarkastukseen. Lopulta oli pakko hyppiä aitojen yli ja kiilata turvatarkastusjonossa noin 30 ihmistä, kun kone meinasi lähteä ilman minua. Turvatarkastuksessa jouduin riisuutumaan suunnilleen puolialastomaksi, kun olkapääni metalliosat alkoivat (taas) piipata ja jouduin ennen asian selviämistä ottamaan vyön, hupparin, kengät ja kaiken muun mahdollisen vaatetuksen pois. En ehtinyt pukemaan niitä takaisin päälleni, koska lähtöporttia oltiin jo sulkemassa, joten juoksin ihan täysiä kamppeet käsissä koneeseen, jossa muut matkustajat jo odottelivatkin. (“Moi vaan kaikki!”) Vaihdoin konetta Köpiksessä, ja nyt olen siis takaisin Suomessa. Olipas taas reissu…

Pe 17.4.2009

Pekka teki nettiversion Finn-Aikin demovideosta, jonka väsäsimme vuonna 2003. Videon loppuosa, jossa minä ja Juuso Kenkkilä (nyk. 3. dan karate, 1. dan aikido) “tappelemme” Myllypurossa Liikuntamyllyn parkkipaikalla, on nyt YouTubessa. Pätkän juoni on se, että minä olen ikään kuin lähdössä Myllystä pois treenejä vetämästä, kun paha Juuso hyökkää kimppuuni… Videon voi katsoa YouTubesta klikkaamalla tästä. Filmin on kuvannut ja leikannut Pekka Sipilä.

Su 19.4.2009

Lisään tuohon yllä mainittuun sen verran, että kaikki nuo liikkeet tehtiin kuvauksissakin oikeasti yhteen putkeen ja vain yhden kerran (koska totesimme hyvin pian, että asvaltti on OIKEASTI niin kova kuin väitetäänkin… ja kaiken lisäksi alkoi sataa lunta).

Ti 21.4.2009

Vähän tässä Juuson kaa mietittiin, että pitäisi ehkä tehdä joku tommonen vastaava uusiks esim. Rautatientorin Kompassiaukiolla. Saatais purkkiin hyviä ilmeitä ohikulkijoilta. Eihän Kompassiaukiolla kuvaamiseen mitään lupaa tietenkään saa (otin siitä jo selvää sillon 2003, kun toi edellinen pätkä kuvattiin), mut eihän se ehkä haittaa! Mennään sinne vaan matsaamaan ja katotaan, mitä tapahtuu!! =))) Luultavasti vartijat tulis keskeyttää sen, mut eihän se haittaa. Saataispahan ainakin autenttista matskuu! Siistii!! Me IHAN OIKEESTI varmaan toteutetaan toi. Täytyy vaan vähän treenata ja suunnitella ja hankkia pari kuvaajaa.

(Muutamaa minuuttia myöhemmin). Jep. Sovittu on. Se toteutetaan. Kesällä treenataan ja syksyllä kuvataan. Täytyy vaan hankkii kamerat ja kuvaajat. Muuten kaikki selvää.

Ti 14.4.2009

Pekka lähetti minulle eilen yllä olevan kuvan, joka on otettu Café Brutal -leffamme ensi-illasta karonkastani 10.1.2009. Ja tässä on vielä toinen kuva, jossa näkyy myös Mannisen Aino.

To 9.4.2009

Lähden tänään pääsiäisenviettoon Sulkavalle, Itä-Suomeen. Viime pääsiäisenä olin Moskovassa leirillä ja usein olen ollut tähän aikaan Pariisissa treenimatkalla. Yritinkin tässä juuri muistella, koska viimeksi on ollut sellainen pääsiäinen, että en ole ollut jossakin treenimatkalla. En muista. On siitä aikaa. Anyway, mukavaa viettää taas pitkästä aikaa rauhallinen pääsiäinen (etenkin, kun joululomakin meni väitöstilaisuuden takia vähän miten meni, eikä sen jälkeen ole juuri ollut tilaisuutta pitää breikkiä).

Hyvää pääsiäistä kaikille!

Su 12.4.2009

Palasin jo tänään landelta, vaikka oikeastaan oli tarkoitus palata vasta huomenna. Meni kyllä tämä pääsiäisloma ihan päin hanuria, vaikka torstaina lähtiessä olin niin toiveikas. Menomatka meni vielä ihan hyvin: matkustin tätini, Helin, kyydissä, ja matka taittui mukavasti, koska meillä oli paljon juteltavaa, kuten tavallista. Ehdimme vielä saunoa torstai-iltana, mutta muuta ei oikeastaan enää ehtinyt tekemään, koska saavuimme perille sen verran myöhään. Ja perjantaiaamuna herätessäni totesin, että minulla on TAAS kurkku ihan sikakipeä. Olo oli samanlainen kuin maanantaina, paitsi jonkin verran pahempi. (#¤%&X!) Olin ottanut toiveikkaana uudet lenkkarit mukaan ja suunnitellut lenkkeileväni pitkin rauhallisia maalaisteitä (jotka tosin olisivat ehkä muutenkin olleet hieman liian lumisia/loskaisia lenkkeilyyn) ja ajelevani mönkiäisellä pitkin tuttuja krossipolkujani (voi tosin olla, että koko vehjettä ei olisi edes saanut käyntiin, koska se on jo vanhus ja seisonut taas pitkään käyttämättömänä, ja lisäksi ulkolämpötila oli alhainen). Pauliinan suunnitelma aktiviteettien suhteen oli parempi: hän kiskoi lumikengät jalkaan ja lähti metsään tarpomaan. Se olisi varmaankin ollut kivaa.

En voinut tehdä muuta kuin maata sisällä ja lukea. Luin pääasiassa Suomen historian käsikirjaa,  jonka ostin silkasta mielenkiinnosta jo jonkin aikaa sitten, mutta jota en ollut vielä aiemmin ehtinyt lukemaan kuin sirpaleisesti. Nyt päätin aloittaa sen systemaattisesti ihan alusta (toisinaan luen kirjoja takaperin, satunnaisjärjestyksessä tai strategisesti sieltä täältä edeten fiiliksen mukaan milloin mihinkin suuntaan – joskus ensin keskeltä alkuun ja sen jälkeen keskeltä loppuun; eniten pidän kuitenkin siitä, että bongailen ensin vain sirpalemaisesti sanoja sieltä täältä, ja läden sitten niiden pohjalta kokoamaan kirjaa kasaan kuin palapeliä). Kirjan lukeminen alusta loppuun on jotenkin niin tylsää. Mielessä täytyy vallita koko ajan eräänlainen kaoottinen ja etsivä tila, jotta prosessin tuloksena saavutettavalla järjestyksellä olisi merkitys. Ajattelin kuitenkin, että kun kerran olen jo tohtorikin, voisin ehkä vä-hi-tel-len opetella lukemaan kirjoja ihan alusta loppuunkin… Tuosta Suomen historian käsikirjasta on hyvä aloittaa, koska siinä on paljon informaatiota, joka etenee kronologisesti. Olen tähän mennessä päässyt esihistoriallisen ajan loppuun. Omalla tyylilläni olisin varmasti jo ehtinyt lukea koko tiiliskiven kokonaan sen sijaan, että aloittelen tässä nyt vasta Ruotsin vallan aikaa. No, mutta kokeillaan nyt näin tällä kertaa. Hyvä puoli tässä tyylissä on se, että mitään ei varmasti jää lukematta. Huono puoli taas se, että konstruktiivisuus kärsii ja on tylsää.

Siinä historiakirjassa on muuten kuva tuosta Sulkavan Linnavuoresta, joka on myös tämän blogimerkinnän kuvana. Muinaislinnoja on Suomessa noin 70, ja ne ovat peräisin pääasiassa myöhäiseltä rautakaudelta tai keskiajan alusta. Ne rakennettiin aikakauteen liittyneiden monenlaisten levottomuuksien seurauksena paikallisten puolustajien tukikohdiksi. Sulkavan linnassa puolustukseen käytettiin ainakin heittokiviä, joita oli kasoittain noin 120 metriä pitkän muurin takana. Anyway, ihan mukavaa päästä kirjassa lopultakin historiallisen ajan alkuun. Nuo esihistoriajutut ovat kyllä ihan kiinnostavia, mutta kuitenkin jotenkin vähän epämääräisiä ja puuduttavia, kun mitään kirjallisia lähteitä niiltä ajoilta ei ole. En nyt ihan hirveästi jaksa kuitenkaan innostua siitä, onko joku kirves tai taltta ollut kiveä, pronssia vai rautaa, ja millä tavalla vainajia on haudattu joskus 5000 vuotta sitten. Kirjallisista lähteistä saatu tieto tuntuu jotenkin täsmällisemmältä ja kiinnostavammalta.

Eilen illalla minä ja siskonpoikani Roope piilotimme kaikille pääsiäismunia ympäri tupaa. Pauliina oli askerrellut lasten kanssa jokaiselle oman valtavan pääsiäismunan, jossa oli sisällä kaikenlaisia pääsiäisherkkuja sekä pääsiäistipuja, ym. aiheeseen liittyvää rekvisiittaa. Minä ja Roope yritimme sitten piilottaa ne mahdollisimman vaikeisiin paikkoihin. Erityisen hyvät jemmat yritimme löytää TOISTEMME pääsiäismunille. Lopulta tänä aamuna munia etsiessämme löysin omani ikkunaverhotangon päältä katonrajasta, ja Roope löysi omansa halkopinon alta. /*kjäh-kjäh*/ Lisäksi pääsiäismunia löytyi mm. kukkaruukuista, sohvatyynyjen alta, telkkarin takaa, jne.

Oikeastaan piristävintä viikonlopussa oli se, kun Roope ilmoitti minulle eilen aloittavansa AIKIDON! Se oli kyllä tosi yllättävää informaatiota. Ensin pelästyin, että se olisi jotenkin MINUN syytäni, mutta kuulemma ei, vaan hän on kiinnostunut aikidosta erään kaverinsa kautta. /*Huh*/ Minä en todellakaan ollutkaan koskaan mainostanut lajia hänelle mitenkään enkä oikeastaan ollut koskaan edes tullut ajatelleeksi, että Roope voisi olla vähääkään kiinnostunut aikidosta. Aiemmin olen yrittänyt mainostaa hänelle nyrkkeilyä, koska vuosien varrella saamieni mottausten perusteella uskoisin hänellä olevan lahjoja siihen (lisäksi hän on rakenteeltaan pitkä ja kevyt, mistä olisi varmasti hyötyä nyrkkeilyssä). Tällä kertaa yritin mainostaa Roopelle parkouria, koska arvelin sellaisen lajin, jossa hypitään katolta toiselle, opetellaan kiipeilemään oikeaoppisesti seinillä ja pomppimaan kirjahyllyjen päällä eri tyyleillä, sopivan Roopen luonteelle erityisen hyvin… Hän sanoi kuitenkin selvästi ja päättäväisesti olevansa kiinnostunut nimenoman aikidosta. Joten mikäs siinä sitten. Lopulta suorastaan liikutuin, kun aloin ajatella, miltä tuntuisi, jos Moopis jonain päivänä suorittaisi esim. ekan danin, tms. /*niisk*!/ No, mutta täytyy yrittää olla innostumatta liikoja. Saa nyt nähdä, riittääkö hänen k&a
uml;rsivällisyytensä edes ekaan keltaiseen natsaan saakka.

Anyway, pääsiäisenvietto meni siis vähän miten meni tämän virusinfektion takia. Harmillista, että olen jatkuvasti kipeänä nykyään. Toivottavasti voin huomenna jo paremmin.

Ma 13.4.2009

(Klo 12.59): Tänään tämä tauti vaikuttaisi lopultakin olevan menossa parempaan suuntaan. Kurkku oli edelleen kipeä, kun heräsin aamulla, mutta se ei ollut enää ihan yhtä kipeä kuin eilen. Enemmän tänään tuntuu vaivaavan nuha ja päänsärky. Tärkeintä on, että tauti tuntuu olevan menossa parempaan eikä huonompaan suuntaan. En ole edes ottanut tänään yhtään Buranaa tai vastaavaa. Jee.

Ti 7.4.2009

Tätyy mainostaa tässäkin, että SKY Journal of Linguisticsin uusimman numeron (vol. 21: 2008) nettiversio on julkaistu osoitteessa: http://www.ling.helsinki.fi/sky/julkaisut/sky2008.shtml