Olen Helsingin yliopiston rahastojen juhlassa keskiviikkona 26.3.2008 alkaen klo 14.00 ja sen jälkeen yliopiston vuosipäiväjuhlassa alkaen klo 16.00.

To 27.3.2008

Eiliset juhlat menivät kumpikin ihan mukavasti. Rahastojen juhlaan osallistuin Erkki Hannikaisen stipendirahaston stipendiaatin ominaisuudessa ja sain siellä stipendikirjan matka-apurahasta, jota olin hakenut viime vuonna toista Aix-en-Provencen reissuani varten. Stipendikirjat jakoi yliopiston rehtori, Ilkka Niiniluoto. Rehtorin puheen ja stipendikirjojen jaon lisäksi ohjelmassa oli Ylioppilaskunnan kvartetin esitys ja pieni coctail-tilaisuus. Juhla pidettiin Helsingin yliopistomuseo Arppeanumissa, Snellmaninkadulla.

Rahastojen juhlan jälkeen oli yliopiston vuosipäiväjuhla, joka pidettiin päärakennuksen juhlasalissa. Myös kaikki rahastojen stipendiaatit oli kutsuttu sinne, joten minäkin olin mukana. Tilaisuus oli juhlallinen ja muodollinen, ja siellä oli paikalla paljon arvovaltaista väkeä. Tunnelma oli kuitenkin mielestäni ihan mukava. Ohjelmassa oli musiikkiesityksiä, puheita ja yliopiston palkintojen jako. Rehtorin lisäksi tilaisuudessa puhui toimitusjohtaja Sixten Korkman sekä J. V. Snellman -palkinnon saaja. J. V. Snellman -palkinnon lisäksi jaettiin Eino Kaila -palkinto sekä väitöskirjapalkinnot erityisen ansiokkaasta väitöskirjatyöstä kolmelle viime vuonna väitelleelle tutkijalle. Kaikki palkitut henkilöt vaikuttivat rehtorin lukemien perustelujen mukaan erittäin ansioituneilta ja palkintojen jakotilanne oli mielestäni jotenkin vaikuttava, jopa suorastaan liikuttava.

Minun osaltani hauska lisä tilaisuuteen oli se, että siellä esiintyi mm. Savolaisen osakunnan kuoro, jossa laulaa mm. serkkuni, Eveliina. Olinkin jo pitkään suunnitellut meneväni kuuntelemaan jotakin "Eveliinan kuoron" esitystä, mutta aina on lopulta ollut muita esteitä. Nyt siis lopulta tarjoutui tilaisuus kuulla Savolaisen osakunnan kuoron laulua, joka sujuikin mielestäni aivan mahtavasti! Teki mieli alkaa töniä vieressä istuvia ihmisiä ja kuiskata: "Hei tuo yksi tuolla on serkkuni!" Täytyy vielä mainita, että Eveliina opiskelee Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa käsityönopettajaksi. (Todellakin! Minulla siis todellakin voi olla serkku, joka on hyvä käsitöissä ja kuvaamataidossa… Vaikka ei kyllä uskoisi… Mielenkiintoinen geenien epätasainen jakautuma saman suvun sisällä siis…).

Varsinaisen juhlan jälkeen oli vielä coctail-tilaisuus, joka olikin vielä selvästi suurempi kuin rahastojen juhlan jälkeen. Tarjolla oli vaikka mitä kaikkea syötävää, ja juotavaakin. Näin coctail-tilaisuudessa myös laitoksemme johtajan, Mervin, jonka kanssa ehdin siinä jutellakin jonkin aikaa. Hieman omaa juhlimistani rajoitti luonnollisestikin se, että vedin vielä eilen illalla treenit Myllyssä. Mutta ei se oikeastaan haitannut. Hyvät pileet, jotka toivat mukavaa vaihtelua ja inspiraatiota arkiseen aherrukseen.

Olen treenimatkalla Moskovassa 21.-25.3.2008.

Hyvää pääsiäistä kaikille!

Pe 21.3.2008 (ennen matkaa)

Lähtö on tänä iltana kuuden aikoihin. Nyt on vasta iltapäivä. Mietin tässä kuitenkin äsken yhtä asiaa, josta tekee mieli mainita jotakin tässä blogissakin, vaikka asia ei sinänsä liity mitenkään tämän blogimerkinnän muuhun teemaan (eli Moskovan-matkaan). Törmäsin nimittäin eilen illalla eräänlaisen konfliktitilanteeseen, jossa huomasin toimivani ihan vahingossa ikään kuin aikidon periaatteiden mukaisesti. Kyse oli työasiasta, joka liittyi SKY Journaliin: eräs kirjoittaja vastasi vihaisena kuin ampiainen aiemmin samana päivänä hänelle lähettämääni viestiin, jossa olin ilmoittanut, että kyseisen kirjoittajan ehdottama lastu on hyväksytty julkaistavaksi suurin muutoksin. En ollut ollenkaan osannut odottaa kirjoittajalta negatiivista reaktiota, koska hänen tekstinsä oli kuitenkin hyväksytty julkaistavaksi, joskin melko suurin muutoksin. Kirjoittaja kuitenkin selvästikin otti saamansa kritiikin hyvin henkilökohtaisesti ja reagoi vaadittaviin muutoksiin hyvin primitiivisesti erittäin hyökkäävällä, loukkaavalla ja lapsellisella viestillä, joka oli siis osoitettu minulle, vaikka olen "vain" toimittaja ja siis vain eräänlainen välikäsi arviointiprosessissa.

Anyway, ensin olin tietenkin yllättynyt ja loukkaantunutkin saamastani vastauksesta, ja mieleni teki vastata takaisin samalla mitalla. Teki siis mieli vastata hyökkäykseen hyökkäyksellä, tai vaihtoehtoisesti kääntää vain selkä koko asialle. Lopulta kuitenkin vastasin viestiin lyhyesti hyvin ystävälliseen sävyyn: kiittelin kirjoittajaa nopeasta vastauksesta, totesin, että tilanne on tällä selvä, toivottelin hyvää jatkoa, jne. Ohjasin siis vastustajan hyökkäyksen voiman pehmeästi pois vahingoittamatta häntä ja pyrin täten viemään häneltä hyökkäyshalun sen sijaan, että olisin pyrkinyt "eliminoimaan" hänet esim. uhoamalla kärkevästi takaisin tai ignoroimalla hänet kokonaan. Uutta hyökkäystä ei enää tullut, ja itselleni tuli lopulta ihan hyvä olo, koska olin mielestäni pystynyt ratkaisemaan tilanteen rauhanomaisesti puolustautuen – hyökkäämättä takaisin ja sortumatta kuitenkaan itse hyökkäyksen alle.

On se aikido kyllä vaikea laji, kun sen soveltaminen käytännön elämään vaati 20 vuotta harjoittelua! Monta kertaa olenkin ehtinyt kävellä suoraan päin vastustajan hyökkäystä, jäänyt jumiin toisen otteeseen tai hyökännyt itse suin päin ja tömähtänyt sen jälkeen tatamiin kuin perunasäkki. Nuorempana usein vastasin hyökkäykseen hyökkäyksellä. Välillä voitin ja välillä hävisin. Jälkikäteen fiilis oli kuitenkin aina yhtä huono. Viime aikoina olen myös oppinut kääntämään selkäni. Fiilis on silloin jälkikäteen hieman parempi (koska voi sanoa itselleen, että "ei alentunut hyökkääjän tasolle" tai "lähtenyt mukaan leikkiin", tms.), mutta kuitenkin asia jää usein silloin hieman vaivaamaan alitajuntaa ja tulee kuitenkin sellainen olo, että ei ole pystynyt selvittämään tilannetta vaan ainoastaan pakenemaan siitä. Taitavimpia aikidokia ovatkin todellakin ne, jotka pystyvät ohjaamaan kovankin hyökkäyksen pehmeästi pois, eivätkä pyri "eliminoimaan" hätiköiviäkään hyökkääjiä vaan ainoastaan näiden hyökkäyshalun. Ideaalisestihan aikidossa ei ole lainkaan voittajaa ja häviäjää, vaan ainoastaan "harmonisen voiman" avulla selvitetty tilanne.

Hienoa aikidossa on myös se, että hyökkäämme toisen kimppuun vain harjoituksen vuoksi. Täten pystymme kontrolloimaan omia hyökkäyksiämme harjoittelun myötä yhä paremmin ja olemme koko ajan tietoisia niiden oikeutuksesta.

Kaikkihan me aikidokat tiedämme, että "harmonisen voiman tie" ei läheskään aina toteudu edes harjoituksissa, saati sitten "tosielämässä", mutta nyt (20 vuoden harjoittelun jälkeen…) alan todella ymmärtää, mitä lajin nimi (aikido = harmonisen voiman tie) todella käytännössä tarkoittaa, ja miksi sitä kannattaa ehdottomasti harjoitella.

La 22.3.2008 (Moskovassa)

Olipas pitka paiva… Lahdin eilen illalla kuuden aikaan Helsingista yojunalla tanne Moskovaan, samaa matkaa nuoren aikido-oppilaani, Aino Mannisen, kanssa. Matka meni hyvin, mutta eihan yojunassa koskaan pysty hirvean hyvin nukkumaan. Aamulla piti nousta aikaisin ja lahtea raahautumaan metrolla Shabolovskayaan, toiselle puolelle Moskovaa. Myohastyimme aika paljon aamutreeneista, mutta ehdimme kuitenkin sinne mukaan noin tunniksi, ja illalla treenattiin taas pari tuntia. Harjoitusten valilla oli graduointi eli vyokoe, jossa Aino suoritti 1. dan mustan vyon! Koe meni aivan erinomaisesti, vaikka Aino sai parikseen itseaan selvasti isokokoisemman miehen. Christiankin kehui Ainon suoritusta. Olin haljeta ylpeydesta! =)

Treeneissa oli tosi kova taso. Treenasin koko ajan hyvien parien kanssa. Pikku-Anton on taas edistynyt aivan hurjasti. Treenasin hanen kanssaan sita yhta Tissier'n hankalaa pyorahdys-kotegaeshia, ja han teki sen todella ketterasti (itseltani se tuntui menevan valilla ihan pain hanuria). Muutenkin fiilis tatamilla oli tosi hyva. Hieman ryysista tietenkin oli, mutta ei sekaan hirveasti haitannut. On myos tietenkin ollut kiva nahda kaikkia tuttuja: Christiania, Mishaa, Antoneita (kumpaakin), Ludmillaa, Lenaa, Sashaa, Alekseita, jne. Nyt olemme pitkan paivan jalkeen hotellissa. Kivaa paasta lopultakin vahan lepaamaan.

Su 23.3.2008 (Moskovassa)

Pitka paiva taas takana. Treenit menivat kivasti, vaikkakin tatamilla oli tosi ahdasta. Koko ajan tuli hittia joka suunnasta. Valilla treenasimme kahdessa ryhmassa, jolloin pystyi heittelemaan kunnolla. Muuten piti treenata hitaasti. Toisaalta se oli hyva; valilla on tosi hyodyllista harjoitella hieman hitaammin, koska silloin pystyy keskittymaan paremmin fiilikseen ja synkronoimaan paremmin omat liikkeensa parin liikkeisiin. Hetkittain paasinkin aivan mielettoman hyvaan treenifiilikseen harjoitellessani Mishan ja Ludmillan kanssa: liikkeemme olivat taydellisessa synkroniassa, eika kontakti valiltamme katkennut hetkeksikaan. Aivan mielettoman hyva fiilis siis. Niin edistyneiden parien kanssa joutuu myos joka hetki keskittymaan ihan taysia, koska pienikin kommahdys rikkoisi synkronian ja tulisi heti selvasti esiin. Mutta siis esim. Mishan kanssa harjoittelu on todellakin minun nakokulmastani katsottuna aikidoa parhaimmillaan: pehmeaa, voimakasta, intensiivista, noyraa, etsivaa, kunnioittavaa ja sataprosenttisen keskittynytta joka hetki. Sellaista hetken tiiviytta, jossa yhdistyvat kehon ja mielen intensiivinen yhteistyo ja synkronia parin liikkeiden kanssa, kohtaa harvoin. Aikidon harjoittelu parhaimmillaan on lahella meditatiivista tilaa, jossa kuitenkin mielen keskittymisen ja hallinnan lisaksi on kyse liikkeiden yhdistamista mielen intentioihin ja parin liikkeisiin. Ei ole hel
ppoa! Mutta kun se hetkellisesti onnistuu… Sita varten on kannattanut kuluttaa tatameja lahes 20 vuotta!

Hetkittain myos lensi Lehtinen aika nopeasti ja rajahtavasti, kun Tissier pisti meitsia vahan menemaan… Tekniikka-demonstraatiot Tissier'n kanssa ovat myos todella intensiivisia hetkia, joskaan niiden yhteydessa ei oikein voi puhua mistaan meditatiivisesta tilasta…Keskittymisen ja hetken intensiivisyyden kannalta tilanteet ovat yhta tiiviita kuin parhaat harjoittelusessiot, mutta liikkeiden synkronian osalta ei voi sanoa samaa… Tissier'n liikkeet ovat nimittain niin mielettoman nopeita, rajahtavia ja ennalta arvaamattomia, etta niita taytyy vain yrittaa seurata parhaansa mukaan ja yrittaa pysya ehjana. Mutta tietenkin niista tilanteista oppii aina tosi paljon (tanaankin opin monta tosi hyvaa pointtia), ja niiden jalkeen on tosi hyva fiilis. On myos todella poikkeuksellinen fiilis lentaa Tissier'n heitosta: niissa on niin kasittamaton voima, nopeus ja tarkkuus, etta se yllattaa minut edelleen. Esim. Tissier'n shihonage lahtee niin rajahtavasti, etta olo on kuin elavalla tykinkuulalla. Kuitenkin heitoista tulee (yleensa) alas ihan kevyesti.

Mutta ei paiva koko aika ihan helpostikaan mennyt. Yhteen vanhaan kunnon testailijaan nimittain tormasin: yksi kundi tuli hakemaan minua treenaamaan ja yritti koko ajan blokata liikkeitani. Mutta sekin tilanne oli lopulta ihan opettavainen. Ensin meinasin hermostua, mutta sitten vain paatin hyvaksya tilanteen sanoen itselleni, etta "no, katsotaan sitten, pystynko tekemaan taman vai en". Lopulta selvisin siita ihan hyvin, eika mitaan sattunut. Taytyy siis vain ottaa hankalatkin tilanteet sellaisinaan ja yrittaa noyrasti ja hermoilematta selvita niista parhaansa mukaan.

Ma 24.3.2008

Tana aamuna oli jotenkin ryytynyt ja jaykka olo. Pari edellista paivaa alkoivat jo tuntua vanhoissa jasenissa, ja olin nukkunut yon vahan huonosti. Treenien alussa teinkin lahinna kevyiden parien kanssa ja yritin tavallaan vahan vetristella itseani rauhallisesti tatamin reunamilla. Tissier loysi minut kuitenkin nopeasti sieltakin ja tuli heittelemaan minua ihan taysilla iriminagella. Siina sita sitten vetristyikin aika nopeasti… Ja seuraavassa hetkessa olinkin jo ukena tekniikka-demonstraatiossa, eli se siita kevyesta aloituksesta sitten… Itse asiassa han tahtoi demonstroida uken roolia ja hyokkasi siksi itse ensin minulle muutaman kerran. Etta pitaakin aina joutua johonkin tuollaiseen juuri silloin, kun on paikat ihan jumissa ja nukuttaa. Siina tulikin sitten kaytya 250 ihmisen ja ties kuinka monen kameran edessa lapi kaikki meikalaisen iriminage-tekniikan puutteet. Joka kohdassa oli Tissier'n mielesta jotakin vikaa, ja tekniikka tyssasi aina siihen. Ja lopuksi sitten viela lentelin itse siella edessa kuin leppakeihas, kun Christian paatti viela demonstroida erilaisia iriminage-muotoja meitsilla. Ja kun demonstraatio (lopulta) loppui, ja olisin tahtonut pienessa v#$%&*ksessa ja vasyneena treenata loysasti jonkun kaverin kanssa, joku yli-innokas nuorimies ryntasi hakemaan minua treenaamaan, ja jouduin sitten treenaamaan hanen kanssaan iriminages ihan SAIRAAN pitkaan ihan taysia. Tilaa oli aivan liian vahan, mutta silti vain piti tehda ihan taysia koko ajan. Ihan sairaan ryydyttavaa ja arsyttavaa. Onneksi sen jalkeen paasin treenaamaan joksikin aikaa ruotsalaisen Germanin kanssa, ja otimme aika kevyesti.

Iriminagen jalkeen treenasimme taiataria. Se oli ihan kivaa. Lentelin siinakin Tissier'n ukena edessa pariin otteeseen, mutta se meni ihan hyvin. Tissier'n taiatari on mielestani tosi miellyttava. Siina paasee tekemaan sen taaksepain leijaavan ukemin, jota olin juuri vetanyt Kuopiossakin ja jonka tekemisesta tykkaan tosi paljon, jos heitto on hyva. Lopuksi teimme yhteen menoon ihan sikapitkaan kotegaeshia. Treenasin sita eraan siperialaisen pojan, Michaelin, kanssa. Treenasin hanen kanssaan ekaa kertaa, ja se oli TODELLA vaikuttavaa! Kaveri on ehka noin 20-vuotias ja tekee aivan mielettoman hyvin, vaikka ei kuulemma ole edes treenannut viela kovin pitkaan (ja treenaa siis jossakin seurassa Siperiassa…). Hanen tekniikkansa on todella voimakasta, mutta kuitenkin teknisesti suhteellisen puhdasta (hieman liikaa tekniikka tosin kohdistui ranteisiin ja jouduin koko ajan vahan varomaan, etta ranteeni eivat hajoa). Menimme treenaamaan tatamin reuna-alueelle, jossa oli aika paljon tilaa, ja teimme koko ajan IHAN taysia! Siis ihan taysia! Hanen heittonsa olivat niin voimakkaita ja hyvia, etta lahdin niihin melkein yhta vikkelaan kuin Christianin heittoihin ja suunnilleen paiskauduin tatamiin joka kerta (en edes paassyt sielta suoraan ylos). Ukena han liikkui pehmeasti ja sujuvasti, joten saimme pidettya ripeaa rytmia ylla koko ajan. Meilla oli niin kova vauhti paalla, etta ihmiset kaikkosivat ympariltamme antaen meille tilaa (koska alle ei olisi kenenkaan kannattanut jaada…). Ja siis se sessio vain jatkui ja jatkui ja jatkui. Olin ihan finaalissa! Jalat ihan hapoilla ja hiki valui virtanaan. Kohta olisi jo ollut pakko antaa vahan periksi ja hiljentaa tahtia, mutta onneksi sitten lopultakin Christian herasi talviunesta ja vaihtoi tekniikkaa. Vika tekniikka oli onneksi joku ihan kevyt juttu, ja tein senkin varmuuden vuoksi yhden pikkukundin kanssa (hankin oli kylla yllattavan hyva, mutta painoi varmaan puolet vahemman kuin mina, ja ulkonaosta paatellen olen aloittanut aikidon treenaamisen noin 10 vuotta ennen hanen syntymaansa).

Treenien jalkeen kavin Ainon ja Lenan kanssa Kurskayassa syomassa ja pyorahtamassa eraassa budoliikkeessa (jossa ei ollut mitaan). Myohemmin mina ja Aino lahdimme viela keskustaan kavelemaan. Kavimme Punaisella torilla, kiersimme Kremlin ja palloilimme vahan aikaa siina eraassa suuressa maanalaisessa ostoskeskuksessa. Nyt olemme takaisin hotellissa. Majoituimme (tallakin kertaa) Izmailovo hotelliin, joka rakennettin aikoinaan Moskovan Olympialaisia varten. Kohta lahdemme rautatieasemalle ja sielta yojunalla takaisin Helsinkiin.

Ti 25.3.2008 (Helsingissä)

(Klo 14.58): I'm back!! Paluumatka meni hyvin, joskin aamupäivä tuntui hieman pitkältä. Onneksi minulla oli Aino matkaseurana. Meiltä sujuikin reissaaminen yhdessä tosi hyvin, koska olemme monessa asiassa pitkälti samoilla linjoilla ja tulemme erittäin hyvin toimeen. Juna oli Helsingissä puoleltapäivin. Sen jälkeen piti pestä pari koneellista pyykkiä ja vaihtaa ylimääräiset ruplat takaisin euroiksi.

Reissu sujui kokonaisuutenakin kaikin puolin hyvin. Mitään loukkaantumisia tai muita pahempia kommelluksia ei onneksi sattunut. Aino tosin jäi eilen kerran metron ovien väliin jumiin. Se oli hieman huolestuttava tilanne. Onneksi selvisimme kuitenkin siitäkin säikähdyksellä.

Nyt olen jälleen takaisin sorvin ääressä.

Ke 19.3.2008

Kännykkäni on taas tiltissä. Tai siis tämä kännykkä pätkii nyt ensimmäistä kertaa, mutta ostin sen vasta viime elokuussa vanhan hajonneen kännykkäni tilalle. Vanhakaan ei kestänyt kuin alle kaksi vuotta. Mutta siis tämä uusihan on ollut minulla käytössä vasta puolisen vuotta! Sairaan ärsyttävää. En varmasti hanki tilalle ainakaan uutta Nokiaa. 

Minut saa tällä hetkellä puhelimesta kiinni vain tekstiviesteillä. Puhetoiminto ei toimi (tai se toimii vain niin, että joko minä en kuule mitään tai sitten vastaanottaja ei kuule mitään), joten minulle ei kannata soittaa, ennen kuin ehdin ostaa uuden puhelimen tai viedä vanhan huoltoon. (Työpuhelimesta minua voi toki yrittää tavoittaa tänään ja huomenna.)

Ti 18.3.2008

Mielessäni on tänään ollut kaksi sosiaalista tapahtumaa, joista on tehnyt mieli kirjoittaa jotakin. Toinen on perjantai-iltana (tai pikemminkin yönä) eräässä kuopiolaisessa räkälässä viettämäni karaokeilta ja toinen eilen illalla Mannerheimin tiellä sijaitsevassa ravintola Lyonissa järjestetty Uusfilologisen yhdityksen (UFY:n) vuosijuhla. Siinä on nimittäin kahdet NIIN erilaiset pippalot kuin olla voi…

Uusfilologinen yhdistys (UFY) on vuonna 1887 perustettu kielitieteellinen ja filologinen yhdistys, joka pyrkii keskimäärin kerran kuussa järjestettävillä kokouksillaan ja neljä kertaa vuodessa julkaistavalla Neuphilologische Mitteilungen -lehdellään edistämään romaanisiin kieliin, saksaan ja englantiin kohdistuvaa tieteellistä tutkimusta. Yhdistyksen vuosipäivää vietetään 15.3 eli saksalaisen filologin, Friedrich Diezin syntymäpäivänä (Diez syntyi vuonna 1794 ja delasi 1876). Anyway, kyseessä on siis perinteikäs yhdistys, jonka aktiivisimpaan jäsenistöön kuuluu lähinnä emeritusproffia ja nykyisiä proffia, joitakin tutkijoita, jatko-opiskelijoita, ym. yliopistoväkeä. Kokousten ilmapiiri suorastaan tihkuu korkeaa sivistystä sekä kielten ja kulttuurin arvostusta. Omalla hillityllä tavallaan tunnelma on kuitenkin mielestäni yhteisöllinen ja tuttavallinenkin. Toisinaan siellä voi ymmärtää jonkun vitsinkin (ainakin pienellä viiveellä) ja pitää sitä suorastaan hyvänä.

UFY:n eilinen vuosijuhla oli mielestäni tosi mukava. Ravintola oli tosi miellyttävä (hieno, mutta kuitenkin kodikas), joskin ruoka-annokset olivat minulle hieman liian pienet (kuten aina noissa hienommissa paikoissa). Alkuruoaksi oli kurpitsakeittoa ja vuohenjuustomoussea. Pääruoaksi söin savustettua taimenta. (Jälkiruoka oli niin pieni, että en enää muista, mitä se oli.) Aterian kanssa tarjottiin tietenkin myös viiniä. Puheenjohtajan (eli Juhanin) alkupuheenvuoron ja alkuruoan jälkeen ohjelmassa oli Laitisen Mikon hauska ja kekseliäs esitelmä aiheesta "Sukupuolineutraalit ilmaukset englannin kielessä: erään kieliopillistuvan rakenteen anatomia". Mielestäni Mikon esitelmä onnistui oikein hyvin ja se sopi tyyliltään erinomaisesti tuohon tilaisuuteen. Juhlan loppupuolella esiintyi vielä saksalaisen laitoksen kuoro, joka lauloi muutaman pienen kappaleen mielestäni oikein taidokkaasti. Juttelin juhlan aikana pääasiassa Ursinin Marjan ja Granvikin Antonin kanssa lähinnä väitöskirjatutkimukseen ja yliopisto-opetukseen liittyvistä asioista (joskin muitakin aiheita – kuten digibokseja ja niiden liittämistä VHS-videoihin – ehdittiin toki käsitellä). Loppuajasta myös toisessa pöydässä istunut Juhani tuli juttelemaan vähäksi aikaa kanssamme. Tapahtuma oli siis mielestäni kaikin puolin onnistunut ja virkistävä. Kannatti jälleen kerran osallistua.

Niin, ja sitten siihen toiseen tapahtumaan… Tietenkin on hieman kyseenalaista, pitäisikö näistä kahdesta tapahtumasta edes kertoa samassa blogimerkinnässä, mutta en vain malta olla sanomatta jotakin tästäkin (vaikka jätinkin sen mainitsematta Kuopion leiriä koskevasta merkinnästäni…). Se meni oikeastaan niin, että perjantai-iltana treenien jälkeen Kuopiossa menin jotenkin ihan ylikierroksilla ja päätin lähteä vähän liikenteeseen… Kävin ostamassa sapuskaa viereisestä muikkuravintolasta ja törmäsin siellä erääseen pariskuntaan, joka houkutteli minut mukaansa läheiseen karaokebaariin. Se muikkumesta oli ihan siisti paikka ja saamani ruoka oli erittäin hyvää, mutta siis se karaokebaari… Ei hemmetti… Paikka oli IHAN tupaten täynnä enimmäkseen keski-ikäistä väkeä, jotka olivat ihan kaatokännissä, yrittivät iskeä kaikkea mikä liikkuu ja kävivät vuorotellen mylvimässä mikkiin yhdessä baarin nurkassa.

Kun kerran olin sinne räkälään raahautunut, päätin laajentaa kokemuspiiriäni menemällä itsekin laulamaan karaokeen Kaija Koon "Kuka keksi rakkauden?" Joka tapauksessa paljon huonommin olisi ollut vaikea vetää kuin pari edellistä esiintyjää. Eikä se kyllä sen paremmin mennyt minullakaan. En muistanut ollenkaan biisin melodiaa, joten pelkät sanat eivät juurikaan auttaneet. Mutta parin viinilasin voimin annoin mennä vaan! Otti minusta joku kuvankin ja sanoi laittavansa sen jollekin karaokesivustolle nettiin, jos annan luvan. Who cares! Sinne vaan! Kunhan ei tule ääni mukana. (Olen tässä yrittänyt käydä läpi karaokesivustoja ja etsiä sitä kuvaa… Onneksi en ole vielä löytänyt…) "Esiintymiseni" jälkeen minulla ei ollut mitenkään erityisen hyvä olo. Hieman huvittunut vain. Fiilikseni on joka päivä selvästi parempi ihan tavallisen työpäivän ja/tai keskivertotreenien jälkeen.

Odotellessani lauluvuoroani juttelin sen pariskunnan kanssa. He olivat kyllä oikein mukavia ja fiksuja ihmisiä. He eivät olleet mitenkään erityisen kännissä, tms., vaan olivat todellakin (varmaankin ainoina baarin asiakkaina) tulleet paikalle nimenomaan laulamaan ja kuuntelemaan toisten esityksiä. Heille (varsinkin pariskunnan miehelle) karaoke oli varsinainen intohimo. Mies todellakin tuntui rakastavan karaokea ja vetikin oman lauluvuoronsa mielestäni oikein hyvin ja fiiliksellä. Ehkäpä karaoke antaa hänelle jotakin samankaltaista kuin vaikkapa aikido minulle. Mutta siis sitä pariskuntaa lukuunottamatta kaikki muu siellä baarissa vaikutti mielestäni äkkisältään todella vastenmieliseltä. Örveltäviä känniläisiä horjumassa joka paikassa ja lähentelemässä tuntemattomia ihmisiä täysin estottomasti. Vaivuinkin siinä joksikin aikaa syvälle ajatuksiini ja pohdin, miten erilainen ihminen minun pitäisikään olla, jotta saisin elämääni jotakin kaipaamaani sisältöä sellaisista asioista kuin karaoke räkäläbaarin nurkassa, tolkuton ryyppääminen ja täysin valikoimaton ja estoton tilapäisten suhteiden haku. Kuinka pettynyt ja turhautunut minun pitäisikään olla nykyiseen elämään, jotta pystyisin saamaan mitään merkityksellistä irti jostakin sellaisista asioista? Mutta kertaluonteisena "once in a lifetime" -tyyppisenä kokemuksena ja kuriositeettina tapahtuma oli kylläkin ihan ok, enkä missään tapauksessa kadu ollenkaan, että päätin lähteä sen pariskunnan matkaan. Olen siitä lähtien tuntenut taas itseni ja ympäröivän maailman entistä paremmin. Joudun ehkä jopa kyseenalaistamaan joitakin asioita siitä, miten suhteutan itseni ympäröivään sosiaaliseen todellisuuteen. (Täytyy kuitenkin vielä varmuuden vuoksi mainita, että sen baarin nurkassa ollut TV ja sieltä tullut kiinnostava thai-boxing -turnaus kohottivat minun näkökulmastani katsottuna selvästi paikan tunne
lmaa ja loivat sinne tiettyä kodikkuutta. Oli siinä paikassa siis kuitenkin jotain hyvääkin!) 

Ohjaan aikidoleirin Kuopiossa 14.-16.3.2008. Leiri sisältää harjoituksia sekä aikuisille ja nuorille että junioreille. Leirin järjestää Kuopion aikidoseura Tenchikan ry.

Su 16.3.2008

Leiri Kuopiossa sujui aivan mainiosti. Leiri oli oikein hyvin järjestetty, ja porukkaa oli tullut paikalle ainakin neljältä eri paikkakunnalta (Kuopion lisäksi ainakin Kajaanista, Lapinlahdelta ja Kontiolahdelta). Leiri alkoi siis perjantai-iltana. Ensimmäiset treenit jäivät kuitenkin hieman lyhyiksi, koska lentokoneeni oli noin 45 minuuttia myöhässä. Perjantai-iltana treenit olivatkin vasta eräänlaista alkulämmittelyä ja tuntuman hakemista. Lauantaina pääsimme sitten kunnolla vauhtiin. Ehdimme mielestäni käydä leirin aikana läpi paljon erilaisia asioita. Toistuvina teemoina olivat ukemit (mm. kova ukemi ylös nousten, leimasin-ukemi, kuollut lehti, ikkyon ylösnousu taivutettua jalkaa hyväksikäyttäen sekä ushiro ukemi pitkälle taakse leijaten), Tissier’n tekniikoista soveltamani “piruetti-kotegaeshi” sekä nyrkkeilysovellukset (eli aikidotekniikoiden yhdistäminen nyrkkeilynomaisiin hyökkäyksiin).

Parissa ensimmäisessä treenissä hyökkäysmuototeemana oli katateryotedori, josta teimme mm. udekimenagea, koshinagea (udekimenagen kautta), nikyo uraa ja “piruetti-kotegaeshia” nikyo uran kautta. Lauantai-iltana siirryimme yokomenuchiin, josta teimme tekniikoita Tissier’n kehittämää sovellettua sisäänmenoa käyttäen (siis sitä, jossa kädet nousevat ylös lähelle päätä ja vartalo kääntyy kontaktihetkellä noin 45 asteen kulmassa hyökkäävää kättä kohti). Yokomenuchi-hyökkäyksen jälkeen sovelsimme samaa sisäänmenoa mawashigeriin eli kiertopotkuhyökkäykseen. Sunnuntaina teimme ensin vajaan tunnin bokkenia (ykkössarjaa) ja sen jälkeen loppuajan nyrkkeilysovelluksia: ensin pari tekniikkaa etukäden suora + takakäden suora -hyökkäykseen, ja sen jälkeen pari tekniikkaa takakäden suora + etukäden koukku -hyökkäykseen.

Kovan ukemin opettamisessa käytin hyväksi Tungin oppeja. Huomasin nimittäin tässä jonkin aikaa sitten, että Tungin hartiahyppyyn valmentavat harjoitteet soveltuvat erinomaisesti ukemi-harjoittelun tukemiseen. Olen saanut niiden avulla terävöitettyä omankin ukemini ylösnousuvaihetta huomattavasti. Leimasin-ukemia teimme sekä yksinharjoitteluna että parin kanssa ikkyon kautta. Leijaavia ukemeita (eli kuollutta lehteä ja taaksepäin leijaavaa ukemia) demonstroidessani huomasin, että pieni painonpudotus helpottaa huomattavasti niiden suorittamista; ilmalento sujuu lennokkaamin (leijasin tahtomattani pitemmälle) ja alastulo jysähtää vähemmän. Ihan hyvä juttu siis! (Huono puoli painonpudotuksessa sen sijaan on se, että kaikki housut tuntuvat tippuvan jalasta!)

Junioriharjoituksissa vedin myös paljon erilaisia ukemeita. Tekniikoita vedin katadori, katadori-menuchi ja ryotedori-hyökkäyksistä (kaikki muut sujuivat hyvin paitsi katadori-menuchi, joka oli selkeästi liian vaikea). Lisäksi teimme aika paljon erilaisia fyysisiä peruskuntoharjoitteita, ja tietenkin välillä leikittiinkin. Aamuharjoituksissa juniorit jaksoivat keskittyä erinomaisesti ja harjoittelivat intensiivisesti koko ajan. Lauantai-iltapäivällä oli hieman enemmän härdelliä. Junioriporukka oli joka tapauksessa oikein sympaattinen ja tuntui edistyvän viikonlopun aikana oikein mukavasti. Hieman yllättävää oli se, että paikalla ei ollut yhtään tyttöä vaan pelkästään poikia. Muutama noin 13-vuotiaista junnupojista olivatkin niin innostuneita, että he osallistuivat sekä junioriharjoituksiin että aikuisten ja nuorten harjoituksiin. Täten heillä oli lauantaina yhteensä viisi tuntia harjoituksia, ja sunnuntaiaamuna kolme tuntia putkeen! Olin todella vaikuttunut siitä, että niin nuoret pojat jaksoivat harjoitella niin monta tuntia päivässä ja vieläpä keskittyä niin hyvin ihan loppuun asti.

Aikuisten ja nuorten harjoituksia ohjatessani fiilis oli koko ajan aivan erinomainen. Ihmiset tuntuivat yrittävän kovasti ja keskittyvän koko ajan aivan sataprosenttisesti. Kun näytin tekniikota edessä, salissa vallitsi intensiivinen hiljaisuus. Porukka tuntui imaisevan jokaisen sanan ja jokaisen liikkeen, jonka näytin. Minulle esitettiin myös paljon kysymyksiä eri tekniikoista ja muodoista niin harjoitusten aikana kuin niiden jälkeenkin. Minulla oli oma pukuhuone (jonka oven paiskasin kerran kiinni siten, että avaimet jäivät sisäpuolelle… *hih”), harjoitusten jälkeen minulle oli juomapullo valmiina ja minua kuskattiin hotelliin ja ravintolaan, jne. Vastaanotto oli siis erittäin vieraanvarainen, ja järjestelyt pelasivat erinomaisesti. Se oli hienoa. Hetkittäin minulle tuli suorastaan epätodellinen ja liikuttunut olo. En ollut varma, olinko minä todella se sensei, jonka oppeja kaikki niin intensiivisesti katselivat ja kuuntelivat, vai olinko sittenkin edelleen vain se innokas teinityttö, joka istuu rivissä unelmissaan. Paljon on tietenkin vuosien aikana ehtinyt tapahtuakin, mutta kuitenkin vuodet ja vaiheet tuntuvat välillä vierivän eteenpäin niin nopeasti, että ei meinaa aina kelkassa pysyä.

Kiitos Tenchikan mahtavasta viikonlopusta! =)

Su 9.3.2008

Viime yönä klo 4.30 syntyi väitöskirja nimeltä "La contextualisation du
discours radiophonique par des moyens prosodiques – L'exemple de cinq
grands philosophes français du XXe siècle" (Radiodiskurssin kontekstualisointi prosodisin keinoin. Esimerkkinä viisi ranskalaista 1900-luvun filosofia). Koko: 357 sivua (187 sivun yhteenveto-osa + 170 sivua julkaistuja tekstejä) + 2 CD-ROM-liitettä. Synnytyksen kesto: 3v 9kk. Äiti on virkeä ja voi hyvin pienestä keuhkoputkentulehduksesta sekä viime hetken ponnisteluista ja parista peräkkäisestä valvotusta yöstä huolimatta! 😉 Nyt on kuitenkin vielä piiiiiiiitkä esitarkastusprosessi ja byrokratiarumba edessä.

Ma 10.3.2008

Yksien pitkien yöunien jälkeen on taas levännyt olo (nukuin viime yönä 10 tuntia kuin tainnutettu kalkkuna), ja keuhkoputkentulehduskin alkaa jo onneksi vähitellen parantua. Lopulta olen kuitenkin hoidellut mm. opetukseen, SKY Journaliin ja seuran pyörittämiseen liittyviä asioita melkein koko päivän. Jos minulla ei olisi opetusta ym. sitoumuksia tällä hetkellä, ottaisin jonkun äkkilähdön pariksi viikoksi johonkin Timbuktuun ja pakkaisin mukaani vain biitsivehkeet. Mutta täytynee siis lykätä hieman lähtöä…

To 6.3.2008

Vitsit, että on kauhea olo. Tuntuu siltä, kuin keuhkot olisivat tulessa tai jäässä (vaikea sanoa, kumpaa enemmän), eikä tee mieli syödä mitään eikä juoda kahvia (selvä sairauden merkki meitsillä…). Eilen illalla pyysin Einoa vetämään treenit, koska minulla oli ollut koko päivän flunssainen olo. Ei siis ole menossa ainakaan parempaan suuntaan nyt… Dääm! Ei todellakaan ole hyvä hetki tulla kipeäksi nyt, kun olen juuri saanut (periodien välisen viikon turvin) väikkärini etenemään tosi kivasti. Paikallaan istuminen koneen ääressä parin Buranan jälkeen ei tosin onneksi vielä toistaiseksi tunnu mitenkään ylitsepääsemättömän rankalta.

Pe 7.3.2008

Edelleenkin kipeänä. Saattaa olla kehkoputkentulehdus, koska yskiessä keuhkoihin sattuu niin hemmetisti. Kuumetta sen sijaan tuntuisi tänään olevan vähemmän kuin eilen (ei sitä tosin eilenkään varmaan paljon ollut). Väitöskirjatyöskentelyn kannalta kipeänä olemisessa on se hyvä puoli, että ajatukset pysyvät paremmin kasassa, kun ylimääräistä energiaa ei ole (on vain juuri sen verran energiaa kuin tarvitseekin, mikä on ehkä ihan hyvä vaihteeksi). Täytyy vain toivoa, että en joudu taas kerran vetämään antibioottikuuria.

Olen Langnetin järjestämällä 'Kontrastiivista kielentutkimusta' -kurssilla Helsingissä 29.2-1.3.2008.

Su 2.3.2008

Langnetin 'Kontrastiivista kielentutkimusta' -kurssi päättyi eilen. Kurssi järjestettiin Helsingin yliopiston päärakennuksessa. Omaan väitöskirjatutkimukseeni liittyy joitakin kontrastiivisia osia, ja alustavasti kaavailemani jatkotutkimushanke on vahvasti kontrastiivinen, joten kurssin teema oli kannaltani hyvin relevantti. Olin positiivisesti yllättynyt siitä, että kontrastiivisuutta käsiteltiin kurssilla niin monipuolisesti erilaisista näkökulmista: perinteisten kieliopillisten aiheiden lisäksi esille tuli myös mm. fonetiikan ja keskustelunanalyysin piiriin kuuluvia aiheita. Omalta osaltani kurssin keskeisimmän annin voisi ehkä tiivistää seuraaviin kohtiin (vaikka jotakin keskeistä tästä kuitenkin unohtuu):

• Taustalukemisto: Kurssiin kuului varsin runsas määrä etukäteislukemistoa. Osa artikkeleista oli kaikille yhteisiä, osa taas valinnaisia oman aiheen ja kiinnostuksen kohteiden mukaan. Mielestäni systeemi oli hyvin keksitty (siis että osa teksteistä oli kaikille samoja ja osa valinnaisia). Mielestäni etukäteislukemisto selkiytti hyvin kontrastiivisuuden käsitettä (palautui kirkkaana mieleen esim. kontrastiivisen ja komparatiivisen kielitieteen keskeisin ero, eli että edellinen on synkronista ja jälkimmäinen diakronista) ja helpotti luentojen seuraamista kurssin aikana.
• Luennot: Luennot käsittelivät kontrastiivisuutta eri näkökulmista. Luennoitsijoina toimivat Ekkehard König, Eva Havu, Jan Lindström ja Leena Kolehmainen. Königin luennolla, perjantaiaamuna, tuli hurjan paljon asiaa eri kielten kontrastiivisesta kuvaamisesta lähinnä kieliopin näkökulmasta (parhaiten luennolta jäi mieleen se, kuinka vaikuttavan hyvin König lausui suomenkielisiä sanoja). Luento oli mielenkiintoinen ja sitä oli nopeatempoisuudesta huolimatta mukavaa seurata. SKY Journal -kollegani, Leena, piti perjantain toisen luennon. Leenan luennossa käsiteltiin kontrastiivisen tutkimuksen aineistokysymyksiä. Tämä osuus oli mielestäni oikein hyvä, koska aineistoasiat eivät kovin paljon tulleet esille muissa luennoissa. Itse olenkin jo ehtinyt törmätä omissa tutkimuksissani aineistojen vertailtavuusongelmiin. Suurimmat ongelmat aineistojen vertailtavuudessa syntyvät mielestäni silloin, kun vertaillaan jo tehtyjen tutkimusten tuloksia toisiinsa tai omia uusia tutkimuksia jonkun toisen jo tekemiin tutkimuksiin. Tällöin aineistot harvoin ovat täysin vertailtavia. Mielestäni olisi kuitenkin harmi, jos tällaisissa tapauksissa tutkimus täytyisi jättää kokonaan tekemättä (jos siis tutkittavat ilmiöt kuitenkin ovat vertailtavissa). Aineistojen erilaisuus voi mielestäni toisinaan olla myös vertailua rikastuttava tekijä. Anyway, perjantain viimeisen luennon piti Jan Lindström. Tämä luento oli mielestäni mm. siinä mielessä erittäin hyvä, että siinä käsiteltiin kontrastiivisuutta puhutun kielen näkökulmasta (ja nimenomaan keskusteluntutkimuksen näkökulmasta). Lauantaiaamuna luennoi Eva Havu. Evan luento käsitteli kontrastiivisuutta mm. kieltenopetuksen näkökulmasta. Esimerkkinä käytettiin lähinnä puhuttelusanoja, joita on siis tutkittu paljon omalla laitoksellamme järjestetyssä tutkimusprojektissa. Mielestäni luento oli erittäin johdonmukainen, ja se käsitteli kurssin teemaa hyvin relevantista näkökulmasta (kieltenopetuksen kannalta siis). Tietenkin olin myös tyytyväinen, että kurssiin sisältyi myös yksi ranskaa käsittelevä luento. Lauantaina ohjelmassa oli myös erään virolais-turkulaisen tutkimushankkeen esittely. Hanke kohdistuu viron ja suomen kieliopillisiin grammeihin. Aihe vaikutti hyvin mielenkiintoiselta, ja myös hankkeen metodologinen viitekehys, kognitiivinen kielitiede, vaikutti kiinnostavalta. Olenkin jo jonkin aikaa ollut kiinnostunut kognitiivisesta kielitieteestä (joka tuntuu tällä hetkellä olevan eräänlainen "uusi trendi" kielentutkimuksen kentällä) ja olin tavallaan odottanut, että kuulisin jotakin kautta lisää kyseisestä menetelmästä ja sen piirissä tehdyistä tutkimuksista. Nyt tällainenkin tilaisuus siis tarjoutui.
• Opiskelijoiden esitelmät: Tästä osuudesta sain tällä kertaa PALJON enemmän irti kuin olin odottanut. Aivan erityisen paljon sain irti Lotta Alivuotilan fonetiikan alaan kuuluvasta esitelmästä, joka käsitteli vokaalien matkimista kielitaustan näkökulmasta. Lotan esittelemässä tutkimuksessa suomalaiset ja espanjalaiset koehenkilöt olivat (karkeasti tiivistettynä) tuottaneet saman /a/ ja /ä/ -äänteiden jatkumon synteettistä ääntä matkimalla. Kokeen jälkeen tuotetuista äänteistä oli sitten tutkittu F1, F2 ja F3 -formanttien arvoja (lähinnä F1 ja F2), joiden avulla eri vokaalit siis yleensä tunnistetaan. Esitetyt tulokset olivat mielestäni ERITTÄIN mielenkiintoisia ja relevantteja. Kyseessä on siis mielestäni erittäin onnistunut tutkimus, jonka tehnyt tutkija tulee varmasti pääsemään pitkälle! Omalta kannaltani kiinnostavinta tässä oli se, että olen joskus itsekin pohtinut samankaltaisia asioita erityisesti miettiessäni, mistä suomalaisten vierasperäinen korostus ranskan kieltä puhuttaessa tarkalleen ottaen syntyy. Lotan esitelmä vahvisti joitakin aiempia ideoitani ja antoi lisäksi joitakin metodologisia vinkkejä tulevaisuutta ajatellen. Tietenkin myös muut opiskelijoiden esitelmät olivat kiinnostavia. Marjo Savijärven kielikylpylasten vuorovaikutusta ja kielenoppimista käsittelevä esitelmä oli aihepiiriltään jo sikäli tuttu minulle, että olen kuullut Marjon esitelmiä jo aiemminkin mm. Keskusteluntutkimuksen päivillä ja muissa keskustelunanalyytikoiden tapahtumissa. Kielikylpylasten arkipäivää käsitteleville tutkimuksille onkin ilman muuta tarvetta, ja niistä saaduista tuloksista voi olla hyötyä myös monissa muissa kielenoppimista ja vuorovaikutusta käsittelevissä tutkimuksissa.
• Sosiaalinen anti: Ehkäpä kaikkein mukavinta kurssissa oli jälleen kerran tuttujen tapaaminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen. Näin mm. pitkästä aikaa SKY Journal -kollegaani, Leenaa, jonka kanssa ehdinkin kahden päivän aikana jutella aika paljon mm. kaikenlaisista kurssiin ja SKY Journaliin liittyvistä asioista. Muitakin tuttuja tietenkin oli: esim. Savijärven Marjo, joka on minulle tuttu erityisesti KA:n tapahtumista, ja Paatolan Ulla, johon olen tutustunut aiemmissa Langnetin tapahtumissa. Perjantain illanvietossa, ravintola Everestissä Katajanokalla, tutustuin myös mm. kahteen ulkomaalaiseen tutkijaopiskelijaan. Toinen heistä tuli Puolasta ja toinen Unkarista, ja kumpikin puhui aivan häikäisevän hyvin suomea! Illanvietossa tarjoutui myös tilaisuus jutell
  a hetken aikaa Langnetin koordinaattorin, Ulla Vanhatalon, kanssa. Kurssilla läsnäolleiden ohjaajien joukossa oli myös useita tuttuja tällä kertaa (mm. kurssilla yhtenä luennoitsijana toiminut Eva Havu sekä oma väitöskirjaohjaajani, Juhani Härmä, ja italian proffamme Elina Suomela-Härmä).

Kurssin ohjelmaan sisältyi myös paneelikeskustelu, jossa neljä proffaa kertoivat kontrastiivisen tutkimuksen roolista oman kieliaineensa näkökulmasta. Ranskaa paneelissa edusti Juhani. Mielestäni paneeli oli ihan hyvä idea. Se monipuolisti mukavasti kurssin ohjelmaa ja oli juuri sopiva päätösohjelmanumero (siinä vaiheessa kurssia ei ehkä olisi enää jaksanut kunnolla seurata mitään varsinaista luentoa). Joissakin esitetyissä piirtoheitinkalvoissa tosin oli niin pientä fonttia, että kalvoissa esitetty asia tuli niiden kautta esille lähinnä symbolisesti (keskeisin sisältö tosin tuli ihan selvästi esille myös suullisten esitysten kautta, joten sikäli mitään ongelmaa ei ollut).

Ehkäpä olisin hieman kaivannut kurssin ohjelmaan myös jonkinlaista pienryhmätyöskentelyä. Olisi ollut hyvä, jos osallistujat olisi jaettu esim. yhden session ajaksi pienryhmiin, joissa olisi käsitelty opiskelijoiden töitä. Harva uskalsi sanoa mitään omista tutkimuksistaan paneelikeskustelun yhteydessä koko ryhmän kuullen (paikalla oli aika paljon porukkaa, mistä syystä ilmapiiri oli spontaanin keskustelun suhteen hieman jäykkä). Mutta oikein hyvä kurssi siis kokonaisuutena! Kannatti jälleen kerran osallistua! =)

Ti 26.2.2008

Tänä aamuna, aamutreenien jälkeen, pidettiin Finn-Aiki ry:n sääntömääräinen vuosikokous Hämeentien salilla. Kokouksessa oli paikalla lisäkseni kahdeksan yhdistyksen jäsentä (Eino, Kimmo, Pekka, Hanna, Antti, Aino, Dima ja Suski). Minut valittiin kokouksen puheenjohtajaksi ja sihteeriksi. (Hanna ja Aino toimivat ääntenlaskijoina ja pöytäkirjantarkastajina.) Kokouksen tärkeimmät asiat koskivat vuosikertomuksen, toimintasuunnitelman, tilinpäätöksen ja tulo- ja menoarvion vahvistamista sekä hallituksen kokoonpanon ja tilintarkastajien valintaa. Kaikki paperit saatiin onneksi hyväksyttyä yksimielisesti (hyvä, koska niiden tekemisessä oli ollut ihan älytön duuni).

Yhdistyksen hallitukseen vuodelle 2008 valittiin seuraavat henkilöt: Mari Lehtinen (puheenjohtaja), Hanna Kaisa Hellsten, Kimmo Kartano, Eino Pessi ja Pekka Sipilä.

Tilintarkastajaksi valittiin Antti Pekkarinen ja varatilintarkastajaksi Aino Manninen.

Vuosikokouksen jälkeen pidettiin heti hallituksen järjestäytymiskokous, jossa päätettiin seuraavista hallituksen jäsenten tehtävistä ja muiden toimihenkilöiden nimeämisistä:

Varapuheenjohtaja: Hanna Kaisa Hellsten

Sihteeri: Kimmo Kartano

Rahastonhoitaja (ulkopuolinen toimihenkilö): Risto Lehtinen

Toiminnanjohtaja ja päävalmentaja: Mari Lehtinen

Juniorivastaava (31.5.2008 asti): Kimmo Kartano

Juniorivastaavat (1.6.2008 alkaen): Pekka Sipilä ja Hanna Kaisa Hellsten

Lisäksi hallituksen kokouksessa keskusteltiin mm. yhdistyksen varojen käytöstä (ja päätettiin mm. pyrkiä ilmoituskulujen laskemiseen) sekä tulevasta ohjaajien kokouksesta. 

Virallisten kokousten jälkeen keskusteltiin vielä mm. kesäajan harjoituksista (esim. mahdollisista ulkoharjoituksista), perustason harjoitusten pituudesta, seuran mainostuksesta, jne. Keskustelu oli erittäin aktiivista ja rakentavaa, ja se toi runsaasti uutta ainesta seuran toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen.

Ma 25.2.2008

SKY Journal of Linguisticsin uusin numero (vol. 20) kolahti tänään postilaatikkooni. Jess!!! On se siistiä! Volyymissä onkin tällä kertaa peräti 493 sivua. Journaalin verkkoversio löytyy tästä.