Pascal ohjaamassa leiriä Finn-Aikissa tammikuussa 2011. (Kuva: Eino Pessi).

Pe 17.1.2014          

(Klo 23.50): Päätin taas tauon jälkeen jatkaa bloggailua ja avata tämän blogin julkiseksi. Sovin Axelin kanssa, että jos olemme yhdessä matkoilla, julkaisen matkakertomuksen vasta jälkikäteen, jotta rosvot eivät pysty katsomaan blogistani, koska olemme kumpikin poissa maisemista… Muuten minusta on ihan kiva kirjoittaa julkisesti avointa blogia. Se oli alun perinkin yksi sen viehätyksistä. Siis se, että en tiennyt, kuka lukisi blogikirjoituksiani, vai lukisiko kukaan.

Anyway, Sophie-vauva syntyi siis 31.10.2013, ja hänen syntymänsä jälkeen kaikki on liikkunut enemmän tai vähemmän vauvan ympärillä. Kaikki on mennyt ihan hyvin, joskaan hän ei aina nuku yöllä. Toisinaan hän saattaa nukahtaa vasta klo 6 aamulla, mikä on tietysti aika rankkaa. Muuten hän on oikein kiltti ja söpö vauva. Ristiäiset pidettiin hääpäivänämme, 15.12., Finska Läkaresällskapet tilassa Meilahdessa. Nimeksi tuli Sophie Irja Maria. ‘Sophien’ valitsimme ihan vain siksi, että tahdoimme kansainvälisen nimen, ja koska kumpikin pidimme ‘Sophie’-nimeä kauniina. ‘Irja’ oli isoäitini nimi, ja ‘Maria’ on Axelin suvussa kiertävä nimi.

Tässä yksi viimeaikainen kuva Sophiesta:

Sophie juuri heränneenä

Viime tiistaina aloitin vauvamuskarin Sophien kanssa, ja se oli kyllä tosi mukavaa! Kaikki ihastelivat Sophieta. Hän oli kaikkein pienin osallistuja.

Ai niin, mutta minun pitikin kirjoittaa Pascalin leiristä, joka alkoi tänään. Eino kävi hakemassa Pascalin lentokentältä. En itse päässyt mukaan, koska osallistuin erääseen seminaariin yliopistolla. Tapasin heidät Teboilin kahvilassa Myllypurossa. Olin laittanut liikuntavirastoon kaksi meiliä ja soittanut Myllyyn, jotta tällä kertaa ei olisi mitään sählinkiä salivarausten kanssa (siis että vakiovuoron haltijat eivät tietäisi, että meillä on yksittäisvaraus, tms.; tällaisia ongelmiahan on ollut monta kertaa). Eikä ollutkaan. Kaikki meni siltä hyvin oikein hyvin.

Pascal veti treenien ensimmäisessä osuudessa gyakuhanmi katatedoria. Teemana oli sisäänmeno, jossa uken ote irroitetaan alakautta. Tekniikoina tehtiin sokumen iriminagea, shihonagea ja kotegaeshia. Vähitellen siirryttiin tekemään vastatekniikoita, eli toinen teki samaisen sisäänmenon, ja toinen sitten teki siihen liikkeestä shihonagen tai kotegaeshin. Treenin toisella puoliskolla tehtiin katadori-menuchia. Siitä tehtiin ikkyota ensin normaaliin tapaan ja sitten siten, että käännöksen jälkeen jalat vietiin yhteen ja siitä sitten jatkettiin leikkaavalla liikkeellä uken kyynärpäähän. Loppuajasta tehtiin tenchinagea ensin katadori-menuchista ja sitten katadorista. Katadorista liike tehtiin siten, että leikattiin koko käsi uken tarttuvan käden yli ja heitettiin sitten siitä vapaalla kädellä. Treeniä oli oikein mielenkiintoista katsoa, ja porukkaa oli paikalla mukava määrä (noin 30). Osallistujia oli oman seuran lisäksi ainakin Moskovasta, Joensuusta, Lahdesta sekä parista eri Helsingin seurasta.

Itse en pystynyt treenaamaan tänään enkä pysty koko viikonloppuna. Vatsalihakseni eivät nimittäin vielä toimi raskauden jäljiltä. Aikidossa vatsalihaksia tarvitsee tosi paljon (mm. ukemeissa), joten en vielä pysty treenaamaan muiden ohjaamissa treeneissä. Pystyn kyllä jo vetämään treenejä. Tällä viikolla en tosin ole pystynyt edes vetämään treenejä, koska vasen olkapääni (se, joka on leikattu kolme kertaa) on ollut niin kipeä. Se kipeytyi viime lauantaina, kun vedin treenejä. En mielestäni edes tehnyt mitään erityistä. Jouduin joka tapauksessa ottamaan tosi rauhallisesti, koska toimimattomien vatsalihasteni lisäksi oikeaan polveeni sattui. Polvessa on joku vanha rasitusvamma, joka on nyt synnytyksen jälkeen taas vaivannut. Luulen, että se vaivaa lähinnä sen takia, että painan tällä hetkellä 12 kiloa enemmän kuin ennen raskautta… Pitäisi todellakin saada painoa pudotettua, mutta se ei ole ihan helppoa, kun en pysty vielä treenaamaan. Luulen, että kunhan pystyn aloittamaan taas treenaamisen, muutama kilo putoaa nopeasti. Valtaosa ylipainosta on kuitenkin vain nestettä, jota on kasaantunut kroppaan, kun en ole hikoillut kertaakaan kunnolla moneen kuukauteen. Kroppanihan on tottunut siihen, että harrastan rankkaa liikuntaa joka päivä ja siinä samalla myös hikoilen joka päivä kunnolla. Nyt en sitten ole päässyt kunnolla liikkumaan moneen kuukauteen. Näkyyhän se väkisinkin jossain. Ja loppuraskauteen liittyi muutenkin vahvaa turvotusta. Loppuajasta en edes saanut enää kenkiä jalkaan (piti käyttää crocseja). Sormukset eivät mene sormeen vieläkään. No… pikkuhiljaa… Olen tällä hetkellä 5:2-dieetillä, eli paastoan kaksi päivää viikossa. Yritän muutenkin syödä mahdollisimman vähän ja terveellisesti. Tavoitteena on saada ne kaikki 12 kiloa pois kesään mennessä.

Treenien jälkeen menin Pascalin ja Einon kanssa Viikinkiravintola Haraldiin syömään. Se on mielestäni mukavan tunnelmallinen paikka. Ruoka tosin on siellä aika… ööh… erikoista. Pascal meinasi ottaa poroa kunnes huomasi, että kyseessä oli poron SYDÄN… Yöh! 888-/ Minä ja Pascal otimme kummatkin lopulta kanasalaatin, joka oli oikein maukas. Jätin jälkkärin väliin, mutta viinilasillista en voinut vastustaa.

La 18.1.2014

(Klo 6.40): Heräsin jostain syystä jo kuuden aikaan tänään. Sophie nukkuu, joten päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja tehdä vähän duunia. Pitäisi saada yhdestä artikkelikäsikirjoituksesta 1000 sanaa pois. Olen tehnyt jonkin verran myös duuniprokkiksia äitiyslomani aikana. Se on ihan virkistävää. Tällä hetkellä tosin on vähän turhankin monta deadlinea samaan aikaan. Olen hieman stressaantunut.

Paino-ongelma häiritsee minua tosi paljon tällä hetkellä. Monilla naisilla kroppa palautuu ennalleen ihan itsestään lyhyessä ajassa, mutta minä en jostain syystä kuulu heihin. Se täytyy vain hyväksyä ja yrittää tehdä töitä painonpudotuksen eteen. Yritän tällä hetkellä syödä mahdollisimman vähän. Ihan vain sen verran kuin on pakko.

La 18.1.2014

(Klo 19.16): Sain aamulla ennen treenejä tehtyä ihan hyvin duunia. Sain artikkelistani peräti 850 sanaa jotenkin pois. Eli enää tarvitsee lyhentää sitä 150 sanalla. Jess. Sitten voin lähettää sen takaisin erääseen tieteelliseen lehteen. Anyway, olin tänään katsomassa kumpaakin treeniä. Sain taas paljon ideoita omiin treeneihimme.

Aamupäivätreenissä Pascal veti yokomenuchia. Siitä tehtiin ensin shihonage siten, että taisabakia tehdessä kädet olivat ikään kuin niissä olisi bokken. Sitten tehtiin ikkyon perusmuoto. Sen jälkeen tehtiin ikkyo siten, että hyökkäystä vastaanottava käsi oli nyrkissä ja kääntyi kontaktihetkellä ukea kohti. Samalla vartalo kääntyi 90 astetta. Sitten siirryttiin “Endomaiseen” vastaanottoon, jossa hyökkäys ohjattiin pään sivusta ohi siirtymällä vain hieman pois hyökkäyslinjalta. Siitä tehtiin lyhyt muoto kotegaeshista ja iriminagesta. Tämän jälkeen tuli vaikea osuus: tehtiin iriminagen vastaanotto ilman käsiä! Väistö tehtiin vain siirtymällä hieman sivuun ja kääntämällä päätä. Se näytti hemmetin hankalalta… Sitten tehtiin ikkyo siten, että ukea käännettiin aluksi vajaat 90 astetta sivulle. Tämän jälkeen oli vuorossa suora koshinage, eli ns. “pyyhkäisy-koshinage”, jossa otetaan ote etukädellä leikaten samalla vartalolla viistosti sisälle. Lopuksi tehtiin vapaatekniikkaa sekä hanmihandachiwaza kokyonagea, jota tehtiin jo eilenkin.

Treenien väliajan istuin Pascalin ja Grazun kanssa Teboilin kahvilassa. Tauon jälkeen vuorossa oli bokken-treeni. Siinä teemana oli sellainen askelkuvio, jossa takajalka siirtyy etujalan viereen, ja siitä sitten tehtiin kuraidachi-hallinta tai 2. sarjan 2. katan loppu, jossa hallinta tulee ensin kyynärpään kohdalle ja sitten vartaloon. Lopuksi tehtiin tuttu Aikiken-kata, jossa tehdään ensin suuri vaakatasoinen leikkaus vartaloon ja sitten hallinta päähän. Bokken-treenin jälkeen tehtiin gyakuhanmi kokyonagea siten, että ensin käännyttiin tenkanilla ja sen jälkeen käsi rentoutettiin ja tiputettiin peukalo edellä alas. Sitten tehtiin uchikaitennagea. Ensin tehtiin perusmuoto ja sen jälkeen sellainen sovellettu muoto, jossa vaihdetaan jalkaa takana, ja heitto tehdään niin lyhyenä, että uke joutuu tekemään kovan ukemin. Ukemi tehdään siten, että etujalka siirretään takajalan viereen. Etujalka lähestulkoon pyyhkäisee takajalan pois alta. Jos tämän vaiheen jättää tekemättä, ukemi on vaikea toteuttaa.

Illalla Antti vie opettajan syömään Piccolo Mondoon, jotta minä voin olla kotona vauvan kanssa. Vauva makaa tälläkin hetkellä sylissäni imetystyynyllä. Siten pystyn yhdistämään vauva-ajan ja tietokoneella olemisen. Välillä hän tosin alkaa huutaa, ja silloin tulee tietysti aina keskeytys.

Päivä oli oikein antoisa aikidollisesti, vaikka en päässytkään mukaan tatamille. Kannatti olla katsomassa. Samalla tietysti näki tuttuja, mikä on aina mukavaa. Kuitenkin tämänhetkinen fyysinen tilani on mielestäni turhauttava. Mutta sille ei nyt akuutisti voi mitään. Pitää vain yrittää pudottaa painoa ja kuntoutua taas vähitellen treenikuntoon. Synnytyksestä on vasta vähän aikaa.

Su 19.1.2014

(Klo 6.53): Heräsin taas tosi aikaisin. Vauva nukkuu vielä. Käytän taas tilaisuutta hyväkseni tehdäkseni töitä. Pitäisi vielä saada 150 sanaa yhdestä artikkelista pois ja tehdä lista muutoksista. Näin jostain syystä koko viime yön painajaisia. Nyt on jotenkin levoton olo.

Ma 20.1.2014

(Klo 8.30): Leirin viimeiset treenit menivät hyvin. Porukkaa oli paikalla vähemmän kuin lauantaina, mutta kuitenkin ihan ok määrä. Tekniikoissa oli jonkin verran kertausta lauantailta, mutta myös uusia juttuja. Uutena tehtiin ainakin chudan tsuki sokumen iriminage. Ensin siitä tehtiin perusmuoto, jossa askelkuviona on irimi henka ja käsillä kulmikas vastaanotto. Sen jälkeen tehtiin kiinnostava sovellus, jossa vastaanotto tehtiin siten, että käsi tuli lähelle vartaloa ja jatkoi siitä sitten pyörähtävällä liikkeellä tekniikkaan. Kertauksena tehtiin lyhyt muoto uchikaitennagesta, josta uken piti tehdä kova ukemi. Lisäksi tehtiin ainakin gyakuhanmi katatedori sokumen iriminagea irimi henkan kautta siten, että käännöksen jälkeen käsi kääntyi pystysuoraan, sekä yokomenuchi iriminage ilman käsiä (siis vastaanotto ilman käsiä).

Harmi, että Pascal ei vieläkään saanut 6. dania. Hän vaikutti itsekin hieman pettyneeltä, koska minimiaika olisi tullut täyteen jo pari vuotta sitten. Hänhän on ihan huippuammattilainen, joten on vaikea löytää syitä, miksi hän ei saanut arvoa minimiajassa. Mutta kuten Pascalin kanssa totesimme, 5. danista lähtien dan-arvot ovat pelkkää politiikkaa. On turha kuvitella, että niissä olisi kyse jostakin muusta kuin politiikasta. Ja mitä korkeampi arvo, sitä enemmän politiikkaa. Samasta syystä Christian ei vieläkään saanut 8. dania, mikä on periaatteessa aika yllättävää. Hänhän on ollut 7. dan jo vaikka kuinka pitkään ja on yksi parhaita maailmassa. Jos hän olisi japanilainen, hän olisi varmasti jo saanut 8. danin. Länsimaisilla kestää aina vähän pidempään. No, mutta toisaalta Christian ja Pascal ovat kumpikin jo niin tunnettuja maailmalla, että heidän vyöarvollaan ei ole juuri väliä.

Olen tällä hetkellä hieman masentunut. Täytyy toivoa, että en saa jotain synnytyksen jälkeistä masennusta ainakaan kovin pahasti. Masentaa, kun ei pysty liikkumaan normaalisti, tai ylipäänsä liikkumaan juurikaan. Tänään aion kyllä jo mennä vetämään treenejä. Täytyy toivoa, että olkapää ja polvi kestävät.

Tässä muutama Eino Pessin ottama kuva leiriltä:

Pascal vetämässä bokkenia.

Pascal näyttämässä chudan tsuki tekniikkaa Eddien kanssa.

Pascal näyttämässä kotegaeshia. Ukena Juhani.

Pascal ja katatedori-tekniikka. Ukena Mikko.

Pascal näyttää Antin kanssa uchikaitennagea.

Sophie ristiäismekossa turvakaukalossaan

Su 15.12.2013

(Klo 20.55): Tänään oli Sophien ristiäiset. Julkistimme siinä yhteydessä hänen koko nimensä, joka on: Sophie Irja Maria Wiklund. Sophie-nimi ei tule mistään erityisestä. Meistä se vain on kaunis nimi, joka toimii hyvin sekä suomeksi että ruotsiksi ja muutenkin kansainvälisesti. ‘Irja’ puolestaan oli isoäitini nimi, ja ‘Maria’ on Axelin suvussa kiertävä nimi. Juhlat pidettiin Finska Läkaresällskapetin omistamassa Villa Aikalassa, Meilahdessa.

Paikalla oli noin 30 henkeä, pääasiassa lähisukulaisia. Tilaisuus meni ihan hyvin, mutta on harmi, että Sophie huusi naama punaisena melkein koko kasteseremonian ajan. Muuten hän oli rauhallinen, mutta juuri seremonian aikana piti sitten huutaa… Serkkupoika, Otto, yhtyi sitten solidaarisuudesta mukaan itkuun, joten seremonian aikana tilassa oli kaksi huutavaa vauvaa… Kummeina toimivat siskoni Pauliina, tätini Heli sekä Axelin vanhempi pikkusisko Jenny ja tämän avomies Christoffer (eli ‘Toffe’). Kastemalja ja kastemekko olivat Axelin suvussa kiertäviä vanhoja hienoja perintökappaleita.

Äitiys on sujunut tähän asti ihan hyvin. Sophie on melko rauhallinen vauva. Tai oikeastaan hän on kiinnostava yhdistelmä rauhallisuutta ja energisyyttä. Hän valvoo tällä hetkellä joka yö kahteen tai kolmeen asti mutta nukkuu sen jälkeen monta tuntia yhteen menoon. Saan siis yleensä ihan hyvät yöunet. Päivällä Sophie on energinen ja vaatii paljon huomiota. Koko ajan pitäisi olla jotain häppeninkiä. Hän rakastaa olla kantoliinassa, joten pidän häntä siinä melkein koko ajan. Sängyssä hän suostuu olemaan vain öisin nukkuessaan sikeästi. Päivällä hän nukkuu yleensä vain pieniä pätkiä kantoliinassaan. Yleensä hän on ollut rauhallinen kaikissa tilaisuuksissa, joihin olemme hänet vieneet, joten oli tosi huonoa mäihää, että hän huusi tänään melkein koko kasteseremonian ajan. Esimerkiksi viime viikon lauantaina hän oli serkkunsa, Oton, ristiäisissä Pornaisissa eikä itkenyt siellä lainkaan. Torstaina olimme perhevalmennuksessa, ja sielläkin hän oli koko ajan tosi rauhallinen. Neuvolantäti ottikin hänet mallikappaleeksi vauvatanssiin. Sophie pärjäsi siinä oikein hyvin. 🙂

Tein viime maanantaina come backin aikidotreeneihin. En kylläkään treenaa vielä itse vaan ainoastaan vedän treenejä. En tosin pysty vielä vetämään alkulämmittelyä, joten pyydän aina jotakuta muuta vetämään sen. Oikeastaan vain olen paikalla, näytän tekniikoita ja neuvon muita. Jo pelkästään siinäkin huomaan, että kroppani on ihan jumissa raskauden ja kolmen kuukauden tauon jäljiltä… Voi jessus sentään. Paluusta ei tule helppo. Olen treenannut aikidoa 25 vuotta, ja tämä on pisin tauko koko aikana. Jälkitarkastus on ensi perjantaina. Sen jälkeen pystyn varmaankin alkamaan treenata vähän fyysisemmin. Olisi hyvä, jos saisin silloin myös luvan alkaa käydä lenkillä. Pitäisi saada vähän kondista nostettua ja painoa tiputettua…

Sophie ristiäismekossa kotisohvalla

Ensimmäinen kuva Sophiesta. Ikää neidillä noin kymmenen minuuttia…

Ke 6.11.2013

(Klo 18.26): Tyttäremme, Sophie, syntyi Kätilöopistolla viime torstaina, 31.10.2013, klo 22.20. Pituus oli 51 cm ja paino 4050 g. Synnytys oli pitkä ja rankka. Tyttö joutui ensimmäiseksi yöksi osastolle tarkkailuun mutta toipui rankasta synnytyksestä nopeasti ja pääsi jo seuraavana päivänä meidän luokse Haikaranpesään. Meillä oli siellä perhehuone käytössä, mikä oli tosi kätevää. Axel pystyi siksi olemaan vuorokauden ympäri paikalla.

Laskettu aika oli jo 18.10.2013, joten Sophie syntyi melkein kaksi viikkoa myöhässä. Synnytys ei käynnistynyt itsestään, vaan se käynnistettiin mekaanisella balonki-menetelmällä. Siinä kohdunkaulankanavan läpi laitettiin katetri, jonka päässä oli nestettä sisältävä balonki. Balonki hengaili jossain lapsivesikalvojen ja kohdun seinämän välissä, missä se kypsytti kohdunkaulankanavaa. Se tuli itsestään ulos yhden aikaan yöllä, mikä oli tarkoituskin. Niihin aikoihin supistukset olivat jo melko voimakkaita. Kolmen aikaan yöllä piti sitten lähteä Kättärille. Siinä vaiheessa supistukset olivat jo tosi voimakkaita, ja kipu alkoi tuntua sietämättömältä.

Sain Kättärillä kipulääkettä, mutta siitä ei ollut juurikaan hyötyä. Huomasin, että yksi supistus kesti noin 40 sekuntia. Pyysin Axelia ottamaan kellosta aikaa ja kertomaan minulle aina kymmenen sekunnin välein, kuinka kauan supistusta oli vielä jäljellä. Axel ei vielä ensimmäisenä yönä voinut jäädä sairaalaan yöksi, koska jouduin yöpymään päivystysosastolla, jossa oli kolme naista per huone. Yö oli aika kaamea… Supistuksia oli jatkuvasti, ja ne olivat voimakkaita. Kipulääke ei auttanut, eikä sitä saanut lisää. Jossain vaiheessa minua kehotettiin menemään kuumaan suihkuun ja istumaan suuren jumppapallon päällä. Tein niin, mutta ei siitäkään ollut juurikaan hyötyä. Noin puoli yhdeksän aikaan lapsivesikalvot puhkaistiin. Tuntia myöhemmin olin synnytyssalissa, jossa oli saatavilla ilokaasua. Ilokaasu auttoi vähän, mutta varsinaisesti kipuun auttoi mielestäni vasta epiduraali, jonka sain puoli yhdentoista aikaan. Se todellakin auttoi. Tuntui suorastaan taivaalliselta monen tunnin supistelun jälkeen päästä hetkeksi kokonaan irti kivuista. En tajua ihmisiä, jotka tahtovat synnyttää ilman epiduraalia…

Sitten vain odoteltiin. Ensin odoteltiin kohdunsuun aukeamista. Noin klo 17 se oli kokonaan auki. Ongelma oli kuitenkin se, että vauva ei laskeutunut. Sen takia odoteltiin vielä muutama tunti. Sain lisää epiduraalia niin monta kertaa, että lopulta sitä ei saanut enää antaa. Siinä vaiheessa siirryin istumaan jumppapallon päälle. Sitten seisoin sänkyä vasten ja nojasin kyynärpäihini. Tarkoituksena oli saada vauva laskeutumaan. Lopulta noin klo 21.30 alkoi ponnistusvaihe, eli siirryin makaamaan sänkyyn ja ponnistin aina ihan täysiä supistusten tahdissa. Se oli ihan järkyttävän kamalaa! Siis todellakin kaikkein kivuliainta, mitä on tähän mennessä joutunut kokemaan. Vaikka on ollut neljä olkapääleikkausta sun muita urheiluvammoja, niin ei kyllä ole yhtään kokemusta, joka olisi edes lähellä synnytystä. Ei todellakaan. Se oli niin järkyttävän kivuliasta. Onneksi oli tukijoukkoja paikalla. Axelin lisäksi ystäväni Jonna, joka on ammattikätilö, oli paikalla synnytyksen viimeiset tunnit. Hänen koutsaamisestaan oli todella paljon apua. Voi olla, että ilman sitä synnytys olisi päätynyt sektioon. Sektio oli nimittäin lähellä. Ponnistusvaihe kesti 50 minuuttia, kun maksimi on 60 minuuttia. Lopuksi päätettiin vielä kokeilla saada vauva ulos imukupilla, ja se toimi. Se tuntui kamalalta, mutta kuitenkin vauva saatiin sillä tavalla lopulta ulos. Sophie ei itkenyt lainkaan syntyessään ja saikin vain 3 Apgar-pistettä. Pisteet kuitenkin nousivat nopeasti: sekä viiden että kymmenen minuutin kohdalla pisteitä oli jo 8.

Ensimmäisen yön Sophie oli siis tarkkailussa. Minä ja Axel saimme siis nukkua vielä sen yön kunnolla… Siirryimme siinä vaiheessa perhehuoneeseen. Seuraavana päivänä Sophien vointi oli jo niin hyvä, että saimme hänet huoneeseemme. Siitä alkoi sitten opettelu. Saimme kätilöiltä neuvoja vaipanvaihdossa, imetyksessä, peseytymisessä ja kaikessa muussa mahdollisessa vauvaan liittyvässä. Ilman niitä neuvoja emme kyllä olisi pärjänneet. Oli myös tosi kätevää, kun koska tahansa pystyi tilaamaan kätilön avuksi huoneeseen nappia painamalla, ja kaikki ateriat kuuluivat tietysti myös pakettiin.

Ensimmäinen kylpy Kättärillä.

Vaipanvaihto on melko helppoa mutta imetys ei. Imetysasennot eivät aluksi olleet ihan helppoja, ja oli vaikeaa saada vauvaa tarttumaan kiinni. Hän joi helpommin tuttipullosta. Edelleenkin hän juo helpommin tuttipullosta, mutta myös rintaruokinta alkaa sujua. Asennot löytyvät jo melko helposti, ja vauva tarraa yleensä melkein heti kiinni. Hänellä on kuitenkin niin kovat otteet, että imetys tuntuu edelleen melko kivuliaalta. Hän tarraa kiinni rinnasta kuin jollain pihdeillä ja riuhtoo sen jälkeen tosi tarmokkaasti… 888-/ Yleensä kipu kuitenkin tuntuu pääasiassa vain imetyssession alussa. Sitten helpottaa. =) Täytyy toivoa, että kivuliaisuus lähtee kokonaan pois mahdollisimman pian, koska imetystä todellakin on päiväohjelmassa niin paljon tällä hetkellä. Kävin eilen ostamassa rintapumpunkin mutta en ole vielä käyttänyt sitä.

Kaikkein rankinta ovat olleet yöt. Sophie herää aina aamuyöllä ja valvoo sen jälkeen monta tuntia melkein yhteen menoon pääasiassa huutaen. Se on tosi rankkaa. Hän ei myöskään suostu nukkumaan yöllä omassa sängyssään paitsi korkeintaan alkuyöstä. Sen jälkeen joudun ottamaan hänet vierelleni ja ruokkimaan vähän väliä. En käytännössä nuku yöllä kuin jonkin aikaa alkuyöstä. Sen jälkeen pääsen nukkumaan vasta aamulla, jolloin vauva väsähtää. Silloinkin pidän häntä vielä rinnallani. Päivällä hän saattaa ottaa pitkähköt päivätorkut. Tänään hän tosin valvoi koko iltapäivän mutta on sen sijaan nukkunut melkein koko illan. (*helpotuksen huokaus*)

Päivätorkut iskän vatsan päällä.

Kättärillä meillä kävi vieraita joka ilta vierailuajalla. Ensimmäisenä iltana puimme Sophien vierailuajan kunniaksi Stockalta ostettuun vaaleanpunaiseen pukuun.

Sophie hieman alle vuorokauden ikäisenä Kättärillä.

Sunnuntai-iltana puimme vauvan Disney Storesta, Jenkeistä, tilattuun 101 dalmatialaista -teemaiseen pyjamaan.

Sophie istuu 101 dalmatialaista -pyjamassaan

Vierailuajan päätteeksi vaavi väsähti…

Kättärillä lastenlääkäri tutki Sophien ja totesi, että kaikki on niin kuin pitää. Paino tietysti laski synnytyksen jälkeen mutta lähti normaalisti nousuun seuraavina päivinä. Kotiuduimme Kättäriltä eilen, mikä oli tietysti kivaa. Tuntui jännältä pukea Sophie ensimmäistä kertaa ulkovaatteisiin ja kantaa turvakaukalossa autoon…

Sophie turvakaukalossaan kotimatkalla Kättäriltä.

Kotonakin kaikki on mennyt ihan hyvin. Ensimmäinen yö oli tietysti rankka, ja niin tulevat varmaankin olemaan myös tulevat yöt. Tuntuu kuitenkin siltä, että eiköhän tämä tästä… Aivan ihanan vaavin ainakin saimme!!! <3 <3 <3

Sophie ensimmäistä kertaa omassa sängyssään. <3

Sophie iskän olkapäällä.

Vaaleanpunaisissa lahjatöppösissä.. <3

Su 10.11.2013

Amy ja Sophie kotisohvalla

Sophie isänpäivänä Munkkiniemessä

Axel ja Sophie ensimmäisenä isänpäivänä

Ti 19.11.2013

Minä ja Sophie viime perjantaina saunan jälkeen.

Minä ja Sophie viime perjantaina saunan jälkeen.

Sophie sunnuntaina isovanhempien luona Munkkiniemessä.

Sophie ja Bizzette sunnuntaina Munkkiniemessä.

Ma 30.9.2013

Olen myös katsonut tosi monta kertaa tämän taidovideon, johon törmäsin YouTubessa. Mielestäni se on tosi hauska ja inspiroiva. (Olen itse treenannut taidoa vain 2-3 kuukautta joskus lukioaikoina. En siis tiedä lajista juuri mitään, mutta hauskaa se oli. Aika ei vain riittänyt kaikkeen.)

Christian TIssier heittää Anton Coronellia leirillään Moskovassa maaliskuussa 2012. (Kuva: Masha Polevaya. Kuva on lainattu Christian Tissier’n kotisivuilta.)

Ma 30.9.2013

Katsoin eilen kiinnostavan videon, jossa Endo-sensei puhuu vapauden käsitteestä aikidon harjoittelussa. Videon pääesiintyjät ovat Seishiro Endo sensei ja Christian Tissier sensei. Videon on ohjannut Manuel Radons.

Aikido – martial art documentary film – The ascent to beauty – Trailer HD

Video herätti minussa paljon ajatuksia, ja innostuin eilen illalla filosofoimaan Finn-Aikin Facebook-ryhmässä. Kopioin kommenttini tähänkin:

“Eli siis ymmärrän tämän niin, että ensin pitää harjoitella kaavamaisesti muotoa. Tehdä paljon toistoja, jotta oppii tekniikoiden muodot. Siinä vaiheessa vapautta siis rajoittaa muotojen harjoittelu. Sitten, kun hallitsee muodot, voi niistä vapautua. Mutta siltikin kaikki tapahtuu ikään kuin “muotojen sisällä”; noudattamatta niitä kaavamaisesti mutta kuitenkin niitä kunnioittaen.”

“Tekniikoiden muodoista löytyy koko ajan yhä enemmän rikastuttavia yksityiskohtia. Muodotkaan eivät siis koskaan tule täysin valmiiksi. Siltikin luovuutta pystyy toteuttamaan kunnolla vasta siinä vaiheessa, kun pystyy irtautumaan muodoista. Muodot asettavat kuitenkin tietynlaiset rajat luovuuden toteuttamiselle. Ja ennen kaikkea ne tarjoavat tarvittavat välineet; ilman välttämättömiä välineitä ei ole luovuutta eikä vapautta. Joten mitä paremmin tuntee muodot, sitä enemmän on vapaa toteuttamaan luovuuttaan.”

“Varmaan vähän sama kuin esimerkiksi tutkimuksessa täytyy tuntea tarvittavat menetelmät, ennen kuin voi tehdä tutkimusta. Mitä paremmin ja mitä laajemmin tuntee menetelmiä ja teorioita, sitä vapaampi on tekemään luovaa tutkimusta. Ja koko ajan menetelmistä ja taustateorioista löytyy jotakin uutta kiinnostavaa, mikä auttaa oman luovan tutkimuksen tekemisessä. Koko ajan pystyy yhä paremmin toteuttamaan itseään, jos taustataidot (ts. menetelmien ja taustateorioiden tuntemus) karttuvat.”

“Ja mokaaminenhan on olennainen osa oppimisprosessia sekä aikidossa että tutkimuksessa. Se on sitä “raja-aitojen löytämistä”. X-) “

“Aikidossa toistetaan aluksi samoja perustekniikoita niin paljon, että loppujen lopuksi harjoittelija osaa ne unissaankin, ja niin on tarkoituskin. Samaan tapaan jokaisella tutkijalla varmaankin on omat tutut ja turvalliset lempparilähdeteoksensa, jotka on lukenut sata kertaa mutta joihin kuitenkin palaa yhä uudestaan, koska niistä tuntuu jatkuvasti löytyvän vähän jotakin uutta. Ja on myös muita rutiineja ja vakiokuvioita, joita toistaa ainakin lähestulkoon kaavamaisesti. Ne muodostavat turvallisen kehyksen työskentelylle.Vähitellen sitten aikidossa siirrytään yhä vaikeampiin tekniikoiden muotoihin, ja tutkija puolestaan tutustuu erilaisiin menetelmiin ja teorioihin yhä laajemmin ja monipuolisemmin. Varsinainen aikido ja varsinainen tutkimus tapahtuvat sitten tämän asiantuntemuksen asettamissa rajoissa, mutta kuitenkin ennalta määritellyistä rajoista vapaana… Sisäiset raja-aidat tavallaan kaatuvat, vaikka ulkoinen kehikko säilyykin ainakin jossain määrin. (‘Jossain määrin’ siksi, että ulkoinen kehikkokin koko ajan venyy kokemuksen myötä.)”

Linkitän tähän samalla myös pari muuta tosi hyvää aikidovideota. Tällä videolla esiintyvät aikidon perustajasuvun jäsenet, Doshu Moriteru Ueshiba ja Waka-sensei Mitsuteru Ueshiba vuonna 2013.

Tässä Christian Tissier sensein Bercyn näytös vuodelta 2009.

Ke 14.8.2013

Elämä on sellainen juttu, että täytyy ottaa koko paketti. Sekä hyvät että huonot päivät. Ei voi elää pelkästään niitä hyviä. Niin se vaan on…

“People are often unreasonable and self-centered. Forgive them anyway.
If you are kind, people may accuse you of ulterior motives. Be kind anyway.
If you are honest, people may cheat you. Be honest anyway.
If you find happiness, people may be jealous. Be happy anyway.
The good you do today may be forgotten tomorrow. Do good anyway.
Give the world the best you have and it may never be enough. Give your best anyway.
For you see, in the end, it is between you and God. It was never between you and them anyway.”
― Mother Teresa

Martial Arts International Federationin (MAIF) “World Aikido” -Facebook-ryhmän kansikuva

Ke 31.7.2013

Vähänks huvittavaa! 😀 Eräs suomalainen aikidoka törmäsi Facebookissa Martial Arts International Federationin (MAIF) “World Aikido” -ryhmään. Ryhmän kansikuvana oli tuo yllä oleva kuva, jossa meitsi heittää Juusoa Combat Games -tapahtumassa, Pekingissä, 2010. Kuvan taustaa on tietysti muokattu, ja sitä on ilmeisesti venytetty hieman sivusuunnassa, jotta se sopii hyvin Facebook-ryhmän taustakuvaksi.

En edes itse tiennyt mitään tuollaisesta ryhmästä (tai edes tuosta MAIF:sta), saati sitten tuollaisen kuvan olemassaolosta ja näkymisestä Facebookissa. Luultavasti kuva on lainattu Combat Gamesien kotisivuilta. No, onneksi se on ihan onnistunut kuva.

Amy ja Axel pian sen jälkeen, kun olimme hakeneet Amyn koirahotellista Portugalista palattuamme.

Ma 29.7.2013

(Klo 16.33): Viimeinen päivä Portugalissa meni ihan hyvin. Kävimme pelaamassa minigolfia. Se oli ihan kivaa. Axel pelasi tosi hyvin. Hän on pelannut minigolfia monta kertaa aiemminkin ja joskus kai oikeaa golfiakin. Minulla ei mennyt yhtä hyvin. Olinkin minigolfannut muistaakseni vain kerran aiemmin, joskus kauan sitten jollain etelänmatkalla. Ulla ja Tom olivat mukana ja antoivat ihan hyviä neuvoja siitä, miten mailaa tulisi käyttää ja millaisessa asennossa tulisi seisoa palloa lyödessä. He harrastavat kumpikin golfia.

MINIGOLFAAMASSA

Ulla ja Tom heittivät meidät lentokentälle hyvissä ajoin. He palasivat itse Suomeen vasta seuraavana päivänä. Lentomme oli puolisen tuntia myöhässä, samoin jatkolentomme Lissabonista. Vaikka lähdimme jo iltapäivällä, olimme perillä Suomessa vasta joskus viideltä aamulla. Vaihto Lissabonissa oli niin pitkä, ja kello on Suomessa kaksi tuntia enemmän kuin Portugalissa. En pystynyt itse nukkumaan lennon aikana juuri yhtään. Seuraava päivä meni siksi pääasiassa lepäillessä. Kävimme tosin hakemassa Amyn koirahotellista Oulunkylästä. Ensin hän vaikutti hieman mököttävän mutta hetken päästä jo tervehti meitä hyvin sydämellisesti.

Viime maanantaina kävimme lääkärintarkastuksessa raskauteeni liittyen. Kaikki vaikutti olevan kunnossa sekä äidin että vauvan osalta. Vauva on koon puolesta ihan keskikäyrällä. Tiistaina kävin lymfahieronnassa, koska sen sanotaan auttavan turvotuksen hallinnassa. Ainakin se oli rentouttavaa ja miellyttävää. Melko kallista kyllä (tunti maksoi muistaakseni 80 €). Ehkä yritän käydä siellä noin parin viikon välein. Huomenna menen sokerirasituskokeeseen. Se on rutiinitarkastus, joka tehdään kaikille yli 25-vuotiaille ensisynnyttäjille. Raskausajan diabetes on Suomessa sen verran yleistä. Lisäksi aloitan tällä viikolla neuvolapsykologin vastaanotolla käymisen. Tuskin saan sieltä aikaa kuin noin kerran kuussa synnytykseen saakka, mutta on sekin enemmän kuin ei mitään. Tunnen olevani jonkinlaisen terapian tarpeessa tällä hetkellä.

Olen ollut viime aikoina melko alakuloinen. Näen jatkuvasti painajaisia ja olen väsynyt päivisin. Toimintaenergiaa on vain vähän. Nukun paljon. Kulunut vuosi on ollut minulle tavattoman raskas. Yritän kuntouttaa itseäni ajattelemalla, mitä kaikkea positiivista on tapahtunut. Kaikkein suurin positiivinen tapaus on tietenkin ollut se, että olen raskaana. Tulin raskaaksi melkein heti häiden jälkeen, ja kaikki on sujunut alusta lähtien hyvin. =) Keskenmenot ovat yleisiä, mutta minulle ei tullut keskenmenoa. Se on hienoa. Lapsi on myös kaikkien tähänastisten tutkimusten valossa täysin terve ja hyväkuntoinen. =) Minullakaan ei ole ollut mitään erityisen pahoja raskausvaivoja.

Pieni tyttömme 3.6. otetussa ultraäänikuvassa.. <3

Minun ja Axelin häät menivät myös tosi hyvin. Se oli oikea unelmien päivä meille kummallekin.

Tulossa ulos kirkosta

Häämatka Malediiveille oli mahtava. Malediivit oli juuri se kohde, johon tahdoimme mennä, ja saimme lahjarahat juuri ja juuri riittämään siihen. Muistelemme häämatkaamme usein vieläkin.

Rantamaisemaa Meerussa.

Treenien vetäminen on ollut oikea henkireikä. Seura on pyörinyt hyvin. Uusia innokkaita aloittelijoita on tullut lisää, ja aktiivisten jäsenten määrä on kasvanut. Järjestimme vuoden aikana useita tapahtumia, ja kaikki niistä sujuivat hyvin. Treeneissä on lähes aina ollut tosi hyvä fiilis, ja treenien jälkeen on ollut mukavaa jutella ihmisten kanssa. Muuten en normaalissa arjessa nykyään kovin paljon juttelekaan muiden kuin Axelin kanssa. Siksi treenit ovat minulle aina myös tärkeä sosiaalinen tapahtuma. Seuran pyörittämiseen liittyy myös kaikenlaista koordinointia sun muuta puuhaa, mikä on useimmiten ihan mukavaa. =)

Ammatillisesti positiivista on ollut ainakin se, että artikkelini Communication & Medicine -lehdessä lopultakin julkaistiin. Julkaisuprosessi kesti kolmisen vuotta, mutta näköjään kannatti olla kärsivällinen. Kyse on arvostetusta lehdestä. Toki joitain muitakin positiivisia julkaisu-uutisia on tullut. Lisäksi olen osallistunut vuoden aikana useaan kansainväliseen konferenssiin, ja ne olivat kaikki oikein antoisia.

Ke 31.7.2013

(Klo 16.15): Viime lauantaina oli erään sukulaistätini, Pirkon, 80-vuotispäivät. Niitä vietettiin Villa Kokkosessa, Järvenpäässä. Rakennus on Alvar Aallon suunnittelema. Mielestäni oikein kiva. Kaikkein hienointa siellä kuitenkin oli musiikkiesitys, jossa esiintyi oopperalaulaja Antti Pesonen. Säestyksestä vastasi pianisti Elina Viitaila.

Villa Kokkonen

Sunnuntaina puolestaan oli ohjelmassa Pedron 9-vuotispäivät Keravalla. Ajatella, että pieni Peedruli täytti jo 9 vuotta! (*niisk*) Niin ne pienet kasvaa… <3 Ostin Peedrulille synttärilahjaksi tunnin koirahierontalahjakortin. Toivottavasti hän tykkää hieronnasta. Luultavasti tykkää, koska Pedro tykkää yleisesti ottaen kaikesta huomiosta. En vain tajua, miten hieroja saa käytettyä kokonaisen tunnin pieneen Peedruliin… 😀

Pedro Heli-tädin sylissä synttäreillään Keravalla 28.7.2013.

Pedro Keravalla Portugalista tuodussa tuliaispaidassaan. <3