Ti 15.4.2008
Sain näköjään yhtäkkiä jonkinlaisen vatsataudin. Alkoi laatattaa ihan älyttömästi ja nyt tuntuu myös siltä, kuin olisi vähän kuumettakin tulossa. (Annilla oli sunnuntaina treeneissä jotakin samanlaista, eikä hän siksi pystynyt osallistumaan ollenkaan Tungin akrobatiatreeneihin.) Pahus. No, mutta onneksi minulla on opetusta vasta torstaiaamuna, ja lähtö Tukholmaan on vasta torstai-iltana.
To 10.4.2008
Vasenta olkapäätäni alkoi yhtäkkiä särkeä ihan sairaasti… Kipu säteilee olkapäästä kyynärpäähän ja sormiin asti. Samanlaisia särkytiloja on tullut tänä keväänä jo pari kertaa aiemminkin. Edellinen kerta oli rahastojen juhlassa pari viikkoa sitten. Istuminen siellä oli ihan tuskaa, kun kättä särki niin mielettömästi. Vasen olkapää on siis se, joka on leikattu kolmeen kertaan (oikea vain kerran). Periaatteessa se on kyllä ollut ihan hyvässä kunnossa nyt jo monta vuotta. Uusia sijoiltaanmenoja ei ole ollut kolmannen leikkauksen jälkeen. Nivelpinnat ovat kuitenkin vaurioituneet ja nivelsiteethän olivat ennen viimeistä leikkausta kokonaan poikki, joten ne on väsätty kasaan keinotekoisesti (Varpela on kyllä tässä suhteessa varsinainen velho… Olkapääni oli nimittäin silloin niin pahassa jamassa, että on tosi suuri ihme, että siitä vielä tuli vehje.). Varpela sanoikin silloin, että iän myötä etenkin vasemmassa olkapäässä saattaa alkaa esiintyä särkyä. Aiempina vuosina mitään tällaista särkyä ilman erityistä syytä ei muistaakseni ole ollut. Eli nyt olen siis saapunut siihen ikään, jolloin särkyä alkaa esiintyä. Eli nyt olen siis kaiken lisäksi tullut vanhaksi! (Sekin vielä… #¤%&!) 😉
(Myöhemmin samana iltana): Jess! Kipu johtuu ilmeisesti sittenkin rasituksesta! Jess! En siis ehkä olekaan vielä saavuttanut sitä ikää, jolloin vanhat vammat alkavat vaivata pelkästään iän takia, vaan olen vain rasittanut kättä hieman liikaa (jess! bileet pystyyn!!). Olin nimittäin äsken nyrkkeilytreeneissä ja huomasin säkkiä hakatessa, että voimakas tärähdys sattuu, ja että sparratessa en jaksa pitää kättä ylhäällä (oli pakko vaihtaa oikea puoli eteen). Saattaa siis olla jonkinlainen pieni tulehdus päällä, tms. Mutta siis rasituksesta kipu varmaankin johtuu! Aikidon väännöt lisättynä nyrkkeilyn tärähdyksiin + lihasrasitukseen. Mutta siis eiköhän tämä tästä. Ei varmaankaan mitään vakavaa. Täytyy vain yrittää pitää olkapäähän kohdistuva kokonaisrasitus jotenkin kohtuullisena. Se särky tänään päivällä oli nimittäin aika kova (mutta hiljeni onneksi Buranalla ja Voltarenilla aika hyvin).
Pe 11.4.2008
Jess!!! Olkapää oli tänä aamuna treeneissä aivan loistavassa kunnossa! Siinä oli siis varmaankin vain joku pieni tulehdus, joka meni ohi tulehdus-kipulääkkeillä. Jess!! Pystyn treenaamaan ihan normaalisti! Viikon päästä onkin jo lähtö Tukholmaan ja heti perään Pariisiin… =)))))) Aika tiukkaa settii varmaan taas… Mutta on TOSI hienoa nähdä taas Christiania ja kaikkia ruotsalaisia ja ranskalaisia treenikavereita. Pääsee tekemään ihan täysiä ja VARMASTI unohtaa ihan kaiken muun (jess! jess! jess! really need it…). Mietinkin tässä, että pitäisi jo alkaa valmistella lähtöä. Voisi käydä vähän lenkkeilemässä, ostaa ehkä uusia varusteita (kaikki treenitakkini alkavat levitä takakauluksesta), ottaa etukäteen yhteyttä kavereihin ja sopia vähän menoja… Onneksi ilmoittauduin myös sille yhdelle HNS:n nyrkkeilyleirille toukokuussa, joten treenejä ainakin riittää lähiviikkoina. Että tekeekin hyvää kaikkien niiden tuntien jälkeen, jotka olen istunut perse ruvella koneen ääressä. 😉
Tietenkin voi joskus käydä niin, että vasen olkapää vielä kerran hajoaa ja se joudutaan taas leikkaamaan, ja sen jälkeen se on ihan sökö eikä liiku enää mihinkään suuntaan. Mutta en pelkää sitä. En todellakaan pelkää yhtään. Koska jos en pystyisi enää treenaamaan, niin enhän sitten enää tarvitsisi kättänikään. Joka tapauksessa en tule koskaan pääsemään samalle tasolle missään muussa asiassa kuin aikidossa, eikä mikään muu asia tule koskaan merkitsemään minulle yhtä paljon. Kaikki muu tulee ja menee. Aikido pysyy.
(Klo 23.19): Kävin lenkillä ja huomasin, että itse asiassa olen ihan ok kondiksessa tällä hetkellä. En väsynyt juurikaan, vaikka vedin Töölönlahden ympäri aika reipasta tahtia (mutta myös kengillä on väliä; kannattaa käyttää hyviä lenkkareita, jos aikoo oikeasti juosta). Nyt ajattelin vielä lähteä vähän radalle… Pinnallinen elämä saattaa sopia minulle tänä yönä oikein hyvin (Yes! I have a life!!!! ;;;;-) Kunhan pystyn vetämään treenit huomenna klo 10.30. Muulla ei väliä.
Ja sitten mentiin! Ääripäät muuttuvat vastakohdikseen.
La 11.4.2008
(Klo 13.58): Yö oli oikein antoisa… […] … Pitäisi varmaan bailata useamminkin. (Ranskassahan riittää, että lyöttäytyy esim. Thomas’n ja Hansin porukkaan, eivätkä bileet varmasti lopu kesken… ;;;;-) Silti jaksoin ihan hyvin vetää tänään treenit klo 10.30. Timokin on lomalla intistä ja pääsi siksi pitkästä aikaa treeneihin. Itse asiassa juttelin treenien jälkeen aika pitkään Timon kanssa, ja keskustelumme oli todella antoisa. Timo kertoi kokemuksiaan intistä ja se, mitä hän sanoi, puhutteli minua kovasti.
Vielä muutama kuukausi sitten Timo oli lähdössä inttiin täynnä intoa ja kunnianhimoa ja minäkin neuvoin häntä tekemään siellä kaiken ihan täysiä, jotta siitäkin ajasta saisi otettua kaiken mahdollisen irti. Nyt treeneihin valui laihtunut poika, joka totesi, että keskikastissa on ihan hyvä olla. Ei kannata yrittää liikaa eikä kannata yrittää olla mitään erityistä. Siinä joutuu turhaan tsemppaamaan ihan hirveästi ja tekemään kaikkea tyhmää, eikä siitä kuitenkaan saa mitään takaisin, tai vähintäänkin etu on minimaalisen pieni. Armeija on Timon mukaan niin iso lafka, ettei siellä yksi ihminen ja yhden ihmisen panos merkitse mitään. Parasta siis vain alistua tekemään se, mitä pitää tehdä, ja tyytyä olemaan keskikastissa yrittämättä liikaa. Siellä on hyvä olla. Paineet ovat pienemmät, putoamiskorkeus alhainen, eikä tarvitse ajaa itseään burnouttiin. Ja jos joskus saa jonkun uuden idean, kannattaa yleensä vain pitää pää kiinni ja yrittää unohtaa koko asia. Kyllä se siitä unohtuu. (Ja todennäköisestihän se idea ei joka tapauksessa edes ollut uusi kenellekään muulle kuin itselle.)
Mitä ei anna, ei voida ottaa. Ei siis kann
ata antaa liikaa. Kannattaa vain olla ja elää tavallaan vain puoliteholla ja puolittaisessa tietoisuudessa. Ei kannata yrittää liikaa, ei ajatella liikaa eikä suunnitella erityisemmin mitään. Ottaa vain elämän vastaan pyyteettömästi. Tietty välinpitämättömyys on hyvä. Turha tsemppaaminen aiheuttaa vain kärsimystä. Ja kärsiminen on periaatteessa turhaa. Ei siitä hyödy mitään. Löysäilyllä, bailailulla ja välinpitämättömyydellä on selvä rooli evoluutiossa. Sen sijaan nuoruuden innokkuus ja idealistisuus ovat ilmeisesti jonkinlaisia evoluutiovirheitä.
Jep. Nyt sitten rauhallisen lauantai-iltapäivän viettoon. Täytyykin tässä vielä hoitaa joitakin seuran asioita. Sitten lähden Keravalle, minne tuleekin tänään kylään isäni veli, Raimo, ja tämän vaimo, Pirkko. Ihan sairaan hyviä tyyppejä!! On tosi hauska nähdä heitä taas pitkästä aikaa. Raimolla on ihan mielettömän hauskoja juttuja ja tosi osuvia kommentteja kaikenlaisiin asioihin.
Ma 14.4.2008
(Klo 13.11 kotona Kalliossa): *haukotus* *HAAAUKOTUS*!!! Mitä hemmettiä?! Kello on 13.12? Olipas pitkät yöunet… Toisaalta väsyttikin kyllä ihan sairaasti. Näyttää aika pahalta tuo teksti tuossa yllä. No, shit happens, ja sitä rataa. Aina ei voi olla hyvä fiilis. Jos lähtee lenkille ja juoksee riittävän kovaa, ennemmin tai myöhemmin astuu keskelle suurta koiranjätöstä niin että läsähtää. Mutta eiköhän se aika pian kengistä irtoa, jos viitsii jatkaa matkaa.
Pahus, täytyykin jatkaa sitä RSL-kollokvion artikkelia. Huomenna täytyy suunnitella torstain opetusta, ja keskiviikkona täytyy valmistella ensi viikon tentti (koska ensi viikon olen siis matkoilla; Sippolan Eeva lupasi valvoa kurssini tentin silloin).
Ihan järjetön nälkä. Paino näköjään alempana kuin aikoihin.
THE END
La 5.4.2008
Jätin eilen iltapäivällä väitöskirjani tiedekunnan kansliaan esitarkastukseen. Tilanne oli enemmänkin stressaava kuin helpottava: aloin jo tiedekunnan kansliassa selailla pakkomielteisesti niteitä läpi ja tarkistaa moneen kertaan, että kaikki osat varmasti tulivat mukaan… Sen jälkeen mietin koko illan, että olinhan minä nyt varmasti tarkistanut, että kaikki äänifailit varmasti olivat niillä rompuilla… (Olin tarkistanut sen eilen ainakin neljään kertaan.) Lopulta totesin, että kyllä minä nyt varmasti olin tarkistanut lähtiessä, että kaikki failit olivat tallentuneet ja että kaikki paperit olivat varmasti mukana. Mutta sen sijaan EN muistanut enää tiedekunnan kansliassa tarkistaa, että ne CD-ROM-levyt varmasti olivat SISÄLLÄ niissä kuorissa, jotka jätin… Ei hemmetti, mitä pakkomielteistä sekoilua. Olisi voinut kuvitella, että olisin eilen ollut tosi vapautunut ja rentoutunut. Olin kuitenkin koko illan ihan hermona ja pyörittelin mielessäni mitä kummallisimpia skenaarioita. Ajatukset jotenkin jumittuivat tosi erikoisille raiteille ja tuli melkeinpä ahdistunut olo. Lopulta nukahdin joskus kymmenen aikaan vaatteet päällä sohvalle ihan kummalliseen asentoon.
Tänään olo on vähän rennompi. Teki hyvää treenata tänä aamuna. Alan jo hyväksyä ajatuksen, että kaipa ne kaikki paperit ja failit tuli todellakin jätettyä tiedekuntaan. Ja vaikka jotain olisikin unohtunut, niin asialle ei voi enää mitään, eikä se nyt mikään maailmanloppu kuitenkaan ole: jos jotakin tosi olennaista on unohtunut, niin eivätköhän esitarkastajat sitten pyydä sitä minulta jossain vaiheessa.
Vähän on kuitenkin tällä hetkellä sellainen “synnytyksen jälkeinen masennus” -fiilis. Kun piti jättää oma vauva sinne vieraiden käsiin moneksi kuukaudeksi… BYÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄHHH!!!
Mutta eiköhän tämä tästä. Onneksi tekemistä todellakin riittää.
Ke 2.4.2008
Ihastuin jotenkin tähän yhteen Moskovan-kuvaan. Siis tuo kuvaaja on aivan käsittämättömän taitava! Tuossa kuvassa on siis tavoitettu täydellisesti se hetki ja se fiilis… Täydellinen keskittyneisyys ja intensiivisyys. Täydellinen tietoisuus jokaisesta sekunnin tuhannesosasta ja sydämen lyönnistä.
Ma 31.3.2008
Joku kuvaaja, jota en tunne, antoi minulle DVD:llä monta kuvaa Moskovan-leiriltä. Tässä niistä muutama:
Sarja: Christianin ukena
2) Vastaanotto (väärä hyökkäys… oho!)
3) Atemi
5) Ja meitsi lentää (näin siinä AINA käy…!)
Christian ja minä seuraamassa muiden tekemistä
Minä ja Pikku-Anton tekemässä "pyörähdys-kotegaeshia"
Aino Sofia
Su 30.3.2008
Isosävin Johannan ja Jannen pieni tyttö sai tänään kasteessa nimen Aino Sofia. Ihana nimi! Onneksi olkoon! =)
Su 30.3.2008
Lohikosken Pian ja Jusan poika sai tänään virallisesti nimensä Vartiokylän työväentalolla järjestetyssä nimiäisjuhlassa: pojan nimeksi tuli Miska Vilhelm Akseli. Miska-nimen jo tiesimmekin. Pia oli kuulemma jo kauan sitten päättänyt, että jos hän joskus saisi pojan, tämän nimeksi tulisi Miska. Nimi perustuu toisaalta Pian isän nimeen ja toisaalta Moskovan olympialaisten maskottiin, Miska-nalleen, josta Pia kuulemma piti kovasti lapsena (kuten minäkin). Vilhelm-nimi puolestaan on Jusan toinen nimi ja kulkee muutenkin Jusan suvussa (nimi tulee kuulemma muinaissaksasta ja tarkoittaa kypärän kantajaa). Akseli tulee tietenkin Täällä Pohjantähden alla ja Akseli ja Elina -elokuvien sankarin, Akseli Koskelan, nimestä. Kuullessani tuon kolmannen nimen meinasi kyllä tippa tulla linssiin; olen itsekin pienestä pitäen ollut Täällä Pohjantähden alla ja Akseli ja Elina -elokuvien suuri ystävä. Paljon suuria merkityksiä pienen miehen nimessä… *niisk*
Helsingin Sanomissa oli keskiviikkona 26.3.2008 hyvä juttu stuntin ammatista. Jutussa haastateltiin vanhaa aikidokaveriani, H-P Virkkiä, jonka kanssa on tullut (ja tulee tietenkin edelleen) treenattua ja tehtyä monta monituista treenimatkaa 90-luvun alkupuolelta lähtien… Erityisen hyvin muistan H-P:n joiltakin Ranskan- ja Ruotsin-matkoilta sekä Helsingin Urheilutalolla pidetyistä aamutreeneistä, joissa kävin urheilulukioaikoinani. Artikkelissa vilahtaa myös Tung Bui, joka on siis (kuten kaikki jo tietävät) erittäin kyvykäs Martial Arts -näyttelijä ja toivottavasti tuleva action-tähti Hollywoodissa (toistaiseksi hän siis vielä ohjaa akrobatiatreenejä meillä Finn-Aikissa – lukuisten muiden prokkistensa ohessa tietenkin).
Jess! Hyvä jätkät! Tosi hyvää näkyvyyttä teidän jutuille!! =)
Lainaan artikkelin sisällön tähän:
Stuntti onnistuu ollessaan huomaamaton (HS, 26.3.2008, s. C6)
Päivän tekijä: Harri-Pekka Virkki on monen pikkupojan unelma-ammatissa
"Minä lyön sinua päähän, ja sitten heitän sinut lattiaan," ohjeistaa stuntti Harri-Pekka Virkki oppipoikaansa Tung Buita. Virkki suunnittelee taistelukoreografioita Robin Hood -näytelmää varten. Lyönnit sovitaan etukäteen tarkkaan, ja kaksikon taistelu soljuu sulavasti. Perusnäyttelijän perehdyttäminen taistelukohtauksiin veisi päiviä.
"Monet nuoret ottavat minuun yhteyttä, kuvaavat itseään rämäpääksi, kertovat haluavansa stuntiksi. Rämäpäisyys on harhaluulo. Stuntin työ tähtää turvallisuuteen, ja vaatii pitkäjänteisyyttä", Virkki kertoo.
Virkillä on näppinsä pelissä lähes kaikissa suomalaisissa menestyselokuvissa, Miehen työstä Risto Räppääjään. Viisitoistavuotisen uransa aikana Virkki on tehnyt stuntteja elokuvien lisäksi televisiosarjoihin, mainoksiin, teatteriin ja musiikkivideoihin. Mies ei itsekään muista kaikkia projektejaan.
Stuntit toteuttavat temppuja näyttävistä räjähdyksistä pieniin kompastumisiin. "Taistelulajien lisäksi hyvän stuntin pitäisi hallita niin pyrotekniikkaa, erikoistehosteita, putoamista kuin autonkäsittelyä", Virkki listaa.
Elokuvaa tai teatteria tehtäessä tempun tärkein tehtävä on tarinan tukeminen. Liian näyttävä temppu pistää katsojan silmään.
"Stuntin työ on onnistunut, kun sitä ei huomaa. Kun minulle tullaan sanomaan, etten nähnyt sinua elokuvassa, tiedän onnistuneeni," Virkki kertoo.
Alalla ei ole koulutusta, lukuun ottamatta 90-luvulla järjestettyä kurssia, jonka myös Virkki kävi. Sijaisnäyttelijän työn saloihin pääsee tutustumaan avustajana.
"Fyysisesti lahjakas ihminen saattaa jäätyä, kun kamerat pistetään käyntiin. Siksi on tärkeää opetella kuvauspaikalla toimimista avustajana."
Suomalaiset sijaisnäyttelijät voi laskea kahden käden sormilla. Töitä on tarjolla kausiluontoisesti, harva viipyy epävarmalla alalla pitkään. Monella on kakkosammatti.
"Tajusin jo varhain, ettei tällä työllä hankita omakotitaloa. Mutta on tämä kuitenkin pikkupojan unelma-ammatti", Virkki virnistää.
Aishi Zidan
Pe 28.3.2008
Uusfilologisen yhdistyksen (UFY:n) perinteinen Nuorten tutkijain ilta pidettiin eilen laitoksemme tiloissa Helsingin yliopiston Metsätalossa, Kaisaniemessä. Perinne on, että tilaisuudessa puhuu kolme nuorta tutkijaa, joista yksi edustaa anglistiikkaa, yksi romanistiikkaa ja yksi germanistiikkaa.
Tällä kertaa anglistiikkaa edusti Minna Korhonen, jonka esitelmä käsitteli aihetta "Australianenglantia 2000-luvulla: sosiaalinen vaihtelu ja kieliasenteet". Esitelmä oli mielestäni hyvin havainnollinen ja hauskasti esitetty, ja siitä sai hyvän yleiskuvan tutkimuksesta. Itse en ennestään tiennyt mitään australianenglannista, joten Minnan esitelmä oli mielestäni oikein avartava.
Germanistiikkaa edusti Mikko Kervinen, joka puhui aiheesta: "Laulutekstien kääntäminen semioottis-käännöstieteellisellä mallilla tulkittuna -esimerkkeinä laulutekstikäännökset saksasta suomeen". Mikon väitöskirjatutkimus on vasta alkuvaiheessa, joskin hän on jo tutkinut samaa aihetta gradu- ja proseminaaritöissään. Esitelmä ei ilmeisesti tästä syystä vielä sisältänyt konkreettisia esimerkkejä. Esitys oli kuitenkin hyvin selkeä, ja tutkimuksen tausta ja tavoitteet tulivat siitä hyvin esille. Mielestäni Mikon tutkimusidea on omaperäinen ja mielenkiintoinen. Olen itsekin tutkinut puheen ja musiikin suhdetta, joskin hyvin erilaisesta näkökulmasta. Pohdin kuitenkin Mikon esityksen aikana, miten prosodiatutkimuksen teorioita, tuloksia ja ehkä joitakin menetelmiäkin voisi käyttää hyväksi tällaisessa tutkimuksessa.
Romanistiikan alan esitelmän piti Langnet-kaverini Eeva Sippola, joka on espanjalaisen filologian jatko-opiskelija laitoksellamme. Eevan esitelmän otsikko oli "Filippiinien espanjalaisen kreolin kieliopin kuvauksesta", ja se käsitteli Filippiineillä puhuttavaa katoamisuhanalaista chabacano-nimistä espanjan kreolikieltä. Eevan aihehan on ihan älyttömän mielenkiintoinen, ja tutkimuksen kontribuutio tulee varmasti olemaan todella suuri. Olen tietenkin kuullut Eevan esitelmiä jo aiemminkin, joten aihe ei ollut minulle aivan uusi. Aina kuitenkin tulee jotakin uutta esille, ja Eevan esiintymistyylihän on hyvin selkeä, rauhallinen ja miellyttävä seurata (kunpa itsekin pysyisin joskus niin rauhallisena…). Eniten tällä kertaa kiinnitin huomiota Eevan mainitsemaan Basic Linguistic Theory -nimiseen teoriaan, jossa painotetaan kielen kuvaamista selittämisen sijaan, tehdyn kuvauksen informaaliutta ja sen motivaation saamista itse kielestä, nimenomaan käsitellystä aineistosta. Pidin tätä lähestymistapaa erittäin mielenkiintoisena, koska sillä vaikuttaa olevan selviä yhtymäkohtia keskustelunanalyysiin. Tilaisuuden jälkeen keskustelinkin aiheesta Eevan kanssa ja päädyimme siihen, että tällainen aineistopohjainen informaali kuvaus on itse asiassa eksaktimpaa ja "todenmukaisempaa" kuin formalisoinnit, joissa jo pelkkä formalisointi edellyttää tulkintaa ja vahvaa reduktiota. Lisäksi formalisointien avaaminen edellyttää jälleen uutta tulkintaa ja voi täten edelleen "vääristää" alkuperäistä sisältöä. Kummassakin lähestymistavassa (BLT ja KA) pidetään myös tärkeänä sitä, että kuvaukset perustuvat aineistoon, joka on selkeästi esillä analyysien varmistamista tai kyseenalaistamista varten. Minun täytyykin siis ehdottomasti pitää mielessä tuo Basic Linguistic Theory jatkoa ajatellen.
Esitelmätilaisuuden jälkeen lähdimme vielä pienellä porukalla Pääkonttori-nimiseen ravintolaan syömään. Mukana oli Juhani ja kolme muuta proffaa/emeritusta, esitelmöitsijät ja meitsi. Aterian aikana ehdin vielä jutella Eevan kanssa aika pitkään tämän Filippiinien-reissusta sekä omista suunnitelmistani ja väitöskirjani tilasta. Oli ihan rentouttavaa, kun pystyi istuskelemaan rauhassa ja ottamaan lasin punaviiniäkin, koska en tänä aamuna poikkeuksellisesti vetänyt treenejä klo 7.15… (koska minulla on muutama tikki päässä tällä hetkellä, enkä siksi saa urheilla).
Itse pidin esitelmän UFY:n Nuorten tutkijain illassa keväällä 2006. Tilaisuudesta jäi oikein hyvät muistot (pidin sitä hyvin kannustavana), ja uskon lisäksi, että nimenomaan tuota esitelmää varten valmistelemani väitöskirjatutkimukseni yleisesittely auttoi minua myöhemmin samana vuonna järjestetyssä Langnetin haussa. Myös väitöskirjani yhteenveto-osan ensimmäiset sivut pohjautuvat vahvasti nimenomaan UFY:n esitelmääni.
To 27.3.2008
Ostin tänään uuden kännykän hajonneen tilalle, joten minut tavoittaa taas kännykästäkin. (Myönnän, että uutta kevyttä, litteää ja trendikkäältä vaikuttavaa sony-ericssoniani näperrellessäni koin tiettyä materialistista nautintoa…)
Pe 28.3.2008
Vitsit, että on muuten tekstareiden lähettäminen kummalista, kun on tottunut nokialaiseen logiikkaan… Dääm… Jos siis vastaan tekstareihin jotenkin kummallisesti ja/tai viiveellä, niin ei kannata ihmetellä.
Puhelimista vielä sen verran, että työpuhelinnumeroni vaihtui tänään, kun muutin saman huoneen sisällä oven vierestä ikkunan viereen. Uusi työnumeroni on: 09-191 23171.
