Kysymysten intonaatiosta suomea äidinkielenään puhuvien ranskan kielen oppijoiden puheessa

Posted on by

Olen tutkinut Anne Riipan kanssa kysymysten intonaatiota suomea äidinkielenään puhuvien ranskan kielen oppijoiden puheessa. Aiheeseen liittyvä artikkelimme on juuri hyväksytty julkaistavaksi Journal of French Language Studies -lehdessä. Tutkimus on osa laajempaa hanketta, jonka päämääränä on tutkia kaunokirjallisten tekstien käyttöä kielenopetuksessa ja erityisesti ranskan intonaation opettamisessa.

Aineistomme kielenoppijat (n = 15) osallistuivat aineistonkeruun aikaan Helsingin yliopiston Kielikeskuksen ranskan alkeisjatkokurssille. Heidän suullisen kielitaidon tasonsa oli A1-A2. Heidän puhettaan vertailtiin syntyperäisten ranskan kielen puhujien (n = 5) puheeseen. Syntyperäiset puhujat olivat ranskalaisia ja belgialaisia Erasmus-opiskelijoita. Osallistujien tehtävänä oli lukea kaksi sivua dialogia Samuel Beckettin (1952) näytelmästä En attendant Godot (suom. ”Huomenna hän tulee”). Näytelmätekstit ovat mielenkiintoinen aineisto tällaiseen tutkimukseen, koska näytelmät on kirjoitettu esitettäviksi ääneen. Täten tekstin ilmaisemilla intonaation muutoksilla on niissä erityisen tärkeä tehtävä semanttisen ja affektiivisen sanoman välittymisen kannalta.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että sekä suomea äidinkielenään puhuvat kielenoppijat että syntyperäiset ranskan puhujat tuottavat tyypillisesti intonaation nousun (joko nousevan tai vahvasti nousevan intonaation) vaihtoehtokysymysten eli polaaristen kysymysten (questions totales) lopussa. Hakukysymysten (questions partielles) osalta tulokset ovat vaihtelevampia: useimmiten kielenoppijat tuottavat intonaation nousun myös hakukysymysten lopussa, kun taas syntyperäiset puhujat tuottavat yleensä hakukysymykset joko laskevalla tai tasaisella loppuintonaatiolla. Nousujen suuruuksissa ei ollut keskimäärin juurikaan eroa kielenoppijoiden ja syntyperäisten puhujien välillä.

Koska nousevalla intonaatiolla ei ole vakiintunutta kysyvää tehtävää suomessa, tutkimus antaa lisänäyttöä siitä, että kaikkia vieraiden kielten puhujien puheessa esiintyviä syntyperäisistä puhujista poikkeavia prosodisia piirteitä ei voida selittää äidinkielen ja kohdekielen välisellä interferenssillä. Kielenoppijioden kielellisellä epävarmuudella on aiemmin todettu olevan yhteys intonaation nousujen yleisyyteen. Nousevan loppuintonaation yleisyys kielenoppijoiden puheessa liittyy todennäköisesti myös siihen, että nousevan intonaation tuottamista kysymysten lopussa korostetaan vahvasti ranska vieraana kielenä -opetuksessa. Sen sijaan opetuksessa ei avata riittävästi nousevan intonaation muita mahdollisia tehtäviä, joilla on suora yhteys puhujan asenteiden ja affektien ilmaisuun. Tutkimus kehittelee ajatusta siitä, miten prosodiaharjoitukset voisivat olla keskeinen osa vieraan kielen opetusta ja parantaa samalla nuorten tunnetaitoja: kykyä asettua toisen asemaan, tunnistaa ja ymmärtää toisen tunteita. Nykytutkimuksen mukaan juuri oikean tunnesävyn tavoittaminen parantaa myös vieraan kielen intonaatiota.

*****

Lähde: Wiklund, Mari & Riippa, Anne (tulossa): L’intonation des énoncés interrogatifs dans la parole des apprenants finnophones du français. Journal of French Language Studies.

Suomea äidinkielenään puhuvien ranskan oppijoiden puheen piirteet -hanke

Posted on by

Käynnistin syksyllä 2020 Maija Lehtosen rahaston rahoituksella tutkimushankkeen, joka kohdistuu suomea äidinkielenään puhuvien eritasoisten ranskan kielen oppijoiden puheen prosodiaan, sidontataitoihin ja vierasperäiseen korostukseen. Lisäksi hankkeessa on tarkoitus tutkia syntyperäisten puhujien ja aloittelevien kielenoppijoiden välisiä ymmärrysongelmatilanteita, jotka liittyvät foneettisiin piirteisiin. Hankkeessa käytetään sekä määrällisiä (akustinen ja kokeellinen fonetiikka) että laadullisia (keskustelunanalyysi) menetelmiä. Hanke toteutetaan yhteistyössä useiden kotimaisten ja ulkomaisten tahojen kanssa.

Finn-Aikin videonäytös (2020)

Posted on by
Aino Manninen tekee ikkyo-tekniikkaa. Ukena Jari Haapatalo.

Kuvasimme aikido-oppilaideni kanssa marraskuussa 2020 Liikuntamyllyssä lyhyen aikidovideon Suomen Aikidoliiton 50-vuotisjuhlavuoden videonäytöskoosteeseen. Videossa esiintyvät Pekka Sipilä (2. dan), Aino Manninen (2. dan), Elsa Lehtonen (1. dan), Svetlana Berseneva (1. kyu) ja Wiklundien perheen edustajana tyttäreni Sophie Wiklund (7 vee). Videon on ammattitaidolla kuvannut ja leikannut Pekka Sipilä.

Videon voi katsoa tästä: https://youtu.be/8zat9DdnBjI

Autismikirjon lasten ryhmäkuntoutuksessa käytetyt responssistrategiat

Posted on by

Olen tutkinut Simo Määtän kanssa ranskankielistä audiovisuaalista aineistoa, jossa kaksi naispuolista kuntouttajaa keskustelee neljän 11-13-vuotiaan autismikirjon pojan kanssa yksityisellä klinikalla Genevessä. Journal of Interdisciplinary Voice Studies -lehdessä julkaistavassa artikkelissamme esittelemme tuloksia tutkimuksistamme, jotka kohdistuvat kuntouttajien responssistrategioihin. Käytämme tutkimuksessamme keskustelunanalyysin menetelmiä yhdistettynä joihinkin diskurssianalyysin piiristä nouseviin näkökulmiin. Responssit joko hyväksyvät lasten puheenvuorot (kokonaan tai osittain) tai sitten kutsuvat poikia tuottamaan jatkopuheenvuoroja. Esittelemme artikkelissamme viisi yleisintä responssistrategiaa, jotka ovat: 1) hyväksyntä, 2) lapsen puheenvuoron/puheenvuorojen kommentointi, 3) koko ryhmälle esitetty kysymys, 4) puheenvuoron sisältöön kohdistuva kysymys, 5) sanotun sisällön uudelleen muotoilu. Yhteensä erottelimme aineistosta 19 erilaista responssikategoriaa. Käytännössä responssityypit esiintyvät usein erilaisina yhdistelminä.

Tulostemme mukaan samalla responssityypillä voi olla erilaisia vuorovaikutuksellisia tehtäviä, mutta ne kaikki tähtäävät intersubjektiivisuuden eli yhteisymmärryksen ylläpitämiseen osallistujien välillä. Tämä on todettavissa esimerkiksi siitä, että aineistossa ei esiinny lainkaan avoimesti negatiivista palautetta. Prosodiset piirteet (kuten sävelkulun muutokset, puhenopeus, tauotus, äänteen pidennykset, puherytmi, jne.) luovat lisämerkityksiä kuntouttajien käyttämiin dialogipartikkeleihin, joten olemme ottaneet myös prosodiset piirteet huomioon analyyseissamme. Aineistomme autismikirjon lapset pitävät usein yllä katsekontaktia ja tuottavat myös kasvojen ilmeitä, kuten hymyä. Tässä mielessä heidän vuorovaikutuksensa piirteet muistuttavat tyypillisesti kehittyneiden lasten vuorovaikutusta. Joidenkin poikien puheessa on kuitenkin epäsujuvuutta, ja jotkut heistä osallistuvat ryhmäkeskusteluun vain vähän. Toisaalta taas jotkut ovat hyvin aktiivisesti mukana keskustelussa, ja joidenkin sanavarasto on huomattavan laaja. Kuntouttajat keskittyvät istunnon aikana paljon muistiinpanojen ottamiseen ja kirjoitusvälineisiinsä sen sijaan, että katsoisivat poikia kohti, mikä on ristiriidassa “tyypillisen” vuorovaikutuksen ideaalin kanssa.

Artikkelin lähdeviite:

Wiklund, Mari & Määttä, Simo (tulossa): Therapists’ response strategies in a group session involving French-speaking children with autism spectrum disorder. Journal of Interdisciplinary Voice Studies.

Puheen epäsujuvuus ja epäkieliopillisuus autismikirjon varhaisnuorten vuorovaikutuksessa

Posted on by

Olen tutkinut Minna Laakson kanssa autismikirjon varhaisnuorten puheen epäsujuvuutta ja epäkieliopillisuutta. Journal of Autism and Developmental Disorders -lehdessä julkaistavan tutkimuksemme (Wiklund & Laakso, tulossa) mukaan autismikirjon varhaisnuorten puheessa esiintyy enemmän epäsujuvuutta kuin neurotyypillisten (ts. ei-autististen) verrokkien puheessa. Autismikirjon henkilöiden puheessa epäsujuvuuden osuus oli aineistossamme 26,4 %, kun taas verrokkiryhmässä vastaava osuus oli 15,5 %. Tuloksemme siis vahvistavat aiempien tutkimusten tuloksia, joiden mukaan autismikirjon henkilöiden puheessa on enemmän epäsujuvuutta kuin neurotyypillisten henkilöiden puheessa. Yksilöllinen vaihtelu oli suurta sekä autismikirjon henkilöillä että verrokeilla.

Tutkimuksemme merkittävin löydös koskee epäsujuvuuden laadullista eroa. Aineistomme autismikirjon pojat tuottivat pitkiä, monimutkaisia epäsujuvia puheenvuoroja, jotka sisälsivät sananhakuja, itsekorjauksia, keskeytyksiä, tilkesanoja, äänteenpidennyksiä, epäjohdonmukaisia lauserakenteita ja kieliopillisia virheitä. Verrokkiryhmän poikien puheessa esiintyvä epäsujuvuus puolestaan muodostui pääasiassa tilkesanoista ja äänteenpidennyksistä. Aiemmat tutkimukset ovat jo osoittaneet, että autismikirjon henkilöt tuottavat neurotyypillisiä henkilöitä vähemmän ns. “kuulija-orientoituneita” epäsujuvuuden ilmentymiä kuten tilkesanoja ja uudelleen muotoiluja ja enemmän taukoja ja toistoa, jotka heijastavat puhujan omaa puheen prosessointityötä. Tämä tulos on linjassa myös meidän tulostemme kanssa siinä mielessä, että aineistomme autismikirjon henkilöiden tuottamat epäsujuvuuden ilmentymät vaikuttavat heijastavan heidän omaa, kieliopillisesti poikkeavaa puheen prosessointiaan, kun taas verrokkiryhmän jäsenten tuottamat epäsujuvuudet (tilkesanat ja äänteenpidennykset) olivat enemmän kuulija-orientoituneita.

Epäsujuvien puheenvuorojen määriä vertailtaessa kävi ilmi, että verrokkiryhmän jäsenet tuottivat useimmiten puheenvuoroja, joihin sisältyi yksi tai kaksi lievää epäsujuvuuden ilmentymää, kuten esimerkiksi tilkesana ‘niinku’ tai ‘öö’-äänähdys. Autismikirjon ryhmän jäsenet puolestaan tuottivat tyypillisesti puheenvuoroja, joissa oli kieliopillisia virheitä tai muodoltaan monimutkaisia epäsujuvuuden ilmentymiä. On myös huomionarvoista, että autismikirjon henkilöillä epäsujuvuuden ilmentymät ja kieliopillinen epäjohdonmukaisuus esiintyivät tyypillisesti yhdessä, kun taas verrokkiryhmässä niiden yhdessä esiintyminen ei ollut tavallista.

Laadullisen ja määrällisen eron lisäksi autismikirjon poikien puheen epäsujuvuudet aiheuttivat vuorovaikutuksessa ymmärrysongelmia, kun taas verrokkiryhmässä ymmärrysongelmia ei syntynyt (ks. ymmärrysongelmiin liittyen myös Wiklund & Laakso 2019). Verrokkiryhmän jäsenten puheen epäsujuvuudet olivat tyypillisesti luonteeltaan sellaisia epäröintiäänteitä, joita sujuvasti puhuvat henkilöt käyttävät suunnitellessaan ilmaisuja osoittaakseen kuulijoille, että sanottuun on tulossa jatkoa. Autismikirjon ryhmän jäsenillä puolestaan oli usein puheessaan epäsujuvuusilmiöiden yhdistelmiä ja kieliopillisia virheitä, jotka aiheuttivat kuulijoiden taholla vaikeuksia ymmärtää sanottua.

Tutkimuksemme osoittaa, että autismikirjon henkilöiden keskusteluvuorovaikutusta on tärkeää tutkia laajasti. Tulevat tutkimukset saattavat mahdollisesti paljastaa, kuinka vuorovaikutusongelmat lähtevät liikkeelle puheen morfosyntaktiselta tasolta, ts. ongelmasta tuottaa rakenteeltaan koherentteja puheenvuoroja ja löytää sopivia sanoja. Tämä puolestaan haastaa sen näkemyksen, jonka mukaan autismikirjon häiriössä on kyse kielenkäytön pragmaattisen tason häiriöstä.

Abstract:

This paper analyses disfluencies and ungrammatical expressions in the speech of 11–13-year-old Finnish-speaking boys with ASD (N = 5) and with neurotypical development (N=6). The ASD data were from authentic group therapy sessions and neurotypical data from teacher-led group discussions. The proportion of disfluencies and ungrammatical expressions was greater in the speech of participants with ASD (26.4%) than in the control group (15.5%). Furthermore, a qualitative difference was noted: The ASD group produced long, complex disfluent turns with word searches, self-repairs, false starts, fillers, prolongations, inconsistent syntactic structures and grammatical errors, whereas in the control group, the disfluencies were mainly fillers and sound prolongations. The disfluencies and ungrammatical expressions occurring in the ASD participants’ interactions also caused comprehension problems.

Lähdeviite:

Wiklund, Mari & Laakso, Minna (2020): Comparison of Disfluent and Ungrammatical Speech of Preadolescents with and without ASD. Journal of Autism and Developmental Disorders (available online).

Phonétique (automne 2020)

Posted on by

Pidin syksyllä 2020 ranskalaisen filologian perusopintojen fonetiikan luentosarjan Helsingin yliopistossa (periodit I ja II). Luentokurssilla käytiin läpi ranskan fonetiikan keskeisimpiä asioita, kuten peruskäsitteitä, foneettisia symboleita, sidontasääntöjä ja eri äänteiden piirteitä. Äänteitä verrattiin myös suomen äänteisiin. Luentosarja on osa Phonétique et prononciation (KIK-FR112, 5 op) -opintojaksoa, johon kuuluu luentosarjan lisäksi käytännön ääntämisharjoituksia. Luentosarja toteutettiin reaaliaikaisena etäopetuksena Zoomin välityksellä. Lopuksi pidettiin loppukuulustelu. Kurssin ohjelma ja materiaalit julkaistiin Moodlessa.

Koodinvaihdot ja prosodia

Posted on by

Koodinvaihdolla tarkoitetaan kielen tai kielimuodon vaihtumista toiseksi samassa puhetilanteessa tai tekstissä. Koodinvaihtoja on tutkittu paljon, mutta niiden prosodisten piirteiden käsittely on jäänyt lähinnä maininnan tasolle. Lappalaisen (2004) mukaan koodinvaihdot on merkitty usein paralingvistisesti: vaihdoissa esiintyy muutos artikulaatiotavassa, äänenlaadussa tai sävelkorkeudessa taikka puhuja nauraa. Piccininin ja Garellekin (2014) kokeellisessa englanti-espanja -koodinvaihtoja käsittelevässä tutkimuksessa sama puhuja käytti erilaisia prosodisia muotoja koodinvaihtokohdissa ja yksikielisessä puheessa. Koodinvaihdon on aiemmin todettu tapahtuvan monasti yhtä aikaa muiden (mm. prosodisten) muutosten kanssa (Halmari & Smith 1994). Tutkimuksemme (Wiklund & Kurhila, tulossa) tarkastelee lähemmin sitä, millaisia prosodisia muutoksia koodinvaihtoesiintymiin liittyy. Tavoitteemme on autenttista koodinvaihtoja sisältävää aineistoa analysoimalla valottaa prosodian ja koodinvaihtojen yhteispeliä merkitysten tulkinnassa. Menetelmällisesti tutkimus nojautuu keskustelunanalyysiin.

Tutkimuksen aineistona on Skype-ohjelman välityksellä lokakuussa 2011 äänitetty puhelinkeskustelu, jonka kesto on 31 minuuttia. Aineistossa on yhteensä 73 koodinvaihtoesiintymää. Aineiston Kanadassa asuva puhuja on Suomessa syntynyt nainen, joka on aineiston äänittämishetkellä 86-vuotias. Hänen äidinkielensä on suomi. Hän on asunut Kanadassa 1950-luvun lopulta lähtien. Hänen perheensä Kanadassa ei osaa suomea, eikä hän muutenkaan ole Kanadaan muuttamisensa jälkeen pystynyt käyttämään säännöllisesti suomea muulloin kuin keskustellessaan puhelimessa sukulaistensa kanssa. Aineiston Suomessa asuva puhuja puolestaan on 67-vuotias mies. Kyseessä on Kanadassa asuvan puhujan siskonpoika.

Tuloksemme osoittavat, että useimmiten koodinvaihtoihin liittyy sävelkorkeuden ja intensiteetin nousu. Nousun suuruudessa on kuitenkin suurta vaihtelua: toisinaan nousu ei erotu merkittävästi ympäröivän puheen tavanomaisesta painotuksesta, kun taas toisinaan nousu on huomattavan suuri suhteessa ympäröivään puheeseen. Tyypillisiä koodinvaihtotapauksia, joissa sävelkorkeus ja intensiteetti nousevat, ovat toisesta kielestä lainatut sisällön kannalta olennaiset avainsanat ja referointi. Lainasanojen tapauksessa nousun avulla haetaan tyypillisesti vastaanottajalta tunnistusta tai reaktiota sanoihin, joiden tunnistamisessa saattaisi olla ongelmia. Referoinnissa sen sijaan prosodiset muutokset värittävät kerrontaa, tuovat esiin bahtinilaisen “toisen äänen”, jonka mukaan kielen ilmauksia ei esitetä tyhjiössä vaan ne ovat jo “puhuttuja” (“The word in language is half someone else’s”, Bahtin 1981: 293). Referointitapauksissa sävelkulun ja intensiteetin nousuun voi liittyä myös värittynyt äänenlaatu. Molemmissa tapauksissa prosodinen kohosteisuus koodinvaihdon kohdalla kutsuu vastaanottajaa terästämään huomiotaan kyseisten sanojen tai ilmausten kohdalla.

Nousevan sävelkulun lisäksi aineistossa esiintyi myös vähäisemmässä määrin koodinvaihtoilmausten lausumista ympäristöä matalammalta sävelkorkeudelta ja hiljaisemmalla äänellä. Tällöin ne ovat tyypillisesti vuorovaikutusta jäsentäviä ilmauksia pikemminkin kuin kertomuksen kannalta olennaisia sisältösanoja, ja analyysiemme mukaan kehystävät puhetta enemmän puhujalle itselleen kuin vastaanottajalle suunnatuksi. Prosodian vaihtelulla voidaan siis säädellä tarvittavaa vastaanottajuuden astetta ja merkitä käytössä olevien kielten suhdetta toisiinsa. Erityisen hyvin suomen asema keskustelun “matriisikielenä” tulee esiin tapauksissa, joissa perättäisten samaviitteisten sanojen kohdalla prosodia on selvästi erilainen riippuen siitä, onko jälkimmäinen sana lausuttu englanniksi vai suomeksi. Englanniksi lausuttu sana on prosodisesti vaimennettu: koodinvaihdon alussa sävelkorkeus ja intensiteetti laskevat, joten koodinvaihtojakso vaikuttaa enemmän puhujalle itselleen kuin vastaanottajalle suunnatulta puheelta. Sen sijaan suomeksi lausuttu jälkimmäinen sana saa prosodisesti huomattavan painoarvon ja on tulkittavissa itsekorjaukseksi, jossa puhujan tavoitteena on tuottaa nimenomaan suomenkielinen sana, ei ainoastaan (kielestä riippumatonta) vastaanottajalle tunnistettavaa ilmausta. Korkeampi sävelkorkeus ja voimakkaampi intensiteetti osoittavat suomen sanan englannin sanaa prominentimmaksi tai relevantimmaksi keskustelulle.

Koodinvaihtoon liittyy siis usein prosodisia muutoksia. Tämä ei sinällään ole yllättävää, koska sekä koodinvaihto että sävelkulun muutokset voivat toimia kontekstivihjeinä, joilla voi ohjata vastaanottajan tulkintaa (Gumperz 1982). Koska koodinvaihdolla ja prosodisilla muutoksilla on samansuuntaisia vaikutuksia, on huomattava, että esittämämme prosodiset vaihtelut eivät ole automaattista seurausta koodinvaihdosta, vaan ne voivat pikemminkin kuvastaa esiintymiskonteksteja, joissa koodinvaihdot tyypillisesti tuotetaan. Myöhempien tutkimuksien selvitettäväksi jää, esiintyykö vastaavia sävelkorkeuden muutoksia vastaavanlaisissa konteksteissa myös yksikielisessä keskustelussa. Tutkimuksemme antaa kuitenkin uutta tietoa prosodian roolista vuorovaikutuksellisena resurssina monikielisessä keskustelussa, jossa monikielisyys käytännössä ilmenee koodinvaihtoina.

Tulevaisuudessa olisi kiinnostavaa tutkia koodinvaihtojen prosodiaa laajemmassa aineistossa, jossa olisi mukana useita puhujia ja eri kieliä. Koska analyysimme pohjautuu vain tapaustutkimukseen, jatkotutkimuksen tehtäväksi jää selvittää, missä määrin tässä tutkimuksessa määrittelemämme esiintymätyypit ja prosodiset piirteet ovat yleisempiä koodinvaihdon kehystämisen keinoja. Tulevaisuudessa olisi myös mielenkiintoista tutkia, onko Suomessa tapahtuvassa suomi–englanti-koodinvaihdossa samankaltaista prosodista vaihtelua.

Teksti pohjautuu seuraavaan artikkeliin:

Wiklund, Mari & Kurhila, Salla (tulossa): Koodinvaihdot ja prosodia – tapaustutkimus Kanadassa asuvan ulkosuomalaisen puheesta. Virittäjä.

Autistimikirjon poikien intonaation käyttö kysymys- ja kerrontavuoroissa spontaanissa vuorovaikutuksessa

Posted on by

Olen tutkinut Martti Vainion ja Kia Ihaksisen (Wiklund, Vainio & Ihaksinen, tulossa) kanssa autismikirjon varhaisnuorten intonaation käyttöä spontaanissa vuorovaikutuksessa. Aiheeseen liittyvä artikkelimme julkaistaan pian Puhe ja kieli -lehden autismiteemanumerossa.

Autismikirjon häiriö on aivojen neurobiologinen kehityshäiriö, jota luonnehtivat mm. sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmat, aistiyliherkkyydet sekä rajoittuneet kiinnostuksen kohteet (APA, 2013). Autismikirjon henkilöillä puheen prosodiaan liittyy usein epätyypillisiä piirteitä. Artikkelissamme tarkastellaan autismikirjon poikien puheen lausumanloppuista nousevaa intonaatiota ja sen käyttöä kysymys- ja kerrontavuoroissa spontaanissa vuorovaikutuksessa. Aihe on tärkeä, koska vaikka autismikirjoon liittyviä prosodisia piirteitä onkin jo tutkittu aiemmin melko paljon, spontaania puheaineistoa, joka mahdollistaisi autismikirjon henkilöiden intonaation käytön havainnoimisen, ei ole aiemmin juurikaan tutkittu.

Tutkimuksen aineistona käytetään autenttisia ryhmäkuntoutuskeskusteluja, joissa 11–13-vuotiaat autismikirjon pojat (n = 7) keskustelevat kuntouttajiensa kanssa. Tutkimuksessa käytetään akustisen fonetiikan ja keskustelunanalyysin menetelmiä.

Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että autismikirjon pojat osaavat käyttää nousevaa loppuintonaatiota vuorovaikutuskeinona sekä tuottaa että tulkita oikein päättyvyyttä ilmaisevia prosodisia piirteitä spontaanissa vuorovaikutuksessa. He osaavat myös käyttää prosodisia piirteitä korostuskeinoina, kutsua intonaation loppunousun avulla reaktioita muilta osallistujilta sekä ilmaista vastaanottajan huomioonottamista. Autismikirjon pojat vaikuttaisivat siis pystyvän käyttämään hyväkseen intonaatiota vuorovaikutuksellisena resurssina, vaikka vastavuoroinen vuorovaikutus on yleisesti ottaen autismikirjon henkilöille vaikeaa (APA, 2013).

Intonaation käyttöä vuorovaikutuksellisena resurssina voitaisiin kuitenkin mahdollisesti harjoitella enemmänkin autismikirjon lasten ja nuorten kuntoutuksessa. Autismikirjon varhaisnuorilla vaikuttaa nimittäin ainakin tämän tutkimuksen perusteella olevan lähtökohtaisesti edellytykset intonaation vuorovaikutukselliseen käyttöön, joten näitä edellytyksiä voitaisiin tulevaisuudessa vahvistaa aiempaa enemmän tietoisen harjoittelun kautta.

Havaintomme tukevat aiempia tutkimuksia, joiden mukaan autismikirjon lapset osaavat tuottaa kerrontasekvenssejä keskustelussa (Solomon 2001, 2004; Wiklund 2012). Aineistomme sisältää myös kohtia, joissa autismikirjon pojat osaavat käyttää nousevaa intonaatiota kerrontasekvensseissä samaan tapaan kuin Routarinteen (2003) aineiston nuoret tytöt: intonaation nousua voidaan esimerkiksi käyttää orientoivien ja taustainformaatiota antavien lausumien lopussa kerrontaa jäsentävinä keinoina (Routarinne 2003: 183–188).

Lisäksi analyysimme osoittavat, että tutkitut autismikirjon pojat osaavat esittää käsiteltävän aiheen kannalta relevantteja kysymyksiä ja vastata niihin. Tämä tukee Kremer-Sadlikin (2001, 2004) tuloksia, joiden mukaan autismikirjon lapset osaavat osallistua kysymys-vastaus -vieruspareihin suhteellisen kompetentisti. Havaintomme tukevat myös niitä aiempia tuloksia, joiden mukaan autismikirjon lapset osaavat tulkita oikein dialogipartikkelien ja prosodisten piirteiden yhdistelmien vuorovaikutuksellisia tehtäviä (Wiklund 2012; Wiklund & Stevanovic 2018; Wiklund & Vainio 2019).

Tulevaisuudessa olisi mielenkiintoista tutkia autismikirjon henkilöiden kysymys- ja kerrontavuorojen prosodiaa eri kielissä. Suomenkielisen aineiston vertailu johonkin toiseen kieleen, jossa intonaation loppunousu on kieliopillistunut kysymyksen merkiksi ja jossa intonaatiojärjestelmä on muutenkin erilainen, olisi erityisen kiinnostavaa. Tällainen vertailukieli voisi olla esimerkiksi ranska, jossa lausumanloppuiset intonaation nousut ovat hyvin yleisiä ja myös osa kielen vakiintunutta intonaatiojärjestelmää (ks. esim. Di Cristo, 1998; Morel & Danon-Boileau, 1998; Lehtinen 2010).

Lähdeviite:

Wiklund, Mari; Vainio, Martti & Ihaksinen, Kia (tulossa): Autistimikirjon poikien intonaation käyttö kysymys- ja kerrontavuoroissa spontaanissa vuorovaikutuksessa. Puhe ja kieli.