La 13.10.2012

Axel kokkasi meille eilen illallista. Hän on varsin luova jälkiruokakokki. Periaate on: “Kaikki, mikä on hyvää, kelpaa jälkiruoaksi.” Eilen jälkkäriksi tarjoiltiin raakaa piparkakkutaikinaa, koska se on meidän kummankin mielestä ihan sikahyvää. Mutta kieltämättä tuli aika ällö olo melko pian… 8-/ Nyt koko taikina on jo syöty. (Vedin juuri äsken viimeisen nokareen… *röyh!*)

Kerroin piparitaikinajälkkäristämme eilen Facebookissa, ja Alasuutarin Jari linkitti kommentteihin vanhan Spede Show -sketsin, jonka nimi on “Piparkakkutaikina”. Ihan hillittömään hauskaa!!! X-DDDDD Etenkin Vesku Loiri tekee tässä mielestäni ihan loistoroolin:

http://www.youtube.com/watch?v=omZdp1z4UcQ&sns=em

Paris rakkaassa savimökissään. <3

Su 30.9.2012

Parisulin hauta Wiklundien mökillä, Skyttön saarella Porkkalassa.

Rakas Paris-kilpikonnamme menehtyi viime tiistaina vakavan sairauden murtamana. Sille tuli soft shell syndrome, eli sen kilpi alkoi pehmentyä. Se ei varmaankaan kuitenkaan kuollut suoranaisesti siihen, vaan sai ilmeisesti vastustuskykynsä heikennyttyä jonkun toisen sairauden, joka sitten vei sen nopeasti. Se vain yhtäkkiä nukkui pois omassa terraariossa köllötellessään. :’-( Minä ja Axel olimme ihan murheen murtamia. Emme pystyneet heti edes puhumaan asiasta. Itkimme vain kuorossa ja surimme menehtynyttä vauvaamme. Erityisesti ensimmäinen yö oli raskas. Aamulla herätessäni ensimmäinen ajatukseni oli: “Olipas kamala painajainen!” Sitten tajusin, että se ei ollutkaan unta… (*BYÄÄÄÄÄH!!!!*)

Ostin heti keskiviikkona pienen sydämenmuotoisen hautakiven Parisulille. Ensimmäisen vuorokauden annoimme ruumiin olla terraariossa. Toivoimme kai vähän, että Paris olisi sittenkin vain nukahtanut harvinaisen syvään uneen ja lähtisi päivän aikana liikkeelle. Mutta ei. Keskiviikkoiltana annoimme periksi ja pistimme ruumiin säilytykseen pakastimeen. Säilytimme sitä samassa “vauvarasiassa”, jossa olimme ostaneet rakkaan kilpparimme Pariisista viime keväänä. :’-( Tyhjä terraario tuntui pahalta katsoa, joten pistimme sen päälle lakanan.

Parisulin arkku sisältä päin.

Tänään sitten lähdimme Axelin vanhempien kanssa näiden mökille, joka sijaitsee Skyttön saarella Porkkalassa. Parisuli haudattiin sinne mustassa Iittalan korurasiassa. Sen ruumis sujautettiin sisälle rasiassa olevaan mustaan samettipussiin. Hauta kaivettiin pienen puun alle jonkin matkan päähän mökkirakennuksesta. Samaan kohtaan on haudattu Axelin isän perheen cockerspanieli joskus kauan sitten. Haudalle istutettiin narsisseja, ja pistimme sen päälle pihlajanmarjaterttuja koristeeksi.

Hautakiven päälle kirjoitimme tekstin: “Tässä kököttää Paris, 2011-2012.” Kököttäminen oli kuitenkin Parisulin lempipuuha, vaikka se olikin aktiivinen kilppari. Välillähän se lähti lenkkeilemään ympäri terraariota. Kiipeili esteiden yli ja kulki kyljellään esineiden ja terraarion lasiseinän välissä… X-) Se näytti niin hassulta! Eniten Parisuli vietti aikaa harjakattoisessa savimajassaan, jonka ostin sille viime toukokuussa Tallinnan satamasta. Meinasimme haudata sen savimajassaan, mutta lopulta päädyimme kuitenkin siihen, että arkku on parempi. Täten savimaja jää meille ja mahdollisille tuleville kilpparisukupolville muistoksi reippaasta ja urheasta Parisulista. (*niisk!*) <33333

Parisulin arkku hautakuopassa.

Kaikkein pahimmalta tuntuu se, että Paris kuoli 1v 3kk vanhana, vaikka sen piti elää sata vuotta. Se kuoli siis todellakin ihan vauvana. On se niin VÄÄÄÄRIN!!!! Ja hoidimme sitä mielestämme niin huolellisesti ja varjelimme kuin silmäteräämme. Sillä oli suuri ja hieno terraario, jossa oli kaikki pelit ja vehkeet ihan viimisen päälle. Siltikin näin kävi. =( Tuntuu todella epäoikeudenmukaiselta. Mutta täytyy kai yrittää ajatella, että kuolema on vain jonkinlainen muodonmuutos. Elämä ei lopu vaan vaihtaa muotoaan. Tämähän on yhteistä varmaan kaikille uskonnoille: kuolema nähdään siirtymänä olomuodosta toiseen. Näkemykset vain vaihtelevat sen suhteen, millaisesta siirtymästä on tarkalleen ottaen kyse. En usko, että elämä on varsinaisesti yksilössä vaan että se on jotakin paljon yleisempää. Se on olemassa yksilöistä riippumatta. Yksilöt ovat siis vain jonkin yleisen Elämän ilmentymiä. Elämän tapoja ottaa konkreettisen muotonsa.

Mikä sitten on Elämä? No se on se jokin voima, joka ajaa kaikkia elollisia olioita ja jota kukaan ei pysty täysin selittämään tai ymmärtämään, sillä se on jotakin niin paljon yksilöä suurempaa. Sille voi antaa erilaisia nimiä, kuten Jumala. Nimeäminen ja personifikaatio ovat tyypillisiä inhimillisiä taipumuksia selittää asioita. Jotkut käsittävät kaiken takana olevan eräänlaisen suuren kaikkivoivan agentin. Itse näen maailmankaikkeuden erilaisten voimien yhtälönä. Suurin näistä voimista on Elämä, jota ihmisten ajattelussa ilmentää esimerkiksi kristillinen personifikaatio, Jumala, joka on kaikkivoiva agentti. Jumala nähdään siis usein kaikkien voimien hallitsijana. Muissa uskonnoissa sama voima personifioidaan eri tavalla. Kuitenkin kyse on enemmän tai vähemmän samasta asiasta. Kyse on vain näkökulmaerosta. Olen itse kristitty. Olen siis valinnut personifioida Elämän voiman kristillisen Jumalan muotoon. Luultavasti pitkälti ympäröivän kulttuurin vaikutuksesta. Siltikään tämä ei ole ristiriidassa omien eksistentiaalisten pohdiskelujeni kanssa. Minulle Jumala ei ole ihmiseen verrattava toimiva agentti ja voimien hallitsija vaan nimi erilaisten voimien (luonnonvoimat, sosiaaliset voimat, jne.) abstraktille ja yli-inhimilliselle kokonaisuudelle.

La 22.9.2012

(Klo 22.47): Osallistuin tänään Awasen järjestämälle juhlaleirille Kaapelitehtaalla. Leirin tarkoituksena oli juhlistaa Awasen toisen pääohjaajan, Harrin, sekä kahden muun suomalaisen aikidon pioneerin, Jussin ja Miran, 40-vuotista taipaletta aikidon parissa. Lisäksi juhlistettiin Awasen 20-vuotissynttäreitä. Leiri alkoi jo eilen, mutta pääsin itse paikalle vasta tänään. Kannatti todellakin osallistua! Treenit olivat aivan erinomaisia, ja porukkaakin oli paikalla ihan mukavasti. Sali oli oikeastaan täynnä väkeä.

Ekat treenit veti tänään Markku, Awasen toinen pääohjaaja. Hänen tekemänsä tyyli on lähellä meidän seurassa tehtävää tyyliä, koska Markunkin opettaja on Christian. Treeneissä nousi esille mm. joitakin teemoja, joita teimme viime viikon loppuna Christianin leirillä, mutta Markku oli kehitellyt niistä omia sovelluksia, mikä oli kiinnostavaa. Seuraavaksi Mira veti treenit. Hänen opettajansa on Endo, joten tyyli on hieman erilainen kuin meillä Finn-Aikissa. Kuitenkin olen treenannut Miran kanssa vuosien varrella niin paljon, että hänen treenitapansa on minulle varsin tuttu. Saan hänen treeneistään aina paljon ideoita siitä, miten kontaktia voidaan harjoitella liikkuvalla tavalla siten, että se yhdistyy koko ajan tekniikkaharjoitteluun.

Parin tunnin treenaamisen jälkeen oli tunnin tauko. Menimme siksi aikaa porukalla Kaapelitehtaan kahvilaan. Oli mukavaa taas vaihtaa kuulumisia vanhojen tuttujen kanssa.

Toisen treenin aloitti Harri. Harrinkin opettaja on Christian, joten hänenkin tyylinsä on lähellä sitä, mitä meidän seurassa tehdään. Kuitenkin Harrilta oppii aina hyviä pointteja mm. tekniikan toimivuuteen liittyen. Päivän viimeisen treenin veti Jussi, joka on Suomen ensimmäinen 6. dan ja shihan ja käytännössä liiton päävalmentaja. Sattumalta Jussi oli pääohjaajana Keravan Sandokaissa silloin, kun itse aloitin treenaamisen siellä 10-vuotiaana. Täten olin sikäli onnekas, että pääsin heti tasokkaaseen valmennukseen. Jussi oli valmentajani vielä Mäkelänrinteen urheilulukioaikoinakin. (Sen jälkeenhän muutin pariksi vuodeksi Ranskaan, minkä jälkeen melko pian perustin oman seuran.) Oli tosi mukavaa päästä osallistumaan hänen treeneihinsä taas pitkästä aikaa. Hän onnistui hyvin tekemään eräänlaisen yhteenvedon päivän teemoista. Jussin treeneissä on aina mukavan leppoisa mutta kuitenkin keskittynyt tunnelma. Pidän myös hänen tavastaan korostaa aikidon luovaa näkökulmaa sekä tekniikan tilanneherkkyyttä.

Kävisin oikein mielelläni säännöllisesti kaikkien neljän tämän päivän ohjaajan treeneissä. Harmi vain, että työn, oman seuran ja parisuhteen myötä vapaata aikaa on nykyään erittäin vähän. En siis kerta kaikkiaan ehdi. Mutta täytyy yrittää aina käydä tällaisilla leireillä ja muissa erityistilaisuuksissa silloin, kun ehtii! Sekä Jussi, Mira, Harri että Markku ovat vaikuttaneet hyvin paljon omaan tapaani tehdä aikidoa. Olemme tunteneet toisemme tosi pitkään, ja kävin heidän kaikkien treeneissä tosi paljon aikoinaan. Arvostan heitä kaikkia tavattoman paljon. Hienoa, että olemme niin hyvissä väleissä ja näemme toisiamme vieläkin melko säännöllisesti (monta kertaa vuodessa kuitenkin). Olemme tunteneet toisemme niin pitkään, että aina, kun näemme toisemme, tulee sellainen fiilis kuin aika menisi 10-15 vuotta taakse päin takaisin niihin aikoihin, jolloin olimme tekemisissä melkein päivittäin.

Hienoa aikidoyhteisössä on mielestäni ennen kaikkea se, että siellä vain aikidolla on väliä. Kaikki muu maailma sulkeutuu tatamin ulkopuolelle. Vain sillä, mitä on tehnyt ja tekee aikidon parissa, on merkitystä treeneissä. Kuten olen joskus sanonut oppilailleni, minulle on aivan sama, mitä kukakin tekee tai on joskus tehnyt treenien ulkopuolella. Vaikka joku olisi ollut 20 vuotta vankilassa jostakin, kärsinyt tuomionsa ja tullut sen jälkeen meille treenaamaan, minun ei tarvitse edes tietää siitä. Saati sitten, että tuomitsisin häntä siitä jotenkin. Minulle merkitsee vain se, että hän on tullut treenaamaan, tahtoo oppia aikidoa ja toimia yhteisömme pelisääntöjen mukaisesti. Muulla ei ole merkitystä. Treenit ovat oma maailmansa, jossa jokainen pääsee irti siviili-identiteetistään. Se on eräänlainen pakopaikka. Siviilielämään kruunut ja luurangot eivät siis seuraa dojolle, ellei niistä itse tahdo puhua jollekulle. Se on hienoa.

Päivä oli erittäin antoisa ja mukava. Jossain vaiheessa vain mietin, että vaikka siviilielämän kruunut ja luurangot eivät seuraa dojolle, niin kuitenkin aikidoyhteisössä meillä kaikilla on oma asemamme, joka liittyy mm. vyöarvoon, tekniseen tasoon, treenivuosiin, panostuksen määrään, ikään, jne. Se, miten kenenkin sopii käyttäytyä tatamilla, on jonkinlaisessa suhteessa asemaan ja niihin parametreihin, joista se muodostuu. Usein ne, joiden asema on niin korkea, että heillä olisi “varaa” käyttäytyä hyvin itsevarmasti suhteessa toisiin, käyttäytyvätkin hyvin vaatimattomasti. Toisaalta ne, joilla ei todellakaan olisi vielä varaa mihinkään sen kummempaan pröystäilyyn, saattavat missata koko sosiaalisen järjestelmän ja käyttäytyä (ehkä tahtomattaan) sen pelisääntöjen vastaisesti. Mutta ei se mitään. Sellaista harjoittelu on aina välillä. Kaikki kypsyy ja kehittyy. Sekä tekniikka että asenne. Se on normaalia.

La 15.9.2012

(Klo 20.55): Christian Tissier shihan veti eilen ja tänään leirin Helsingissä. Tavallisesti leiri on pidetty Kaapelitehtaalla, mutta tällä kertaa treenasimme Herttoniemessä sijaitsevassa Budocenter Kamppailukeskuksessa, koska Kaapelilla oli ilmeisesti joku sambotapahtuma, jonka käyttöön sali oli varattu. Anyway, myös Kamppailukeskus oli ihan ok paikka leirille. (Kaapelitehtaan tatami ja pukuhuoneet olisivat tietysti olleet tilavampia, ja siellä olisi ollut kiva kahvila, mutta ei voi mitään.)

Leiri oli mielestäni aivan erinomainen. Teimme jonkin verran samoja tekniikoita kuin kesäleirillä Roquebrunessä. Se oli pelkästään hyvä juttu, koska olin jo ehtinyt unohtaa joitakin niistä. Näin ne palasivat taas aktiivisesti mieleeni ja pystyn vetämään niitä omissa treeneissämme. Kaikkein hienointa minun kannaltani näissä leireissä onkin se, että saan niistä ideoita omiin treeneihimme. Porukkaa oli paikalla ihan kivasti. Väkeä oli tullut ympäri Suomea ja lisäksi ainakin Ruotsista, Venäjältä, Virosta ja Latviasta. Taso oli mielestäni oikein hyvä. Tietysti paikalla oli taas kerran paljon vanhoja tuttuja treenikavereita, joiden kanssa on aina hauskaa harjoitella ja vaihtaa kuulumisia.

Leirin teema oli eräänlainen leikkausidea. Tänä aamuna treenasimme bokkenissa erästä batto jutsu -tekniikkaa, jossa siirrytään shomen-hyökkäyksestä hieman sivulle leveässä ja symmetrisessä asennossa alakautta koukaten, vedetään miekka tupesta ja leikataan gyaku-yokomenilla vastustajaa ohimoon. Sen kautta leikkausidea selkiytyi entisestään. Miekalla tehtävää leikkausta pystyi soveltamaan suoraan aihanmi katatedori nikyo uraan, mikä oli kiinnostavaa.

Teimme aika paljon ikkyota tällä leirillä. Siinäkin nousi esille leikkausidea. Sekä omote- että uramuodoissa pitäisi kiinnittää huomiota siihen, että ei yritä työntää tai vetää kyynärpääkädellä ukea mihinkään suuntaan. Sen pisteen pitäisi pysyä ihan vakiona. Sen ympäri sitten vain liikutaan ja siitä leikataan suoraviivaisesti alaspäin. Christian tuli eilen korjaamaan tekniikkaani tältä osin. Työnsin liikaa. Hänen neuvonsa ansiosta sain liikkeen onnistumaan hieman paremmin ja vähintäänkin ymmärsin, mitä siinä piti yrittää. Vaatii tietysti vielä lisää harjoittelua, ennen kuin sen saa (ehkä joskus) kunnolla onnistumaan. Vaikka ikkyo on aikidon “ensimmäinen tekniikka”, niin se on itse asiassa todella vaikea! Siinä on niin monta vaikeaa kohtaa, erilaisia sovellusmahdollisuuksia ja muita ulottuvuuksia.

Lisäksi teimme mm. kokyonagea eri hyökkäysmuodoista (katadori-menuchi, katatedori) ja eri tavoin sovellettuna, uchikaitennagea ja shihonagea. Kokyonagea tehtiin mm. ikkyo uran kautta tuttua leikkausideaa soveltaen, mikä oli kiinnostavaa (mutta vaikeaa!!). Treenit eivät mielestäni olleet hirveän rankkoja missään vaiheessa, mutta tänään niiden kestoaika oli melko pitkä. Treenit nimittäin kestivät 3,5 tuntia yhteen menoon. Välissä oli vain pari viiden minuutin taukoa. Aika meni kuitenkin mielestäni yllättävän nopeasti.

Vasta viimeiset puoli tuntia alkoivat tuntua puuduttavilta. Silloin ei oikein pää ollut mukana tekniikassa. Jos se nyt on ylipäänsä koskaan meikäläisellä… Hetkittäin tuntuu siltä, että elän vain yhä enemmän omissa maailmoissani. Kuten Axel asian ilmaisee, elän pääasiassa omissa maailmoissani ja tulen aina hetkittäin käväisemään sieltä ympäröivässä maailmassa. Täytyyhän kavereita aina välillä moikata! =) Sitä paitsi ympäröivä maailma on mitä parhain rakennusaine omille ajatusmaailmoille… Vaikka se sinänsä siis onkin tärkeydeltään sekundaarinen. Omissa ajatuksissa on niin paljon KIVEMPAA viettää aikaa! =)))) Se mahdollistaa olemassaolon monessa eri ulottuvuudessa samaan aikaan, ja toisaalta olemattomuuden siellä ja silloin, kun ei tahdo olla olemassa. Mottoni onkin nykyään: “Minua ei ole siellä, missä ajatukseni eivät ole, ja olen kaikkialla siellä, minne ajatukseni ulottuvat.”

Axel kertoi nähneensä jonkun tutkimuksen, jonka mukaan opiskelijoiden kannattaisi harrastaa jotakin kamppailulajia, koska ne kehittävät itsekuria. Se on kyllä totta! Itse ainakin saan kiittää paljosta aikidoa ja muita kamppailulajeja, joita olen treenannut. Tänäänkin 3,5 tunnin treenit alkoivat loppuajasta tuntua hieman pitkiltä (vaikka Christian osasikin rytmittää treenit aivan loistavasti), ja kaikki olivat varmasti jo väsyneitä, mutta siellä sitä vain treenattiin loppuun asti. Ja treeneissähän tapahtuu koko ajan jotakin. Ajankäyttö on ainakin aikidossa hyvin intensiivistä. Ei ole yhtään löysää hetkeä, jolloin ei tapahdu mitään. Koko ajan tapahtuu jotakin, ja koko ajan on myös olemassa jokin tietty käyttäytymiskaava, jonka mukaan pitää toimia. Joskus treenaaminen saattaa alkaa tuntua TODELLA raskaalta (joskaan ei tämän leirin aikana, ainakaan minulla), mutta siltikin vain jatketaan loppuun asti eikä (pahemmin) lintsailla. Se vain jotenkin kuuluu asiaan. Treeneissä siis tosiaankin oppii tehokasta ajankäyttöä. Se on ollut ainakin minun elämässäni tosi hyvä asia. Muuten en varmaan olisi ollenkaan tietoinen ajankulusta. Saattaisin vain jämähtää omiin ajatuksiini koko päiväksi.

Anyway, tämä lähti taas vähän sivuraiteille, mutta toisaalta kuten Arturin kanssa tänään mietimme, yksi parhaita asioita leireissä on se, että ne herättävät ajatuksia. Kaikenlaisia ajatuksia. Tekniikkaan ja harjoitteluun liittyviä ajatuksia, mutta myös muita ajatuksia. Se on rikastuttavaa! Leiri oli siis kaikin puolin erinomainen. Suurkiitokset Christianille sekä leirin järjestäjille! Hienoa, että Christian ehtii tiukasta aikataulustaan huolimatta käymään välillä myös täällä Suomessa.

—————————————————————————————————————–

(Kuvassa Christian Tissier tekee ikkyo-tekniikkaa. Kuva on lainattu sensein kotisivuilta.)

Su 2.9.2012

(Klo 0.51): Osallistuin lauantai-iltana Helsinki Midnight Run -tapahtumaan ensimmäistä kertaa. Kyseessä oli kymmenen kilsan juoksu, joka lähti Senaatintorilta. Reitti kulki Ullanlinnan ja Kaivopuiston kautta Eteläsatamaan, Katajanokan ympäri, Pohjoisrantaa pitkin Hakaniemen sillan luo ja sieltä sitten takaisin kohti Senaatintoria. Sää ei todellakaan suosinut tapahtumaa: juuri ennen lähtöä satoi ihan kaatamalla. En siksi saapunut paikalle kovinkaan paljon ennen lähtöä. Siltikin kastuin ihan märäksi, koska en jaksanut raahata mukaan sateenvarjoa. Axel oli saattamassa minua lähtöpaikalle. Hän yritti koko ajan puhua minua ympäri, että lähtisimme vain pois, kun ilma kerran oli niin kaamea. Voisinhan vain istua juoksupaita päällä sohvalla ja juoda telkkarin ääressä siideriä sen sijaan, että rämpisin kaatosateessa ympäri Helsinkiä. Mutta niin helpolla en sentään luovuta! Ei oo meitsiä sokerista tehty… Ja itse asiassa sade ei loppujen lopuksi juurikaan haitannut juoksua. Kengät ja vaatteet olivat alusta lähtien läpimärät, mutta siihen tottui. Jossain vaiheessa sade lakkasi kokonaan, ja sitten ilma oli oikeastaan ihan hyvä.

Tunnelma oli ihan mukava. On hauskaa olla mukana tällaisissa massatapahtumissa. Jotenkin sitä tuntee olevansa osa jotakin suurta kokonaisuutta, yhtenä muurahaisena suuressa muurahaiskeossa. On myös tosi mukavaa vaihtelua olla hetken aikaa jossakin sellaisessa roolissa, johon ei periaatteessa ollenkaan identifioi itseään. Minähän en ole mikään juoksija, mutta siltikin olin Midnight Run -tapahtumassa juoksijana juoksijoiden joukossa. Reitin varrella oli pientä ohjelmaa ja jonkin verran yleisöäkin. Oli ihan jännä fiilis juosta suuressa porukassa pitkin Helsingin keskustan pimeitä katuja. 😎

Juoksu tuntui kulkevan ihan ok ensimmäiset 8 kilsaa. Sitten sain jostain syystä pienen lihaspistoksen vasempaan kylkeeni. Jouduin sen takia hieman hiljentämään vauhtia, ja suunnittelemani loppukiri jäi tekemättä. Vedin vain tasaisella lenkkeilyvauhdilla loppuun asti. Lopulta aika oli 01:07:49, eli ei mitään häikäisevää. Olin tietysti mukana ihan vain kuntoilumielessä sekä hakemassa uutta kokemusta, mutta periaattessa olisin toivonut pystyväni vetämään reitin alle tunnissa. Mutta näin nyt tällä kertaa. Pitäisi harjoitella enemmän nimenomaan juoksemista ja kympin matkaa, jos tahtoisi tosissaan aikaa lähteä hakemaan. Rikastuttava kokemus joka tapauksessa, ja antoihan tämä tapahtuma kuitenkin minulle sen verran tavoitetta, että sain raahattua itseni muutaman kerran lenkille kesän aikana.

Varmaan taas ensi vuonna yritän osallistua sekä Naisten Kymppiin että tähän Midnight Runiin, jos ei satu olemaan mitään esteitä. Vaikka Midnight Run oli kiva tapahtuma, niin henkilökohtaisesti olen pitänyt enemmän niistä kahdesta Naisten Kympistä, joihin olen osallistunut. Jotenkin niissä on minusta ollut vielä parempi tunnelma ja yhteishenki osallistujien kesken. Toki ilma varmaankin vaikutti tähän myös. Vaikka tässäkin tapahtumassa oli järjestettyä ohjelmaa sun muuta, niin Naisten Kymppiin liittyi vielä selvästi enemmän kaikenlaista oheissälää, mikä jollain tavalla nosti tunnelmaa – ainakin kaltaiseni kokemushakuisen sunnuntailenkkeilijän näkökulmasta. Varmaankin vakavissaan juoksua harrastavat saavat tästä tapahtumasta enemmän irti kuin Naisten Kympistä, joka on kuitenkin puhtaasti pelkkä kuntoilutapahtuma. Anyway, nyt on mukavan raukea olo kropassa. Samalla tunnen itseni harvinaisen virkeäksi. Saattaa olla, että en saa unta vielä moneen tuntiin.

Tarton yliopiston päärakennus

Ti 14.8.2012

(Klo 22.58 Tartossa): Lähdin tänään heti aamusta kohti Länsisatamaa ja sieltä lautalla Tallinnaan, mistä jatkoin sitten edelleen linja-autolla Tarttoon. Tarton yliopistossa järjestetään tällä viikolla keskiviikosta perjantaihin Nordic Prosody XI -konferenssi. Nimensä mukaisesti kyseessä on prosodiatutkijoiden tapahtuma. Pidän siellä huomenna esitelmän eräästä foneettisesta, postponed pitch reset -nimisestä ilmiöstä, jonka avulla ilmaistaan lausumien välistä epäsymmetristä riippuvuussuhdetta. Ilmiön on määritellyt Wichmann (2000) englanninkielisen aineiston pohjalta. Itse tutkin kyseistä ilmiötä suomenkielisessä kirjoitustulkkausaineistossa (sekä ilmiön esiintymistä puheessa että sen heijastumista kirjoitustulkkeeseen). Olen puhunut aiheesta aiemminkin, mutta tietenkin on jännittävää pitää siitä esitelmä nimenomaan prosodiatutkijoille.

Anyway, matka meni kokonaisuutena ihan hyvin. Tartossa on lentokenttä, mutta tänne tulee lentoja Helsingistä ehkä keskimäärin kerran sadassa vuodessa, joten täytyy käydä aika hyvä mäihä, että sattuu lento sopivaan aikaan… (Tämän totesin myös viime keväänä, kun kävin Tartossa vetämässä leiriä.) Niinpä päätin reissata lautalla ja linja-autolla. Matkan hankalin osa oli linja-autoaseman löytäminen Tallinnasta. Ohjeissa luki, että matka on noin 3 km, joten päätin kävellä sen, kun aikaa oli, ja ilmakin sattui olemaan kaunis. Lähdin ensin oikeaan suuntaan, mutta jossain vaiheessa onnistuin kääntymään täysin päinvastaiseen suuntaan suhteessa siihen, mihin olin menossa. Sitten joku tyyppi vielä neuvoi minut väärään mestaan, josta sitten menin väärää kautta ulos. Sen jälkeen kävelin vielä jonkin aikaa rändomisti johonkin suuntaan. Lopulta totesin olevani samassa pisteessä, josta olin lähtenyt liikkeelle. (#¤%&x… “Just näin, Lehtinen…”). No, ainakin säästin taksirahat. (KYMMENEN egee!! 8-)))) ) ja sain lisäksi Tallinna-saitsii’ingin ilmatteeksi. 😎

Bussimatka kesti 2,5 tuntia, ja se meni ihan rattoisasti. Bussi oli uudenaikainen, ja siellä oli melko rauhallista. Pystyin ottamaan pienet torkutkin. Tartossa linja-autoasema sijaitsee ihan tässä hotellin vieressä, joten siinä suhteessa kävi mäihä. Majoituin tähän samaan hotelliin keväällä, kun kävin Tartossa vetämässä leiriä.

Ti 15.8.2012

(Klo 22.13): Jess!! Mikä päivä!! =) Tämä on aivan loistava tapahtuma! Konferenssin ensimmäinen päivä oli intensiivinen. Tapahtuma alkoi yhdeksältä aamulla. Esitelmiä oli kuuteen asti illalla. Kaikki esitelmät liittyivät prosodiaan, mikä tuntui aika fantastiselta. Rinnakkaissektioita ei ollut, vaan kaikki osallistujat olivat samaan aikaan yhdessä suuressa salissa. Tämäkin tuntui erikoiselta, koska täten esim. minunkin esitelmääni oli kuuntelemassa noin 60 henkeä. Ja KAIKKI olivat siis prosodiatutkijoita. Kuitenkin tavallaan yllätyin siitä, kuinka monesta eri näkökulmasta prosodiaa voidaan tutkia. Menetelmät ja teoreettiset viitekehykset olivat varsin vaihtelevia. Se oli tietysti kiinnostavaa.

Kaikkein eksoottisimmilta minusta tuntuivat päivän viimeisen sektion fonologiset lähestymistavat, joissa kvantiteettia käsiteltiin teoreettisesti, kielen järjestelmän näkökulmasta. Jotenkin olen tottunut itse käsittämään prosodiatutkimuksen empiirisenä alana, mutta on totta, että myös puhtaasti teoreettiset analyysit voivat olla rikastuttavia. Oli myös hauska kuulla esitelmiä, joissa suomen tai viron prosodiasta puhuivat pohjoisamerikkalaiset tutkijat! En ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että suomea ja viroa tutkitaan myös esim. Texasissa ja Torontossa.

Lisäksi oli jännää kuulla esitelmiä, jotka kohdistuivat esim. Viron ruotsiin ja fääriin. Virossa on asunut ruotsalaisia ainakin 1200-luvulta lähtien. Heidän puhumansa ruotsin kielen murre on luonnollisestikin saanut vaikutteita virosta, ja siinä on myös säilynyt vanhoja skandinaavisia piirteitä. Tämä oli kiinnostavaa. En ollut koskaan aikaisemmin edes kuullut sellaisesta vähemmistöryhmästä kuin vironruotsalaiset. Vaikka tietysti on normaalia, että ruotsalaisia on Virossa edelleen, kun muistaa, että alue on kuulunut Ruotsille 1500-1700-luvuilla. Fäärin (eli Färsaarilla puhuttavan kielen) olemassaolosta toki tiesin, mutta en ollut koskaan aiemmin kuullut mitään siihen kohdistuvaa konferenssiesitelmää. Fääri on puhujamäärältään pienin nykyisistä germaanisista kielistä. Sen lähin sukukieli on islanti, vaikka alue kuuluu siis Tanskalle.

Oma esitelmäni kohdistui siis postponed pitch reset -ilmiöön suomenkielisessä kirjoitustulkkausaineistossa. Vaikka yleensä en nykyään enää pahemmin jännitä esitelmiäni, tällä kertaa olin jännittynyt. Osittain tämä johtui siitä, että paikalla oli niin paljon porukkaa. Osittain taas siitä, että kaikki olivat nimenomaan prosodiatutkijoita. Paikalla oli mm. tunnettuja suomalaisia foneetikkoja. Tuntui kuitenkin siltä, että esitelmä meni ihan hyvin. Pysyin hyvin aikataulussa. Jopa olisi voinut olla vielä enemmänkin dioja, mikä on harvinaista. Yleensä tuntuu nykyään siltä, että tulee loppua kohti kaamea kiire. Tekniikka toimi hyvin, mikä ei tietenkään ollut yllätys prosodiakonferenssissa. Kerrankin tiesin satavarmasti etukäteen, että EI tarvitse raahata omia kajareita mukaan, ja että äänet on kytketty valmiiksi päälle. 🙂 Sain joitakin hyödyllisiä kysymyksiä ja kommentteja. Erityisen antoisia olivat keskustelut, joita kävin muutaman ihmisen kanssa esitelmäni jälkeen lounas- ja kahvitauoilla.

Konferenssi on tosi hyvin järjestetty. Kahvitusten lisäksi lounastarjoilu kuuluu pakettiin, mikä on tosi kätevää. Tarton yliopisto on sisältä nykyaikainen, mutta näyttää päältä päin vanhalta. Päärakennus on valmistunut 1800-luvun alussa ja edustaa tyyliltään klassismia. Se sijaitsee Tarton vanhassa kaupungissa, joka on tosi kaunis ja tunnelmallinen. Monien muiden kaupunkien vanhoihin osiin verrattuna Tarton vanhakaupunki on myös tosi siisti. Rakennukset on pidetty hyvässä kunnossa, mutta vanhan kaupungin tunnelma on silti säilynyt. Tarttohan onkin Pohjois-Euroopan vanhimpia kaupunkeja. Ensimmäinen kirjallinen maininta siitä on 1000-luvulta, ja arkeologisten tutkimusten mukaan alueella on ollut muinainen linna jo 400-luvulla. Yliopisto on perustettu vuonna 1632. Se on siis vanhempi kuin Helsingin yliopisto. Tartto tunnetaankin nimenomaan yliopistokaupunkina. Peräti viidesosa kaupungin asukkaista on korkeakouluopiskelijoita! (Tämä on varmasti hyvä juttu myös mm. Tarton aikidoseuran kannalta… 🙂 Mainoksia vain ilmoitustaulut täyteen, niin luulisi tulevan väkeä treeneihin, kun aikidoseuroja ei koko kaupungissa kuitenkaan ole käsittääkseni kuin yksi.)

Viimeisen esitelmän jälkeen lähdin takaisin hotelliin. Illalla olisi vielä ollut joku vastaanotto jossain, mutta en jaksanut mennä sinne, koska ei huvittanut jäädä tunniksi hengailemaan jonnekin odottelemaan tilaisuuden alkua. Lisäksi tunsin itseni hieman väsyneeksi päivän tieteellisen annin ahmimisen jälkeen. Olin jo ehtinyt jutella päivän mittaan aika monien ihmisten kanssa. Tieteellisen ohjelman päätyttyä tuntui siltä, että kaipasin ennen kaikkea omaa rauhaa ajatusteni ja fiilisteni järjestelyyn. Olen sellaista ihmistyyppiä, joka tarvitsee jonkin verran omaa aikaa, jolloin voi kaikessa rauhassa leijua omissa maailmoissaan ja pohdiskella kaikenlaista. Siispä palasin ruokakaupan kautta hotelliin ja parkkeerasin itseni koko loppuillaksi tänne.

Ensimmäinen päivä konferenssissa oli siis erittäin antoisa. On huojentavaa, että oma esitelmäni on jo ohi. Odotan innolla huomista! 🙂

Christian Tissier shihanin kotegaeshi-heitto. Ukena Bruno Gonzalez sensei. (Kuva lainattu Christian Tissier’n kotisivuilta, www.christiantissier.com)

Ke 8.8.2012

Jaan blogissani Christian Tissier shihanin heinäkuussa internetissä julkaiseman avoimen kirjeen, joka liittyy hänen mahdolliseen nimeämiseensä 8. daniksi. Tämä asia ei varmaankaan avaudu lainkaan niille, jotka eivät itse treenaa aikidoa, mutta ainakin se osoittaa, että vaikka ‘aikido’ tarkoittaa suomeksi ‘harmonisen voiman tietä’ (toinen mahdollinen käännös: ‘tie sopusointuun yleismaailmallisten voimien kanssa’), ja vaikka lajin perustaja toivoi lajin edistävän ihmisten välistä harmoniaa ja rauhaa, niin toisinaan myös aikidoliitot voivat tapella keskenään. Sinänsähän tämä ei ole yllättävää, koska kaikki yhteiset asiat ovat politiikan alaisia. Niin myös aikidossa.

En tahdo kommentoida asiaa sen kummemmin, koska en tunne asiaan liittyvää historiaa, mutta julkaisemalla kirjeen blogissani tahdon osoittaa asettuvani asiassa sataprosenttisesti Christian Tissier’n puolelle. Mielestäni hän toimi esimerkillisesti pyytämällä liittoaan vetämään 8. dan -hakemuksensa pois välttyäkseen toimimasta poliittisena kiistakapulana. Siltikin toivon todella, että asian saama kansainvälinen huomio johtaisi siihen, että Christian Tissier shihan korotettaisiin 8. daniksi.

Julkaisen tässä kirjeen englanninkielisen käännöksen, jonka on laatinut Guillaume Erard. Hän on myös kirjoittanut tilanteen taustoista englanninkielisen selvityksen, jonka voi lukea tästä.

Open letter to the heads of French Aikido

I have been informed that the FFAAA, the federation to which I belong, had requested my promotion to the rank of 8th Dan during the past meeting of the CSDGE.

Although the grading comity of the FFAB [translator’s note: the other of the two accredited French federations] is on principle agreeable to the motion, it has decided to render its agreement conditional to the solving of a past contention between the two federations in a way that is exclusively beneficial to the FFAB. This places my nomination at the center of a shocking blackmail that is totally independent of the technical and human values that such a grade is supposed to reflect.

In return, the use of this “veto power” has resulted in the suspension in the processing of all other exceptional nominations for both federations. Therefore, in order not to be awarded a grade upon criteria others than those that it is supposed to sanction, and in order not to penalize other practitioners of value in their respective nominations, I have decided to ask Maxime Delhomme and the members of the CSDGE within my federation to withdraw their request for my promotion to the grade of 8th Dan.

July 15th 2012

Christian Tissier

Lähde: Guillaume Erardin kotisivut

Ma 6.8.2012

Tässä taas yksi tosi hyvä Morihei Ueshiba -sitaatti:

“As soon as you concern yourself with the ‘good’ and ‘bad’ of your fellows, you create an opening in your heart for maliciousness to enter. Testing, competing with, and criticizing others weaken and defeat you.”

(O-sensei Morihei Ueshiba, aikidon perustaja)

Ja tässä vielä toinen:

“Opponents confront us continually, but actually there is no opponent there. Enter deeply into an attack and neutralize it as you draw that misdirected force into your own sphere.”

(Lähde: Brainy Quote)