Ke 16.6.2010

(Klo 0.27): Sovimme Juuson kanssa, että pudotamme kumpikin yhteensä kymmenen kiloa Pekingiin mennessä. Se, joka ei onnistu, on LUUSERI!!! The loooooser, le looseeuur, das Loooseri, den lååååser!!! Täten Combat Games -näytöksemme tulee olemaan 20 kiloa kevyempi kuin show'mme 'Aikido 40 vuotta Suomessa' -juhlanäytöksessä. Kun sitä katsoo videolta, niin on kyllä varaakin keventää… Mähän olen jo pudottanut noin 5,5 kg (paino tosin heittelee jatkuvasti), joten mun tarvitsee pudottaa enää noin 4,5 kg elokuun loppuun mennessä. Mutta Kenkkilä aikoo pudottaa kahdessa kuukaudessa kymmenen kiloa!!! (Eikä hän tietenkään ole ollenkaan läski ennestäänkään.) Aika iso duuni, mutta Juuson luonteella se todennäköisesti onnistuu kyllä.

Vitsit, että on ankeeta olla laihiksella, kun on flunssassa, eikä pysty kuntoilemaan. Jouduin tänäänkin vetämään koko illan pelkkiä sokerittomia energiajuomia, koska olin jo syönyt kaikki päivän kalorit kuuteen mennessä illalla, enkä pystynyt lisäämään kulutusta lähtemällä lenkille, tms. (#¤%&x!)

(Klo 2.51): Vitsit, että on nälkä… Tulisi jo aamu, niin pääsisi taas syömään. Täytyy varmaan kohta taas avata uusi energiajuomatölkki… Jääkaapissani ei joka tapauksessa tällä(kään) hetkellä ole mitään muuta. Noiden energiajuomien huono puoli vain on se, että ne valvottavat hemmetisti. Ei nimittäin vieläkään nukuta yhtään.

Su 13.6.2010

Tänä viikonloppuna järjestettiin kolmas 'Aikidoa yli rajojen' -tapahtuma Myyrmäessä. Olin mukana tapahtumassa eilen, jolloin myös ohjasin siellä yhdet harjoitukset. 'Aikidoa yli rajojen' -leirien ideanahan on se, että eri koulukuntia ja harjoitustapoja edustavat lukuisat kotimaiset aikido-opettajat ohjaavat kukin vuorollaan tunnin mittaiset harjoitukset vapaasti omalla tyylillään. Tyylien ja tapojen kirjo on mielestäni tässä tapahtumassa laajempi kuin missään. Myös osallistujat ovat mukana harvinaisen avoimin mielin. Ainakin eilen ilmapiiri oli sellainen, että kaikki tulivat mukaan "kuppi tyhjänä" jokaiseen yksittäiseen treeniin ja tahtoivat silloin vilpittömästi kokeilla juuri sitä tyyliä ja niitä tekniikoita, joita kulloinkin opetettiin. Porukkaa oli myös paikalla kivasti koko päivän (ehkä hieman vähemmän kuin viime vuonna ja kaksi vuotta sitten, mutta mielestäni ihan mukava määrä joka tapauksessa). Omasta seurastamme paikalla olivat lisäkseni Aino, Dima, Elsa ja Jari. Harjoituksia oli eilen yhteensä kymmenen tuntia. Aino treenasi ne KAIKKI! 8-/ Ihan järjetön määrä. En tajua, miten hän pystyi siihen. Jotkut treenit olivat kyllä fyysisesti melko kevyitä, mutta sitten oli tietysti joitakin muita, jotka olivat rankkoja. Ja joka tapauksessa kymmenen tuntia on jo aikanakin hirveän pitkä, ja itselle uusien tyylien kokeileminen vaatii aina paljon keskittymistä. Elsakin treenasi KAHDEKSAN tuntia. Wow! Hyvä tytöt! =)

Itse olin paikalla neljä tuntia. (Tässä iässä ja näillä nivelillä se riittää ihan hyvin.) Ensin oli oma treenini: vedin sitä ristiaskelkuviota, jota vedin mm. Ruotsissa. En siis ollut kehitellyt tätä varten mitään uutta, mutta vaikutti siltä, että valtaosalle osallistujista ne jutut olivat joka tapauksessa uusia. Hyökkäysmuotona oli gyakuhanmi katatedori, mikä oli varmaankin selkeyden vuoksi ihan ok valinta. Teimme ainakin sotokaitennagea, shihonagea, kotegaeshia ja udekimenagea. Puhuin myös hieman kotegeshi-ukemista (siitä, kuinka omaan käteen katsominen ukemin aikana auttaa suojaamaan rannetta sekä pitämään ukemin kasassa). Paikalla oli mukava määrä porukkaa (mikä johtui varmaankin pitkälti siitä, että ohjaamani treeni sattui aikataulullisesti melko sopivaan kohtaan), ja ilmapiiri oli tosi jees. Minusta on aina piristävää ohjata harjoituksia sellaisille ihmisille, jotka eivät koskaan aikaisemmin ole olleet paikalla treeneissäni. Siltikin oli tosi kiva, että paikalla oli myös muutama treenaaja omasta seurasta.

Oman treenini jälkeen jäin suoraan Kaitsun ja Timpan treeneihin. Kummatkin olivat tosi inspiroivia, vaikka ne olivatkin keskenään kuin yö ja päivä. Kaitsun tekniikka on muodoltaan varsin erilaista kuin se, mitä itse yleensä teen. Siltikin löysin siitä yllättävän paljon yhtäläisyyksiä ja sain monta ideaa, joita voin myöhemmin käyttää hyväksi omissa treeneissämme. Hänen edustamansa tyylin suuri vahvuus on se, että se on todella toimivaa aikidoa. Olen siitä täysin vakuuttunut. Hyökkäykset olivat nyrkkeilytyyppisiä tsukeja, mikä oli myös innostavaa. Sovellan itsekin mielelläni nyrkkeilyhyökkäyksiä aikidoon. Treenin lopussa teimme erittäin suoraviivaisia iriminageja maegeri- eli etupotkuhyökkäykseen. Treenasin Rémin kanssa. Teimme IHAN täysiä!! Heti alkuun sain muutaman hitin suoraan nenään. Sitten tajusin, että minunhan kannatti itse asiassa nostaa kädet naaman eteen suojaukseen… ("Ahaaa! Mun kannattaa siis SUOJATA käsillä!" "Tai ihan miten sä haluut…" 😉 Lopulta innostuimme kumpikin monottamaan ihan täysiä ja vetämään ihan täysiä hittejä läpi. Lätty vain lätisi. (Rémillä ja Juusolla on selviä yhtäläisyyksiä: "Vedä vaan kunnolla läpi! Ihan kunnolla vaan!" "Ookoo…" KA-LÄTS!!! "JOO! Toi oli HYYYVÄÄÄ!!!" ;;;-) Ihan kenen tahansa kanssa sellainen treenaaminen ei olisi kivaa, mutta Rémi on niin kokenut ja kovatasoinen tekijä, että hänen kanssaan se oli ihan sairaan hauskaa. Tuli oikein kunnon mättöfiilis, ja olimme kumpikin ihan hiestä märkiä sen jälkeen.

Timpan treeneissä tehtiin koko aika montaa hyökkääjää vastaan. Ensin tehtiin ihan perus-iriminage kahta vastaan. Sen jälkeen sama tehtiin kolmea vastaan. Tosi hyvä, että aina kerran vuodessa näissä Timpan treeneissä tulee tehtyä montaa vastaan. Hän osaa tehdä niitä juttuja tosi hyvin. Opin joitakin tosi hyviä pointteja siitä, miten ihan perus-iriminagen saa toimimaan paremmin montaa vastaan. Ranskalaiset opettajat eivät ole juurikaan sitä puolta painottaneet. Teimme myös paljon erilaisia kontaktijuttuja montaa hyökkääjää vastaan. Tekniikat piti tavallaan tehdä pelkällä kontaktilla, jolloin ei pystynyt käyttämään hyväksi nopeutta eikä voimaa, kuten Timppa totesi. Tekniikka piti siis tehdä oikein, mikä on yllättävän hankalaa, kun hyökkääjiä on enemmän kuin yksi. Viime vuonna en saanut näissä vastaavissa treeneissä millään tehtyä iriminagea kahdelle hyökkääjälle pelkällä kontaktia. Se meni jotenkin ihan päin hanuria silloin. Tällä kertaa se onnistui selvästi paremmin. Tuli tosi hyvä fiilis siitä. Treeneissä oli mukavan leppoisa ilmapiiri. Kuitenkin koko ajan tehtiin. Tosi onnistunut treeni.

Timpan treenin jälkeen pidin tunnin tauon, jonka aikana kävin Elsan kanssa kaupassa hakemassa evästä. Tunti ei oikein riittänyt palautumiseen, mutta palasin silti tatamille, koska tahdoin ehdottomasti osallistua Tiinan treeniin. Tiina veti gyakuhanmi katatedorista eri tekniikoita sellaisella idealla, että otettiin kontakti pariin ja sen jälkeen pyrittiin pitämään kontaktikohta täysin paikoillaan. Tekniikka toteutettiin pyöreällä liikkeellä; vähän niin kuin olisi ollut pallo käsien välissä. Se oli tosi kiinnostavaa. Oli jotenkin tosi rento ja kevyt olo treenata. Kun treenaa monta tuntia samana päivänä, kroppa rentoutuu ja herkkyystaso alkaa nousta. Siten mielikin rentoutuu ja vaipuu helposti eräänlaiseen puoli-meditatiiviseen tilaan. Sain tästäkin treenistä tosi paljon virikkeitä jatkoa ajatellen, ja treenifiilis oli aivan erinomainen. Tosi jees. (Vaikka tietenkään siinä ei ollut mitään yllättävää, koska Tiinan treenit ovat aina tosi hyviä.)

Tiinan treenin jälkeen päätin lähteä, koska illalla oli vielä kaikenlaista ohjelmaa, ja neljä tuntia tatamilla alkoi jo joka tapauksessa tuntua aika riittävältä määrältä. Lähdin Tiinan kanssa samaa matkaa, mikä oli myös mukavaa. Oli kiva jutella hänen kanssaan pitkästä aikaa.

Nämä &#
39;Aikidoa yli rajojen' -tapahtumat ovat tosi hyvä idea. Toivottavasti näitä järjestetään jatkossakin. Ajankohtanakin kesäkuu on hyvä, koska juuri tähän aikaan vuodesta ei ole kovin paljon muita leirejä, ja kaikissa seuroissa on varmaankin kesäisin vähemmän omia treenejä.

Kyllä aikidoyhteisö on sitten hieno asia! =)

Ma 14.6.2010

Vedin tänään omissa treeneissämme noita viime viikonlopun juttuja. Olen itse asiassa tänään ollut pienessä flunssassa (kurkku kipeä ja pientä lämpöä) enkä olisi siksi edes oikeastaan tahtonut vetää tänään treenejä. En kuitenkaan oikein ehtinyt enää hankkia tuuraajaakaan, joten menin paikalle ja kertailin siinä samalla viikonloppuna oppimiani juttuja. En ollut fyysisesti hyvässä vedossa tänään ja yritinkin koko ajan varoa, että syke ei nouse. Teimme silti heti alkuun 150 lihaskuntoliikettä (ei tunnu enää missään; ei edes syke enää juurikaan nouse siinä). Paikalla on näin kesämaanantaisin ensimmäisen tunnin ajan myös junnuja, joten yritin valita viime viikonlopun jutuista jotakin sellaista, mitä pystyisimme tekemään junnujenkin kanssa. Päätin vetää niitä Tiinan vetämiä kontaktijuttuja, joissa ideana oli se, että kontaktipiste ei siirry, ja liike tapahtui pyöreällä liikkeellä ikään kuin olisi ollut pallo käsien välissä. Pelkäsin vähän, että junnut eivät pystyisi omaksumaan niitä asioita, mutta huomasin heti ensimmäisessä liikkeessä, että olin pelännyt turhaan. Ensinnäkin junnut tajusivat HETI, miten kontakti luodaan, ja he osasivat myös säilyttää sen todella hyvin. Lisäksi heidän oli jotenkin helppo käsittää ajatus siitä, että käsien välissä on ikään kuin pallo. Siten he hahmottivat ne liikkeet todella nopeasti ja saivat ne tehtyä todella yllättävän hyvällä fiiliksellä. Olin TODELLA yllättynyt ja tyytyväinen. Jotkut heistä edistyivät tämän yhden treenin aikana ihan hirveästi. Jess!

Ensimmäisen tunnin lopuksi (kun junnut olivat vielä paikalla) pelasimme fudista eri tyyleillä: ensin ihan perinteistä shikko-fudista (eli liikutaan polvillaan kävellen), sitten kääpiökävelyfudista, kyykkyhyppyfudista, ja lopuksi vielä käsipalloa, jossa liikuttiin ryömimällä ja palloa lätkittiin käsillä kohti maalia. Oli ihan hauskaa.

Jatkotason treenissä (kun junnut olivat lähteneet) vedin sitten niitä Kaitsun vetämiä juttuja: nyrkkeilylyönnein tapahtuva hyökkäys ja siihen kotegaeshi, iriminage ja lopuksi jiywazaa (vapaatekniikkaa). Kyllä näillä tällaisilla leireillä kannattaa siis näköjään käydä. Muutamasta tunnistakin voi saada todella paljon uusia virikkeitä omiin treeneihin.

Vitsit, täytyy vain toivoa, että tämä flunssani ei tästä pahene. Mielestäni sykkeeni ei tänä iltana missään vaiheessa noussut kovin paljon, vaikka olinkin koko ajan kaikessa mukana (enhän mä millään malttanut jäädä pois edes siitä kyykkyhyppyfudiksesta enkä ryömimiskäsipallosta). En siis usko, että flunssa pahenee tämän illan treenien takia, mutta voi se muuten vain pahentua, koska yleensähän näillä on tapana ensin pahentua ja sitten vasta parantua. Dääm. Juuri nyt piti tulla kipeäksi, kun pitäisi yrittää saada itseä kondikseen Pekingiä varten.  

Ke 9.6.2010

Ja tässä vielä kuva tohtoripromootion miekanhiojaispäivälliseltä, joka pidettiin Helsingin Kaapelitehtaalla 27.5.2010. Kuvassa minä (vas.) ja vanha judokaverini Paula Toroi (oik.) sattumalta samanvärisissä iltapuvuissa…

Toivottavasti tulee joskus vielä joku toinenkin tilaisuus käyttää tuota pukua… Täytyy toivoa, että esim. joku kollegoistani väittelee joskus lähivuosina ja kutsuu minut karonkkaan (jotta MÄ pääsen käyttämään uudestaan MUN uutta iltapukua… MÄ! 😉

Ke 9.6.2010

Tässä on kuva viime lauantailta aikido-oppilaani Susanna Kaavin ylioppilasjuhlista. Suski kirjoitti ylioppilaaksi (erinomaisella menestyksellä) Mäkelänrinteen urheilulukiosta. Hän edusti koulussa aikidoa, kuten minä ja Juuso Kenkkilä aikoinaan (Juuso tosin vaihtoi jossain vaiheessa päälajikseen karaten).

Onnea vielä Suskille!

Su 30.5.2010

(Klo 14.00 aamukahvin äärestä): Heräsin puolisen tuntia sitten. Promootiotanssiaset jatkuivat viime yönä klo 4.20 asti (ja sen jälkeen piti vielä kävellä kotiin, koska taksillahan EI kuljeta…)

Aamulla lähdettiin kymmenen aikaan Kauppatorilta noin tunnin mittaiselle vesibussiajelulle. Vesibussissa ohjelmassa oli yhteislaulua live-orkesterin säestyksellä. Tarjolla oli skumppaa, mutta päätin itse pysyä koko retken ajan alkoholittomalla linjalla. Ilma oli hieman viileä ja tuulinen, mutta onneksi ei satanut, joten pystyimme olemaan kannella. Tällä kertaa minullakin oli ylioppilashattu päässä. Sen sijaan kaikki muut eivät olleet tajunneet ottaa sitä mukaan (/*kjäh-kjäh*/). Vesibussiajelu päättyi Kulosaaren Casinolle, missä oli tarjolla ruokaa ja juomaa. Ohjelmassa oli puheita ja live-musiikkia. Pääasiassa tuli taas juteltua Paulan ja Mikan kanssa. Välillä juttelimme kyllä myös pöytäämme tulleen riemumaisterin ja tämän vaimon kanssa. Kyseinen riemumaisteri oli myös eläkkeelle jäänyt proffa. En tiedä, kuinka moni niistä promootioon osallistuneista riemumaistereista oli sellaisia, jotka jäivät valmistumisensa jälkeen yliopistolle, mutta vaikutelmani on, että suhteellisen moni.

Palasin retkeltä metrolla samaa matkaa Paulan ja Mikan kanssa. Päätimme Paulan kanssa, että 50 vuoden päästä olisimme kumpikin mukana promootiossa riemutohtoreina. Ou jee!!

Huomasin heti aamulla, että jaloissani oli hirveät rakkulat, joiden takia kävely tuntui koko päivän ihan kamalalta. Ne tulivat perjantain ja lauantain välisenä yönä, jolloin kävelin Finlandia-talolta kotiin juhlakengissä (koska taksillahan ei kuljeta, enkä tietenkään ollut tullut ajatelleeksi ottaa vaihtokenkiä mukaan). Kävin iltapäivällä ostamassa apteekista rakkolaastareita, mutta eivät ne enää kovin paljon auttaneet, koska rakkulat olivat jo ehtineet ilmestyä. Ehdin myös ottaa pienet torkut ennen illan juhlaa.

Tanssiaiset alkoivat seitsemältä Vanhan ylioppilastalon juhlasalissa. Olin paikalla jo kuuden aikaan, koska olin varannut ajan valokuvaukseen ennen tansseja. Täytyy toivoa, että joku kuvista onnistuu. Ainakin kuvaaja vaikutti ammattitaitoiselta.

Tanssit alkoivat kunniavieraspoloneesilla. Sen jälkeen oli vuorossa tohtoripoloneesi. Tanssin siinä Antin kanssa, kuten olimme harjoituksissa sopineet. Poloneesi oli onneksi aika helppo, joten edes minä en onnistunut mokaamaan siinä kovin pahasti. Sen jälkeen tanssittu valssi oli jo vaikeampi suoritus. Kysyinkin pariltani, voisimmeko mennä valssaamaan keskelle lattiaa mahdollisimman ahtaaseen kohtaan, jotta huono tanssitaitoni ei kiinnittäisi huomiota. Vastaus kuului välittömästi: "Joo". =DDD

Tohtoripoloneesin jälkeen ohjelmassa oli maisterifranseesi. Se oli tosi paljon monimutkaisempi ja näyttävämpi tanssi kuin tohtoripoloneesi. Sitä olikin harjoiteltu etukäteen monta kertaa. Sitä oli tosi mukavaa seurata. Franseesin jälkeen vuorossa olivat yleiset juhlatanssit. En osannut niitä kovin hyvin, koska olin ollut vain yksissä harjoituksissa. Tanssin kuitenkin Pas d'Espagnen (ei mennyt kovin häikäisevästi, mutta oli ihan kivaa). Lisäksi tuli tanssittua pari kertaa valssia. Ei se hyvin mennyt missään vaiheessa, mutta edistyin kuitenkin hieman illan mittaan.

Tanssimisen lisäksi illan ohjeelmaan kuului mm. ruokailu (yllättävän hyvä tarjoilu), joitakin puheita ja kunniakannot. Kunniakannot olivat sellaisia, että joku tyyppi nimettiin aina kannettavaksi kunniatuolissa ympäri juhlasalia. Kannettavina olivat ainakin rehtori, kansleri, promoottori, yleinen seppeleensitoja, riemuseppeleensitoja, riemu-ultimusmaisteri (Klinge), pari kunniatohtoria ja promootion gratista. Jos kannettavana oli miespuolinen henkilö, kantajina oli vain naisia, ja jos kannettavana oli nainen, kantajat olivat miehiä. Yleisö seisoi reunoilla ja osoitti suosiotaan kannettavalle. Aika erikoinen perinne. Mutta oli sitä kieltämättä ihan viihdyttävää seurata. Kunniakantojen jälkeen viimeinen virallinen ohjelmanumero oli promoottorin poistuminen klo 24. Hän poistui rouvansa kanssa miekkakujan läpi. Miekkakujassa olivat mukana kaikki promovoidut tohtorit, joten minäkin olin siinä messissä. Pääsin vihdoinkin vetämään miekan tupesta ja huiskimaan sillä edes vähän. Jihuu!! =))) Yksi paikalla ollut aikidotreenaaja (eräs tässä promootiossa seppeleensä saanut maisteri) huikkasikin minulle selkäni takaa: "Varovasti sitten sen miekan kanssa, Mari!" =)

Puoliyön jälkeen meno muuttui vapaammaksi. Heti promoottorin poistumisen jälkeen oli vuorossa "airuiden vapautumisrituaali". Siltä osin traditio kuulemma elää jonkin verran. Tällä kertaa se tapahtui niin, että porukka alkoi airuiden johdolla tanssia letkajenkkaa ympäriinsä. Mukana oli valtaosa läsnäolijoista. Sanoituksessa ei ollut mitään järkeä. Huusimme vain yhteen ääneen: "Makarooni! Makarooni! Makarooni" Se oli ihan älyvapaata touhua. Letka meni välillä jopa ulos asti: kävimme kääntymässä Kolmen sepän patsaan luona. Antoi varmasti tosi hyvän kuvan ulospäin yliopistoväestä… Näytti nimittäin varmaankin aika huvittavalta, kun frakkiasuiset miehet ja mustiin iltapukuihin pukeutuneet naiset tanssivat letkajenkkaa ulkona tohtorinhatut päässä ja miekat vyötäröllä kiljuen yhteen ääneen: "Makarooni! Makarooni! Makarooni!" Aluksi se oli ihan hauskaa, mutta jossain vaiheessa se alkoi pitkästyttää minua. Teki mieli jäädä pois, mutta en kehdannut. Lisäksi ajattelin, että joka tapauksessa sitä touhua olisi ollut ihan sietämätöntä katsella ja kuunnella sivusta, joten parempi vain pysyä itsekin mukana.

Juhlat jatkuivat Vanhalla kello kahteen asti yöllä. Kuten muutenkin illan aikana, kulutin aikani kiertelemällä eri porukoiden välillä. Yksi porukka oli Antin porukka, jossa oli mukana hänen siskonsa ja joitakin muita. Lisäksi paikalla oli joitakin muita Langnet-tohtoreita eri kieliaineista. Otimme sellaisen yhteiskuvan, jossa oli mukana (tietääksemme) kaikki paikalla olleet Langnet-tohtorit. Välillä etsin Paulan ja Mikan ja juttelin heidän sekä Paulan työkavereista ja näiden aveceista muodostuvan porukan kanssa. Kolmas porukka oli Marjutin porukka. Marjut on väitellyt saksan kääntämisestä, ja hän sattui parikseni promootioaktin parijonossa. Tunsimme kyllä toisemme jotenkuten jo ennestään. Täten minulla oli jatkuvasti seuraa, vaikka olin tullut paikalle yksin. Välillä tuli juteltua ihan tuntemattomienkin kanssa eri yhteyksissä.

Kahden jälkeen lähdimme kulkueessa kohti Senaatintoria. Kulkue kuitenkin kulki hyvin hitaasti mutkien kautta. Ensimmäiseksi pysähdyimme Kolmen sepän patsaalle. Joku airuista piti siinä puheen, minkä jälkeen lauloimme muutaman yhteislaulun. Porukkaa oli edelleen paljon, ja meteli oli melkoinen. Ohikulkijoilla oli siinä ihmettelemistä. Eräs paika
lla sattumalta ollut teinipoika soitti kännykällä kaverilleen, ja kuulin hänen sanovan: "Tääl Kolmen sepän patsaalla on jotkut ihan hillittömät bileet! Ilmeisesti jotain vähän parempaa väkeä…." =D Kolmen sepän patsaalta siirryimme Espan puistoon, missä jälleen pysähdyttiin eri patsaiden luo kuuntelemaan puheita ja laulamaan yhteislauluja. Lopulta neljän jälkeen saavuimme Senaatintorille yliopiston päärakennuksen portaille. Siellä airuet pitivät puheen nousevalle auringolle. Lisäksi laulettiin tietenkin taas yhteislauluja. Porukka alkoi olla tosi kännissä. Itse olin lopettanut alkoholin juomisen jo alkuillasta kahden kuoharilasillisen ja yhden punaviinilasillisen jälkeen. Torstai-iltana miekanhiojaispippaloissa tuli juotua vähän liikaa. Sen jälkeen ei ole enää tehnyt mieli dokata. Tilaisuus päättyi siis klo 4.20. Jotkut lähtivät vielä sen jälkeen Bottalle jatkoille. Itse aloin jo olla sen verran kyllästynyt juhlimiseen, että lähdin kävelemään kotiin. Nyt on ihan hyvä olo, koska eilen ei tullut juotua liikaa. Tietenkin tuollainen kolmen päivän bileputki kuitenkin painaa jonkin verran, mutta eiköhän tämä tästä. Tänä iltana tapaan vielä vanhoja koulukavereitani (mm. Englannissa asuvan Elizabethin, joka on tällä hetkellä käymässä Suomessa).

Ti 1.6.2010

(Klo 12.22): Ei hemmetti, että pitikin lähteä sillon perjantai-iltana juhlakengissä kävellen kotiin sieltä Finlandia-talolta… On edelleen hirveet rakkulat jaloissa sen takia. Etenkin vasen jalka on ihan auki ulkosyrjästä. Joudun kävelemään täällä yliopistollakin sukkasiltaan, koska jopa lenkkarit tuntuvat tosi kivuliailta jaloissa. Ja tänä aamuna vedin ulkotreenit Eltsun yleisurheilukentällä pelkät sukat jalassa. (HYVIN pystyy juoksemaan rataa ympäri ja loikkimaan sukat jalassa!) Ou jee, vitsit mikä taukki mä oon. Olisi pitänyt tajuta ottaa ne vaihtokengät mukaan.

Peruskunto-osuuden jälkeen treenasimme lajitekniikkaa nurtsilla. Vähän tuli sukat märiksi, ja vaatteisiin (ja jopa naamaan ja hiuksiin) tarttui yllättävän paljon ruohoa. Olin ihan VIHREE niiden treenien jälkeen!! Mut sitä vartenhan on suihkut keksitty. (Mut siis YÖH! Nyt täällä mun työhuoneessa kyl kieltämättä haisee ihan märältä nurtsilta! 8-/ Varmaan johtuu noista märistä sukista ja verkkareista, jotka roikkuu tossa. No, mut onneks kukaan opiskelija ei sattunut tulemaan tänään mun vastaanotolle. 😉

La 29.5.2010

(Klo 2.01): En tiedä, kannattaisiko näin väsyneenä edes kirjoittaa mitään tähän blogiin, mutta en nyt malta olla purkamatta joitakin fiiliksiäni promootiosta. Torstaina oli ohjelmassa promootioharjoitus, rehtorin vastaanotto ja miekanhiojaispäivällinen. Pääsin käyttämään uutta punaista iltapukuani, jonka olin ostanut nimenomaan tuota miekanhiojaispäivää varten. Oli se hienoa! Huomasin tosin heti ratikassa, että maahan asti uloittuva iltapuku, jossa on helmassa vanne, EI ole kovin kätevä julkisissa kulkuneuvoissa – etenkään, jos samalla yrittää raahata mukanaan hattua ja miekkaa… ("Mitä sä siin tsiigaat, jäbä??!") Aktiharjoituksessa uudet kenkäni vaivasivat minua niin paljon, että jouduin ottamaan ne välillä kokonaan pois. Varpaistani olisi muuten pysähtynyt verenkierto. Pitkä leveähelmainen puku ei myöskään osoittautunut kovin käytännölliseksi, koska jäin jatkuvasti jumiin milloin minnekin jonkun seisoessa helmani päällä. Aktiharjoitus tuntui melko puuduttavalta. Siinäkin joutui jo seisomaan aika pitkään. Rehtorin vastaanotto tuntui melkeinpä vielä ryydyttävämmältä, koska lehtisaliin oli sullottu ehkäpä viisinkertainen määrä väkeä suhteessa siihen, kuinka paljon sinne oikeasti mahtuisi. Anyway, onneksi Paula ja Mika olivat siellä, joten ainakin minulla oli seuraa.

Vastaanoton jälkeen meidät kuljetettiin busseilla Kaapelitehtaalle, missä järjestettiin miekanhiojaispäivällinen. Tuntui tosi hassulta olla Merikaapelihallissa iltapuvussa, kun olen ollut siinä paikassa niin monta kertaa aikidopuvussa! =) Samassa hallissahan on järjestetty joskus mm. Tissier'n leirejä ja muistaakseni myös aikido 25 vuotta Suomessa -juhlanäytös aikoinaan. Pöydissä oli plaseeraukset valmiina. Mutta ei se mitään. Minulla kävi ihan hyvä mäihä, koska samassa pöydässä sattui istumaan monta kielentutkijaa, joiden kanssa oli helppo keksiä keskustelunaiheita. Opin myös ranskankielisen ruokalistan ansiosta yhden uuden ranskankielen ruokatermin: omble chevalier, joka tarkoittaa 'rautua' (arktinen lohikala). Tilaisuudessa oli ohjelmassa lähinnä puheita, syömistä ja juomista. Ohjelma eteni hyvin hidastempoisesti, mistä syystä tilaisuus alkoi jossain vaiheessa tuntua hieman pitkältä. Mutta oli se kokonaisuutena ihan ok kuitenkin. Tietysti on hyvä, että jää riittävästi aikaa vapaalle seurustelulle. Aikaa siihen jäi todellakin riittävästi.

Tänään oli sitten itse promootioakti yliopiston päärakennuksen juhlasalissa. Oli se ihan kokemisen arvoinen tilaisuus. Lähinnähän siinä oli kyse seisoskelusta: ensin joutui seisomaan tunnin verran käytävässä ja sen jälkeen kolme tuntia juhlasalin etuosassa. Kävelimme ensin parijonossa eteen ja asetuimme sitten sinne tiukkoihin riveihin kuin tinasotilaat. Ja siinä sitten vain seisottiin eikä muuta voitu. Joitakin ihmisiä pyörtyi tilaisuuden aikana. Se on kai ihan normaalia. Itselläni kävi ihan ok mäihä, koska en joutunut eturiviin, mutta en myöskään ollut ihan takana. En myöskään ollut keskellä rykelmää (mistä ei varmaankaan olisi nähnyt mitään) vaan reunassa, aivan promoottorin kateederin vieressä. Minulla oli siitä melko hyvä näkyvyys joka suuntaan, mutta en itse ollut kovin näkyvällä paikalla suhteessa yleisöön. Raskain paikka oli kunniasijoilla olevilla kahdella tohtorilla, koska he joutuivat seisomaan kaikkien muiden edessä keskellä juhlasalia koko ajan. Voi kauheus.

Ensin riemumaisterit saivat seppeleensä. Riemumaisterit ovat niitä, jotka ovat osallistuneet maisteripromootioon vuonna 1960. Pidin tätä osuutta kaikkein vaikuttavimpana. Jos en olisi hillinnyt itseäni, olisin liikuttunut voimakkaasti. Harmi, että tällä kertaa mukana ei ollut lainkaan riemutohtoreita. Sen sijaan oli tietysti kunniatohtoreita. Ennen tohtoreita vihittiin kuitenkin suuri määrä maistereita. Se osuus tuntui kestävän ja kestävän… Juuri kun luulin, että maisterit olivat lopultakin kaikki saaneet seppeleensä, siirryttiinkin vasta salin toiseen puolikkaaseen. Ja porukkaa riitti. Jalkoihini alkoi sattua. Oli pakko liikutella vähän varpaita ja koukistella polvia. Sen sijaan tohtorivaihe meni nopeammin. Se kai meni ihan faktisestikin nopeammin, ja ennen kaikkea siinä vaiheessa alkoi jo hieman jännittää omaa vuoroaan. Lopulta tulikin sitten minun vuoroni. Kävelin muutaman metrin promoottorin eteen. Hän pisti ensin hatun päähäni. Se tuntui jäävän hieman liian taakse ja ylös, mistä syystä se tuntui tosi huteralta. Pelkäsin, että se putoaa, ja meitä oli etukäteen kielletty korjaamasta hatun asentoa niin kauan, kun olemme juhlasalin etuosassa. Hatun saatuani otin kaksin käsin vastaan miekan, siirsin sen vasemmalle puolelle ja kävelin pois. Aika tuttua hommaa! Meillähän aikidossakin otetaan aina miekka kahdella kädellä vastaan. Sen sijaan meillähän miekkaa pidetään seremoniatilanteissa yleensä oikealla eikä vasemmalla, koska vasemmalta miekan pystyy vetämään, kun taas oikealta ei. Sen takia tässäkin seremoniassa olisi mielestäni loogisempaa, jos miekka olisi oikealla. Minusta ainakin tuntuu hieman epäilyttävältä kantaa miekkaa vasemmalla… Ihan kuin olisi taisteluun lähdössä! Koska tahansa pystyisi vetämään miekan! Ei sellainen oikein promootiotunnelmaan sovi. Mutta ehkäpä kaikki eivät ajattele tällaisia asioita, jos eivät osaa edes välttämättä vetää miekkaa tupesta, saati sitten lyödä sillä. Minä olisin saanut sen hetkessä ulos tupesta ja leikattua pienen ruudukon ilmaan. =) Vähänkö teki mieli kokeilla… ;;;-)

Anyway, promootioaktin jälkeen siirryimme kulkueena tuomiokirkkoon jumalanpalvelukseen. Tuntui todella vapauttavalta päästä liikkumaan ja haukkaamaan raitista ilmaa. Jumalanpalvelus ei onneksi kestänyt kovin pitkään. Sen jälkeen saimme promootiodiplomit ja pääsimme viettämään taukoa. Kävin tauon aikana kotona. Tunsin itseni uupuneeksi, mutta en siltikään pystynyt lepäämään, joten lähdin takaisin keskustaan. Hain promootiomatrikkelin, jonka olin aiemmin unohtanut ottaa, ja menin sen jälkeen vähäksi aikaa töihin hoitamaan joitakin pikkuasioita pois alta. Illalla oli sitten vuorossa promootiopäivällinen Finlandia-talolla. Siellä oltiin samassa asussa kuin aktissa: musta pitkä puku, mustat hanskat sekä miekka ja hattu. Tilaisuus oli samankaltainen kuin eilinen miekanhiojaispäivällinen: puheita, syömistä ja juomista. Tällä päivällisellä puheita oli aivan erityisen paljon. Ruokaa taas erityisen vähän. Juomaa tuli niin paljon, että siirryin jossain vaiheessa veteen. Tälläkin kertaa satuin ihan kivaan pöytäseurueeseen (plaseeraukset olivat valmiina). Olin ainoa kielentutkija pöydässämme, mikä oli oikeastaan vaihteeksi ihan piristäv
ää.

Ma 24.5.2010

Tämä viikko tulee olemaan aika täynnä kaikenlaisia promootioon liittyviä tapahtumia ja viime hetken järjestelyjä. Kävin tänään ostamassa värillisen iltapuvun Meslewiltä. Promootiotapahtumissa tarvitsee pääasiassa mustaa pukua, joka minulla on jo valmiina. Käytän mm. omassa väitöskaronkassani pitämääni mustaa iltapukuani (ilman punaista huivia tietenkin) ja mustia juhlakenkiäni. Puvun päälle laitan mustan jakun. Mustat hanskat sain lainaksi Ullalta. Miekan kiinnittämiseen tarvittavan vyön ostin viikko sitten. Miekan ja pipon hankin jo muutama kuukausi sitten.

Anyway, miekanhiojaispäivänä eli torstaina naisten tulee käyttää värillistä iltapukua. Sellaista minulla ei ennestään ollut, joten kävin tänään ostamassa sen. Olin varannut ajan Meslewille puvun sovittamista varten. Valitsin yksivärisen kirkkaanpunaisen puvun. Siinä jää periaatteessa olkapäät ja rintakehän yläosa kokonaan paljaaksi (ei siis ole mitään olkahihnoja). Se näyttäisi muuten ihan hyvältä niin, mutta myyjä huomautti, että olkapäissäni olevat leikkausarvet kannattaa peittää huivilla (varmaan ihan hyvä pointti…). Siispä ostin lisäksi samanvärisen huivin. Jotenkin hän onnistui myymään minulle myös iltalaukun, kapeakorkoiset juhlakengät sekä vanteen, joka laitetaan helmaan, jotta se pysyy leveänä. No, ihan sama. Kalliiksi tämä tulee joka tapauksessa. Kaiken lisäksi jouduin viemään puvun ompelijalle lyhennettäväksi ja kavennettavaksi. Mutta kieltämättä olen ihan tyytyväinen siihen pukuun. Se on melko yksinkertainen, mutta kuitenkin tosi näyttävä. Vähän vain tuntui hölmöltä joutua ostamaan uusi puku vain miekanhiojaispäivää varten. Lasken kuitenkin sen varaan, että joskus myöhemmin tarjoutuu vielä jokin muukin tilaisuus käyttää sitä (esim. jonkun kollegan karonkka, tms.).

Ai niin, siitä sovittamisesta puheen ollen oli tosi huvittavaa, kun se myyjä yritti ensin sulloa muskeleitani liian pieneen pukuun. Hän seisoi paljaan selkäni takana ja yritti kiskoa vetskaria kiinni: "Ai sä oot näköjään oikein URHEILIJA!! Mistä lajista tulee tommonen selkä?? Siis tolla selällä on kyllä tehty aika paljon jotain! Mä oon liikuntatieteiden lisensiaatti enkä oo kyllä nähnyt ennen tommosta settiä kuin uimareilla!" =D No, onhan se hyvä, että liikuntatieteiden lisurin yleissivistys laajeni, kun hänelle tarjoutui lopultakin tilaisuus nähdä oikein AIKIDOKAN selkä. Olin niin imarreltu, että teki mieli lisätä pökköä pesään ja pullistella vähän lihaksia (tyyliin: "No löytyy täältä kyllä TÄMMÖNENKIN!" ;-). Luovuin kuitenkin ideasta, koska pelkäsin, että se kallis puku repeäisi. Vähän sama tilanne kuin muutama viikko sitten, kun kävin hepatiittirokotuksessa. Hoitaja tuikkasi piikin lihakseeni ja kysyi samalla: "Niin mikä se sun laji olikaan??" ("Ai mikä laji?? Olinks mä maininnut jotain jostain lajista??" 😉

Joka tapauksessa pukuasiat alkavat vähitellen olla kondiksessa. Täytyy vielä pestä musta iltapuku ja käydä keskiviikkona hakemassa värillinen puku ompelijalta. Lisäksi jotain muuta pientä viimeistelyä, mutta pääpiirteissään kaikki alkaa olla kunnossa. Hattuun ja miekkaan täytyy kuulemma kiinnittää nimilaput, ennen kuin ne jätetään juhlasaliin aktiharjoituksessa torstaina. Asiaa pohtiessani silmiini osui valkoinen urheiluteippirulla, joka lojui treenikassini pohjalla. Sain siitä idean värkätä nimilaput urheilijoiden jeesusteipistä. Ou jee!!

Tänään oli myös yleisten juhlatanssien ja tohtoripoloneesin pakolliset harjoitukset Vanhan juhlasalissa. Viime viikolla olisi jo ollut vapaaehtoisia yleisten juhlatanssien harjoituksia, mutta en millään ehtinyt niihin paikalle. Sen kyllä kieltämättä vähän huomasi tänään… Onneksi Paula oli koko ajan suoraan edessäni, joten pystyin katsomaan häneltä mallia (hän oli ollut yksissä vapaaehtoisissa harjoituksissa viime viikolla). Muuten olisin ollut IHAN pihalla. Olin kyllä siltikin melko pihalla, mutta se nyt oli odotettavissakin, enkä aio ottaa asiasta minkäänlaista ressiä. Tohtoripoloneesivaiheessa paikalle ilmestyi myös Antti Arppe, jonka tunnen mm. SKYstä ja yo-pedagogiikan kurssilta. Meillä kummallakaan ei ollut paria, joten päätimme tanssia tohtoripoloneesin yhdessä. Ou jee! Kivaa, että sai tutun parin, jolle kehtaa sanoa ihan suoraan, jos on ihan pihalla. Itse asiassa Antti opettikin minulle siinä pikaisesti valssin perusaskeleet (joita en tietenkään osannut ennestään). Myös poloneesin Antti hallitsi paremmin kuin minä, koska hän on ilmeisesti osallistunut kaikenlaisiin akateemisiin vuosijuhliin sun muihin pippaloihin ja oli kai aikoinaan mukana myös lukion vanhojen tansseissa. Itse en ollut mukana edes vanhojen tansseissa (koska olisin muistaakseni joutunut olemaan niiden tanssitreenien takia pois aikido- ja judotreeneistä, ja eihän se käynyt päinsä…) No, mutta ainakin olen nyt näissä pippaloissa mukana! =) Vielähän sitä tässä ehtii kaikenlaista.

La 22.5.2010

(Klo 20.56 Hotelli Cumuluksessa, Lahdessa): On ollut sen verran paljon ohjelmaa, että en ole ehtinyt kirjoittamaan aikaisemmin. Michelinen leiri alkoi eilen Helsingissä, meillä Finn-Aikissa. Onneksi Kustaalla oli mahdollisuus käydä hakemassa hänet lentokentältä. Samalla tuli pari ruotsalaista, joita en ollut koskaan aiemmin tavannut. Anyway, treenit pidettiin siis Liikuntamyllyssä. Oli taas (vaihteeksi) pientä härdelliä salivarauksen kanssa: olimme varanneet salin jo ajat sitten, ja olin saanut siitä liikuntavirastolta varausvahvistuksen ihan normaalisti, mutta jostain syystä sambopainijoille ei oltu ilmoitettu heidän treeniensä peruutuksesta (#¤%&x!). Lisäksi Myllyn vaksit eivät olleet merkinneet varausta omiin papereihinsa, vaikka heille sen sijaan oli lähetetty tieto varauksestamme. Jouduimme sambokoutsin kanssa säätämään asian kanssa ennen treenejä vaikka kuinka pitkään, ja myöhästyin sen takia alkulämmittelystä. Lopulta siis kuitenkin selvisi, että sali oli todellakin varattu meille.

Treenit eivät eilen vielä olleet kovin rankat. Pidin niitä suorastaan melko kevyinä. Luulen, että se johtuu siitä, että olemme omissa treeneissämme tehneet niin paljon peruskuntoharjoitteita. Lisäksi treenimme ovat lähes poikkeuksetta heittopainoitteisia, kun taas eiliset treenit olivat lukkotekniikkapainoitteiset. Opin mm. yhden tosi hyvän pointin yonkyosta (siitä, miten uken kyynärpään saa pidettyä alhaalla otetta vaihdettaessa). Vasta lopussa tehtiin heittoja. Sinänsä se ei siis mielestäni ollut kovin rankkaa. Salissa oli kuitenkin melko kuuma, mikä lisäsi hieman rankkuutta. Vielä ei ole ehtinyt tottua treenaamaan kuumassa, koska ilmat ovat lämmenneet vasta vähän aikaa sitten.

Tänä aamuna matkustin Lahteen Timon kyydissä. Samaa matkaa tulivat myös Aino ja Elsa. Tänään treenit olivat huomattavasti rankempia kuin eilen, koska teimme paljon heittoja. Aamupäivätreeneissä teimme ihan sikapaljon kotegaeshia. Se alkoi tuntua suht rankanlta jossain vaiheessa. Etenkin, kun salissa oli tänään niin kuuma alusta lähtien.

Totesin myös, että oikea ranteeni on tosi kipeä. Se ei oikeastaan kestä ollenkaan kotegaeshia tällä hetkellä. En antanut kenenkään tehdä siihen varsinaisesti lukkoa vaan pelkästään ohjaavan liikkeen, johon lähdin itsestään mukaan. Lisäksi vasen kyynärpääni on edelleen kipeä sen Ruotsin-leirin jäljiltä. Ja suwariwaza (polvitekniikat) tuntuvat kamalilta, koska oikean polveni alle on ilmeisesti kertynyt nestettä. Tosi hyvässä kondiksessa kroppa taas… Saa nähdä, missä kunnossa niveleni ovat kymmenen vuoden päästä. Nyt alan jo maksaa hintaa kaikista niistä tunneista, jotka vietin tatamilla joskus kymmenkunta vuotta sitten. Se oikea ranteenihan meni sijoiltaan aikidotreeneissä Ranskassa vuonna -99, ja oikean polveni teloin muistaakseni judossa samana vuonna. Vasemman kyynärpääni teloin tosin ensimmäistä kertaa vasta siellä Japanissa syksyllä -08 treenatessani sen yhden massamurhaajapsykopaatin kanssa (en ollutkaan ennen sitä havainnut, että kropassani oli vielä jäljellä joku nivel, jonka voisin vielä teloa näin vanhoilla päivilläkin! jess, on se kiva, että jotain telottavaa on vieläkin jäljellä!!).Täytyy varmaan käydä moikkaamassa Varpelaa tässä joskus lähiaikoina.

Treenien väliajalla kävimme rannassa kahvilla. Kävimme myös katsomassa maisemia mäkihyppytornin huipulta. Ihan siistiä! Micheline toi minulle tuliaisiksi Etelä-Ranskasta puoli kiloa suklaata (/*röyh!*/). Se oli hieman kiusallista. Täytyy muistaa viedä hänelle jotakin, kun menen Ranskaan seuraavan kerran… (hemmetti, kun mä en koskaan tule ajatelleeksi…) Anyway, on ollut tosi mukavaa nähdä Michelineä pitkästä aikaa ja jutella hänen kanssaan. Olemme hyviä ystäviä, vaikka emme näekään toisiamme enää nykyään kovin usein. Hän on jotekin tosi cool tällä hetkellä. Hän nauraa minulle, kun käännyn hissin ovelta väärään suuntaan ja löydän hetken päästä itseni jostain ihan ihme mestasta ("Mis mä oon??! Mis mä oon?!! Miten täältä pääsee poooois, heeeei?!!"). No, sitä on varmaan ihan viihdyttävää seurata sivusta… =D Olen vähän kuin kauppakassi: jos tahtoo, että pysyn mukana, minua täytyy raahata koko ajan mukana. Muuten väkisinkin unohdun jonnekin ja ajaudun erilaisten sattumusten kautta ties minne. 

Iltapäivätreenit olivat tosi vauhdikkaat. Teimme tosi paljon eri heittotekniikoita. Ushirowazasta tehtiin yksi tosi kiinnostava sisäänmeno (sellainen, jossa ukea ei päästetty jälkimmäiseen käteen kiinni, ennen kuin kännyttiin hänen eteensä aihanmi-asentoon). Kahden tunnin treeni meni kuitenkin mielestäni varsin nopeasti. Eniten minua väsytti kuumuus ja siitä aiheutuva nestehukka. On tullut hikoiltua tosi paljon tämän leirin aikana. Toki heitotkin alkoivat jossain vaiheessa rasittaa (etenkin yhdessä vaiheessa, kun teimme taas pitkään kotegaeshia), mutta on ollut ihan kiva todeta, että kondikseni on ollut joskus huonompikin. Omat treenimme ovat nykyään niin fyysisiä, että tälläinen helteinen mättöleirikään ei tunnu mitenkään tappavalta. Vaikeinta on mielestäni pitää keskittymistä yllä koko päivän. Jossain vaiheessa ajatukseni alkavat aina leijailla ties missä, mikä on hieman ongelmallista tällaisissa teknisesti vaativissa ja nopeatempoisissa treeneissä, joissa pitäisi koko ajan pysyä skarppina. No, onneksi pitkällä kokemuksella voi kompensoida jonkin verran pientä poissaolevuutta.

Treenien jälkeen menimme syömään erääseen thaimaalaiseen raflaan. Palvelu oli vähän hasardia, mutta sapuska oli ihan hyvää.

Su 23.5.2010

(Klo 22.59): Jessus, että on ollut väsynyt olo tänään. Treenit olivat tosi jees. Aika paljon tehtiin taas heittotekniikoita, mutta onneksi välillä myös vähän aikaa lukkoja. Aluksi tehtiin hanmihandachiwazasta shihonagea, kotegaeshia ja ikkyota. Sitten siirryttiin tachiwazaan, josta tehtiin ainakin katatedori sokumen iriminagea ja ikkyota. Toisen tunnin aikana tehtiin katateryotedori kokyonagea (erilaisia sovellusmuotoja), uchikaitennagea (aika kiinnostava sovellus, jota en ollut koskaan aiemmin varmaan tehnyt), kotegaeshia, ikkyota, nikyota ja sokumen iriminagea. Lopuksi tehtiin vielä sellaista sovellusta, jossa uke hyökkäsi yhteensä kolme shomenuchia peräkkäin. Tori torjui niistä kaksi ensimmäistä ja teki kolmanteen kotegaeshin. Sen jälkeen tehtiin vielä sama juttu siten, että kaksi ensimmäistä hyökkäystä muutettiin yodan tsukeiksi, ja kolmanteen hyökkäykseen (joka oli edelleen shomenuchi) sai tehdä minkä tahansa tekniikan. Se oli ihan virkistävää. Treeni oli fyysisesti melko rankka. Tuli hikoiltua tosi paljon. Ihan delaamispisteessä en kuitenkaan ollut vieläkään. Jotenkin vain tuntui tänään entistä vaike
ammalta keskittyä. Vaikka viikkoni ovat yleisesti ottaen ihan täynnä ohjelmaa, sunnuntaiaamuisin pyrin yleensä ottamaan kevyesti, jos mahdollista: nukun pitkään, luen rauhassa Hesaria, kuuntelen musaa, jne. Ehkä siitäkin syystä nämä leirien sunnuntaitreenit tuntuvat aina jotenkin tosi ryydyttäviltä nykyään. Sisäinen kelloni sanoo, että sunnuntaiaamuisin on aika löhöillä eikä treenailla. Lisäksi kaikki nivelvammani vaivasivat tänään vielä enemmän kuin eilen. No, onneksi iltapäivällä ehdin ottaa pitkät päiväunet. Nukuin niin sikeästi, että tunsin olevani yhtä sänkyni kanssa. Onneksi minun ei enää nykyään tarvitse tulkata Michelinen leirejä, koska hän vetää treenit englanniksi. Jos joutuisin tulkkaamaan, olisin aivan liian väsynyt näiden leirien jälkeen nykyään.

Leiri oli mielestäni tosi onnistunut. Pääsin tosi hyvin itse treenaamaan ja sain paljon hyödyllisiä ideoita omia tulevia treenejämme silmällä pitäen. Michelinellä on tosi kiva tapa vetää treenejä, ja hän on tosi mukava tyyppi. Oli muutenkin hauska nähdä häntä pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia. Ja tietysti nämä leirit ovat aina muutenkin oiva tilaisuus nähdä tuttuja.

Pe 21.5.2010

XXXVII Kielitieteen päivät alkoivat eilen Helsingissä. Eilen ohjelmassa oli yksi plenaari ja sen jälkeen rehtorin vastaanotto pienen juhlasalin aulassa. Plenaari käsitteli monitieteistä ELDIA-hanketta (European Language Diversity for All), jonka kohteena ovat Euroopan vähemmistökielet ja välittäjäkielet. Aihe oli mielestäni hyvin kiinnostava. Hyvä, että tuollaisia hankkeita on olemassa. Myös rehtorin vastaanotto oli antoisa. Tapasin siellä joitakin tuttuja SKY Journalista ja Langnetista. Ainoa huono puoli vastaanotossa oli, että se ei tehnyt kovin hyvää laihikselleni…

Tänään ohjelmassa oli lähinnä sektioesitelmiä. Itsellänikin oli tänään esitelmä. Se oli ensimmäinen esitelmä, jonka pidin AS-aineistostani. Esittelin siinä joitakin prosodisia ja nonverbaalisia piirteitä, joihin olen tähän mennessä kiinnittänyt huomiota suomenkielisessä aineistossa. Prosodiset piirteet olivat: poikkeuksellisen voimakas ääni ja nopea puhe, sävelkulun ailahtelu laidasta laitaan ja nariseva ääni. Lisäksi tein pientä yhteenvetoa muista tähän mennessä havaitsemistani piirteistä sekä niiden välisistä keskinäisistä suhteista (piirrepareista sekä parien liittymisestä toisiinsa). Nonverbaalisina piirteinä käsittelin lähinnä katseen suuntaa puhetta tuotettaessa. Kaikille tutkittavilla vaikuttaisi nimittäin olevan yhteistä suoran katsekontaktin vältteleminen puhetta tuotettaessa. Esittelin joitakin keinoja, joilla tämä käytännössä toteutetaan. Lisäksi sanoin jotakin mm. katseen suunnasta kuunnellessa, verbaalisten ja nonverbaalisten viestintätaitojen välisestä suhteesta sekä verbaalisten viestintätaitojen ja prosodian tunnusmerkittömyyden välisestä suhteesta. Aluksi olin tietenkin kertonut lyhyesti hankkeeni taustasta (aineistonkeruusta, metodeista, aiemmista AS-tutkimuksista, jne.).

Anyway, esitelmä oli hyvin positiivinen kokemus. Ensinnäkin porukkaa oli paikalla tosi kivasti, ja esitelmä herätti paljon kiinnostavia kysymyksiä ja kommentteja. Jotkut niistä tukivat omia aiempia havaintojani, jotkut taas nostivat esille sellaisia asioita, joihin en vielä ollut itse tullut kiinnittäneeksi mitään huomiota. Nyt on siis taas paljon uusia ideoita sen suhteen, mitä kaikkia mahdollisuuksia tässä aineistossa onkaan! Ou jee!! Kielitieteen päivät rulettaa! =)

Muutenkin päivä oli antoisa. Kuuntelin mm. joitakin keskusteluntutkimukseen liittyviä esitelmiä. Sain monesta esitelmästä oikein hyödyllisiä vinkkejä ja inspiraatiota jatkoa ajatellen. Oli myös mukavaa tavata vanhoja tuttuja eri puolilta. Iltapäivällä olin vielä kuuntelemassa plenaaria monikielisyydestä verkkokirjoituksissa sekä Hakulisen, Laitisen ja Nuolijärven alustamaa keskustelutilaisuutta kielentutkijoista ja kielipolitiikasta. Pidin erityisesti Hakulisen alustusta tosi repäisevänä! Hienoa, että joku uskaltaa olla niin räväkkä, mutta kuitenkin tekee sen korrektisti. Ehdin oikeastaan kuuntelemaan vain alustukset ja pari ensimmäistä puheenvuoroa niiden jälkeen. Sen jälkeen piti lähteä kiirehtimään kohti Liikuntamyllyä.

To 13.5.2010

Promootion vietto alkoi tänään Floran päivän juhlalla. Mietin pitkään, viitsinkö osallistua tähän tilaisuuteen vai menenkö mukaan promootiotapahtumiin vasta varsinaisella promootioviikolla. Viime hetkessä päätin kuitenkin ilmoittautua, koska ajattelin, että täten pääsisin ehkä paremmin sisään promootiotunnelmaan (lisäksi sosiaalinen elämäni on niin köyhää, että kaikki tilaisuudet on syytä käyttää hyväksi). En tosin viitsinyt vielä mennä mukaan aamun ensimmäiseen tilaisuuteen, jossa valittiin promootion yleinen seppeleensitoja. Loppujen lopuksi sekin tilaisuus olisi voinut olla ihan kiinnostava. Ensimmäistä kertaa seppeleensitojaksi valittiin nimittäin POIKA. =) Se oli ihan hauska uudistus tähän satoja vuosia vanhaan perinteeseen. Juoksin sillä aikaa ympäri Töölönlahtea, jotta saisin kulutettua etukäteen piknikillä ja juhlalounaalla kertyvät kalorit. Tänään olikin oikein mukava lenkkeilykeli. Lenkki tuntui kuitenkin tosi raskaalta. En ollut oikein palautunut eilisistä treeneistä.

Menin mukaan tapahtumaan siinä vaiheessa, kun seppeleensitoja esiteltiin Vanhan portailla. Tajusin siinä vaiheessa, että "voi DÄÄÄM, kaikilla muilla täällä on päässä ylioppilaslakki…" Olin jotenkin missannut kokonaan informaation siitä. Ei minulle tullut mieleenkään ottaa mukaan ylioppilaslakkia sinne, enkä toisaalta edes tiedä ylioppilaslakkini tarkkaa fyysistä sijaintia tällä hetkellä. Tunsin oloni hieman kiusaantuneeksi kävellessäni kulkueessa, jossa kaikilla muilla paitsi minulla oli valkoinen pipo päässä. No, ei sil välii. Olen oppinut käsittämään elämäni lähinnä sarjana kiusallisia tilanteita, eikä se tämän aamun kulkuehomma siis mitenkään poikennut normaalista.

Jo kulkueessa tapasin pari vanhaa tuttua yliopistopedagogiikan kurssilta ja SKYstä. Suuri iloinen yllätys tapahtui kuitenkin piknikillä Kumtähden kentällä: tapasin siellä vanhan judokaverini Paulan ja tämän miehen, Mikan. Treenasin Paulan kanssa melko paljon niihin aikoihin, kun kävin Tikkurilassa treenaamassa judoa (lopetin muistaakseni vuoden 2006 lopussa). Paula ja Mikahan ovat aivan Suomen huippujudokoita. Paula taisi olla naisten judomaajoukkueen kapteenikin muutama vuosi sitten. Mika kilpailee edelleen korkealla tasolla. Anyway, Paula väitteli viime vuonna fysiikasta, ja hänkin osallistuu siksi tähän promootioon.

Lopulta vietin koko piknikin ja Floran päivän lounaan Paulan ja Mikan seurassa. Etenkin se piknik olisikin muuten saattanut tuntua hieman pitkästyttävältä, koska se kesti niin kauan. Paulan kanssa jutellessa se kuitenkin kului nopeasti. Oli TODELLA mukava yllätys tavata hänet pitkästä aikaa ja kaiken lisäksi sellaisessa tilaisuudessa, jossa pystyi rauhassa vaihtamaan kuulumisia. Meillä olikin paljon juteltavaa. Pystyimme juttelemaan sekä treenaamisesta että tutkijaelämästä, koska meillä kummallakin nämä kaksi elementtiä ovat keskeisessä osassa elämässämme. Paulalla on toki lisäksi perhettä.

Minussa heräsi jopa pieni ajatus siitä, että voisin mahdollisesti harkita judon aloittamista uudelleen – en tietenkään mitenkään vakavissani, mutta ihan vähän vain, sivulajina aikidolle. Olen nimittäin ajatellut lopettaa nyrkkeilyn tämän kevätkauden päätyttyä, ja joku sivulaji voisi kuitenkin olla kiva. Judo olisi myös hyvää vaihtelua nyrkkeilyn jälkeen (kahta toisistaan etäämpänä olevaa kamppailulajia on nimittäin vaikea keksiä…) Nyrkkeilyn olen ajatellut lopettaa lähinnä siitä syystä, että Vesa ja Kirsi eivät enää jatka harjoitusten ohjaamista HNS:ssa tämän kevätkauden jälkeen. Enkä muutenkaan ole loppujen lopuksi oikein nyrkkeilijätyyppiä. Luonteestani puuttuu lähes täysin aggressiivisuus, eikä se ole oikein hyvä asia nyrkkeilyssä, jos tahtoo vähänkään sparrata kehässä (säkin hakkaaminen on sitten tietysti asia erikseen). Nyrkkeily on aivan erinomainen kuntolaji, mutta niin on tietysti judokin, ja voinhan lisäksi käydä vaikka lenkillä. Paula ja muut tytöt, joiden kanssa treenasin aikoinaan judoa Tiksissä, ovat kuulemma aloitelleet uudelleen treenailua kuntoilumielessä, ja voisin ilmeisesti mennä mukaan treenaamaan heidän kanssaan. Se voisi olla kivaa… Hmm, täytyy miettiä. Pitäisi vain sitten varoa, että en TAAAAS teloisi olkapäitäni. Noiden tyttöjen kanssa en kyllä koskaan satuttanutkaan itseäni. Loukkaantumiseni tapahtuivat ihan muualla.

Anyway, piknikin jälkeen siirryimme Kumtähden kentältä Kasarminkadulle Kaarle XII -ravintolaan. Kuljetus tapahtui kumpaankin suuntaan raitiovaunulla, joka oli vuokrattu vain meille. Tavallaan ihan siistiä, mutta siellä oli kyllä tosi ahdasta. Ravintolassa ei onneksi ollut plaseerauksia, joten pystyin olemaan sielläkin Paulan ja Mikan seurassa. Ja tutustui siinä samalla tietysti joihinkin uusiinkin ihmisiin. Ruoka oli ihan hyvää, ja tarjolla oli myös viiniä (joten se siitä iltalenkistä sitten…). Ohjelmassa oli musiikkiesityksiä, yhteislaulua ja puheita, mikä ei tietenkään ollut mitenkään yllättävää, kun kyse oli akateemisesta juhlasta. Piknikillä tarjoiltiin kuoharia ja jätskiä. Monilla oli mukana myös muita eväitä ja piknikvarusteita. Mika huomasi, että kentän laidalla istui joitakin laitapuolen kulkijoita, jotka kävivät aina välillä vaivihkaa hakemassa meidän tarjoilupöydältämme kuoharilasillisen… =D  

Tilaisuudessa oli jotakin nostalgista, vaikka erilaisissa akateemisissa pippaloissa tuleekin tietenkin nykyään käytyä aika paljon. Opiskeluaikoinani en itse asiassa missään akateemisissa juhlissa juuri käynytkään. (Ja jos kävin, niin en viitsinyt mennä oman ainejärjestön bileisiin, koska niissä ei ollut juurikaan poikia. Tässä suhteessa esim. teekkaribileet olivat huomattavasti kiinnostavampi tapa viettää aikaa… ;;;-) Siltikin tästä tilaisuudesta tuli jotenkin opiskeluvuodet mieleen. Ehkä se johtui niistä ylioppilaslakeista.