Category: Blogi
-
Leirillä Pariisissa
Su 26.12.2010 (Klo 22.54): Joulu on nyt vietetty (*röyh…*), ja on aika ryhtyä taas treenaamaan. Tuli kaiken lisäksi vietettyä tavallaan kaksi joulua: ensimmäinen varsinaisena aattoiltana Pauliinan kanssa porukoiden luona ja toinen joulupäivänä Pauliinan luona tämän lasten kanssa (koska lapset olivat isänsä luona aattona). Tänään on ollut jotenkin tosi raskas olo kropassa, joten tekee varmasti hyvää päästä liikkumaan.…
-
Kuulumisia joulun alla
Ke 22.12.2010 (Klo 23.20): Vihdoinkin ehtii kirjoittaa. On ollut aika paljon kaikenlaista häppeninkiä tässä joulun alla. Suurin uutinen on se, että alan tammikuun alusta lähtien työskennellä uudessa tutkimusprojektissa. Projektin nimi on "Kirjoitustulkkaus: prosessi, ymmärrettävyys ja teknologia", ja sitä rahoittaa Suomen Akatemia. Osa projektista toteutetaan HY:n nykykielten laitoksella (eli meillä). Hankkeessa avautui vähän aikaa sitten yksi kaksivuotinen tutkijatohtorin paikka. Päätin hakea paikkaa,…
-
Aggressiivisia hörhöjä liikkeellä
Ti 7.12.2010 (Klo 23.10 kotona Kalliossa): Hemmetti, että on näköjään kaikenlaista porukkaa liikkeellä täällä Kalliossa. Pitäisi vissiin olla vähän varovaisempi. Seisoin nimittäin tänään vähän ennen seitsemää illalla Sörkän ratikkapysäkillä. Liikenne oli ihan sekaisin. Olin matkalla työporukan pikkujouluihin Töölöön ja jouduin odottamaan kasin ratikkaa puolisen tuntia. Siinä odotellessani naputtelin aikani kuluksi yhtä tekstiviestiä. Yhtäkkiä joku huumehörhö tuli…
-
Konferenssimatkalla Zagrebissa
Ke 1.12.2010 (Klo 14.07 Helsinki-Vantaan lentokentällä): Olen juuri lähdössä Zagrebiin, Kroatiaan, konferenssimatkalle. Siellä järjestetään kansainvälinen Francontraste 2010 -konferenssi, joka kohdistuu ranskan kielen ja ranskankielisen kirjallisuuden kontrastiiviseen tutkimukseen. Pidän siellä perjantaina esitelmän finiittiverbittömien virkkeiden kääntämisestä ranskasta suomeen J.-P. Sartren näytelmäteoksissa (Likaiset kädet ja Suljetut ovet). On ollut tällainenkin pieni prokkis tässä meneillään viime aikoina. =) Mukavaa…
-
Akatemiaklubin tapaaminen
Ma 15.11.2010 (Klo 22.11): Tänään oli Nuorten Akatemiaklubin marraskuun tapaaminen. Kahvihetken jälkeen ohjelmassa oli oikeushistoriaa ja metafysiikkaa. Esitelmät olivat tosi kiinnostavia ja huolellisesti valmisteltuja. Metafysiikkaa käsittelevässä esitelmässä nousi esille joitakin minullekin tuttuja käsitteitä ja hahmoja, joita sitten kieputeltiin universumin laidasta laitaan aikamoisella vauhdilla. Esitelmä kävi nopeasti monella eri tasolla. Oikeushistoriasta en tiennyt ennestään yhtään mitään,…
-
Junnuleiri Myllyssä
La 13.11.2010 Vedin tänään Antin kanssa junnuleirin Myllyssä. Oli ihan jees. On hyvä idea vetää näitä leirejä yhdessä. Sillä tavalla se on paljon rennompaa, ja samalla saa hyviä ideoita toiselta. Antilla oli tänäänkin monta tosi kiinnostavaa koordinaatioharjoitusta, joissa yhdistyivät taisabakit (väistöt), ukemit (kaatumiset) ja kehonhallintaliikkeet. Tekniikoina vedimme ekassa treenissä gyakuhanmi katatedoria (ote ranteesta) ja toisessa…
-
Vihdoinkin palautumispäivä
La 6.11.2010 (Klo 16.35): Vitsit, että on kaikki paikat kipeänä. Vedin tänään parin tunnin treenit, ja oli jotenkin tosi raskas olo. Toisessa takareidessä on joku ihmeellinen lihasvamma. Yksi kohta tuntuu joustamattomalta kuin paperi, ja jos siihen tulee pienikin venytys, tuntuu siltä kuin paperi repeäisi. Tuntuu sellainen tosi terävästi polttava kuumotus. En tiedä, mistä se johtuu.…
-
Kadun vain yhtä asiaa…
Pe 5.11.2010 (23.05): … suhtautumisessani Mummon kuolemaan: kun näin hänet viimeistä kertaa, minun olisi pitänyt pyytää muilta, että olisin saanut olla hänen kanssaan hetken kahden. Minun olisi pitänyt kertoa hänelle kaikki ne asiat, jotka tahdoin hänen tietävän. En tehnyt niin, vaikka siihen oli mahdollisuus, ja se oli virhe. Nyt tätä virhettä ei enää pysty korjaamaan.…
-
Pitkästä aikaa judotreeneissä
To 4.11.2010 (Klo 20.23): Olin tänään pitkästä aikaa judotreeneissä. En ollut käynyt judossa kertaakaan joulukuun 2006 jälkeen. Nyt oli hyvä tilaisuus päästä kokeilemaan, kun Paula veti Tiksissä "naisten treenit". Tuntui yllättävän mukavalta treenata judoa, vaikka on ollut niin pitkä tauko. Joitakin liikkeitä ja harjoitteita on jäänyt selkärankaan vuosien takaa, ja toisaalta totesin tänään, että aikido ja judo tukevat vahvasti toisiaan.…
-
Finn-Aiki 10 v. -juhlaleiri
Pe 29.10.2010 (Klo 23.58): Tänään alkoi Finn-Aikin 10 v. -juhlaleiri Liikuntamyllyssä. Perustin seuran marraskuussa 2000 kahden silloisen oppilaani, Eskonmaan Harrin ja Hyväkän Joukon, kanssa. Mukaan lähti myös muutama muu treenaaja, jotka olivat käyneet säännöllisesti harjoituksissani jossakin niistä kolmesta seurasta, joissa vedin treenejä Ranskasta palattuani. (Vedin treenejä Sandokaissa Keravalla, Akarissa Tikkurilassa ja Awasessa Kaapelitehtaalla). Patrick Bénézi (joka on siis Christian…